29. toukokuuta 2007

Miksi tauko?

Kävin Helsingissä. Minua opetettiin siellä ajastamaan tekstityksiä pe-la, ja sunnuntai-iltana minua ja Ullaa odotti Mamma Mia! (siitä on lisää tekstiä asianomaisessa osastossa).

Mitähän yleispätevää sanottavaa tässä olisi... Helsingissä oli mukavaa. Ostin britti- ja jenkkiherkkuja myyvästä liikkeestä jälleen Aeroa, jelly beanseja ja Irn Bruta (imelä, oranssi virvoitusjuoma, Skotlannin lahja maailmalle - Skotlanti on ainoa paikka maailmassa, jossa Coca Cola ei ole markkinajohtaja). Siellä kaupassa on aivan ihanaa, kuin taivaaseen tulisi. Selittämättömän kotoinen olo. (No, satakertainen efekti olisi varmasti ollut Suomi-kaupalla briteissä.) Meinasin ensin kirjoittaa, että on sääli, ettei sellaista liikettä ole Tampereella, mutta oikeastaan parempi niin. Ei mene hohto. Lisäksi Punnitse ja säästä -liike myy myös brittisuklaata ja sipsejä. Ei tosin Aeroa.

Lisäksi kävin Akateemisessa. Ja sain vihdoin ostettua aurinkolasit, kun hetken mielijohteesta poikkesimme liikkeeseen. Policen lasit, 155€. Ei ne mitkään unelmaiset olleet, mutta ajanevat asiansa. Tällä hetkellä muodissa olevat isot lentäjälasit eivät sovi mulle yhtään, joten nuo on tuollaista perusmallia. Lasit olisin toki voinut ostaa Tampereeltakin. Ei siellä Hesassa oikeastaan montaa juttua ole, mitä Tampereelta ei löytyisi. Akateemisen isot ulkomaisten kirjojen osastot ja brittiherkut ovat oikeastaan ainoat syyni käydä keskustassa. Lisäksi kävelimme Oulunkylästä Puu-Käpylän halki idylliseen taidetavaraliikkeeseen, jossa oli kivoja juttuja. Olivat nättejä seutuja, minulle ennestään aivan vieraita.

Yötä olin Ullalla ja Manulla. Ihmekissan voittokulku jatkuu: ei pahoja allergiaoireita. Ekana yönä makuulla tuntui lieviä hengitysvaikeuksia, mutta vain, jos tahallani yritin vetää keuhkot äärimmilleen täyteen. Ei haitannut nukahtamista. Allergia kuitenkin muistutti hauskasti olemassaolostaan lauantai-iltapäivänä, kun silmääni meni kissankarva. Karva ei edes tuntunut, mutta parissa minuutissa silmäni oli pelottavan tulipunainen ja turvonnut. Silloin oli pakko ottaa allergialääke, koska pelkäsimme, etten muuten näe seuraavana päivänä mitään. Eli kyllä se yliherkkyys siellä taustalla lymyilee.

Se ajastaminen ei ollut kovin vaikeaa. En oikeastaan malta odottaa, että pääsen tekemään sitä enemmänkin.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ohh! Ajastaminenhan on puoli ruokaa! Näin kehtaan väittää :) paitsi gradunteon kautta koko ajan vahvistuvan luettavuusintoilun pohjalta, myös av-käännöskurssilta saadun käytännön kokemuksen perusteella (päästiin tekstittämään Ylen kivoilla vehkeillä).

Onnea siis, ja hyviä aja(s)tuksia! :)

Anne kirjoitti...

Jep jep, ajastamalla kääntäminenhän se monen mielestä vasta sitä oikeaa kääntämistä on. Mikä on varmaan puoliksi tottakin. Itse en ole käynyt yliopiston AV-kursseja ollenkaan (suuntauduin tähän aivan sattumalta ;), joten tämä oli ensimmäinen IHAN oikea ajastuskokemukseni.

Yhden toisen työnantajan töissä meitä tosin on kehotettu muokkaamaan kakkoskäännöstenkin pohjaa niin paljon kuin sielu sietää, joten runsaasti olen jo muokkaillut aikakoodeja ja yhdistellyt repliikkejä. Vähitellen olenkin päässyt niin sinuiksi niiden kanssa, että nyt tuntui jo hyvin luontevalta ajastaa kokonaan itse. Tavallaan oikein hyvä kehityskaari. Sopiva harppaus kerrallaan.

Toivottavasti kakkoskäännösten tekeminen ei ala turhauttaa liikaa, kun ajastamisen makuun pääsee. Kaikki firmat ei nimittäin muuta anna.