Takaisin oravanpyörään.

Kyllä tämä tästä. Lomaviikko (=yliopiston taukoviikko) on tulossa, ja lomaviikon jälkeen osalla kursseista on jo loppu näkyvissä. Kyllä tämä tästä.

Juuri nyt elämä on hengästyttävää juoksemista. Pitäisi lakata ottamasta vastaan toimeksiantoja. Pitäisi, pitäisi, pitäisi.

Pääsin kunnialla kotiin. Tulin loppumetrit oikein taksilla. Minulla on yhä paperilla pätkiä, jotka mielelläni siirtäisin blogiin.

Oli outoa tulla lumen keskelle. Kun on elänyt talven tulovaiheen, talvi tuntuu luonnolliselta - ihmeelliseltä vain hyvällä tavalla. Lentokoneesta hankeen astuessaan näkee sen ulkomaalaisen silmin: maailma on kylmä ja kuollut. Vihreästä, elävästä paikasta tullessa se näyttää luonnottomalta ja tuntuu tuhlaukselta. Mikään ei elä tai kasva.

Sitten totun ja muistan, että rakastan lunta. Mutta pienen hetken maailma näyttäytyi minulle ulkopuolisen silmin.

Oli mulla muutakin... Muurasin äsken ensimmäisen pikkuruisen kiven musikaaliblogiin, mutta siinä ei vielä paljoa esittelemistä ole. En tiedä, koska on, koska en uskalla lupailla itselleni liikaa kirjoitteluaikaa lähiviikkoina. Sama juttu leffojen kanssa, ja kaiken.

Haluaisin akuutisti kannettavan. Katselin kentällä pieniä, kevyitä ja tosi kalliita. Verotoimistosta pitäisi hakea ennakovero ja maksaa se ja muut maksut pois, niin näkisin, miten paljon ylimääräistä rahaa on. Ei varmaankaan tarpeeksi pieneen, kevyeen ja tosi kalliiseen.

Haluaisin hyvin akuutisti takaisin Britanniaan. En asumaan, mutta voisin käydä siellä vaikka joka toinen viikko. Miksei voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa?