Olen työstänyt Teatterikesän näytelmiä.

Nyt on tekstitykset valmiina.

Tiistaina aamulla harjoitus, sitten esityksiä ti, ke, pe ja la. Turun Kaupunginteatterin Kaaos ja Lillanista Lasse Pöystin ihana, ihana monologi Hissvägraren / Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. (Hän on sen itse kääntänyt suomeksi ja esittää nyt suomenkielisen version - muuten ei olis meikäläiseen luottamista repliikkien ajastuksessa :D) Ainakaan englanninnoksen perusteella en voi kylliksi ylistää Pöystin monologin käsikirjoitusta. Se kertoo yksinäisestä vanhasta miehestä. Minua nauratti ja itketti jo pelkästään lukiessani. Pelkään aika tosissani, että alan teoksen loppupuolella itkeä enkä näe tehdä töitä... Ei olis eka kerta, olen onnistunut sokaisemaan itseni kyynelillä ainakin leffoissa Oh! What a Lovely War ja Click!. Mutta nyt on pysyttävä ammattimaisena, koska live-esitys ei pysähdy kääntäjän kyyneliin. (Tai mikä mä tässä tapauksessa olen? En ole kääntänyt, olen tehnyt käännöksestä tekstit. Liekö tittelini "tekstittäjä"... yleensä silläkin kyllä käsitetään kääntämistä.)

Saanko mä silti taputtaa Pöystille seisaaltani? Ei kai sitä kukaan kiellä. :D


Vitsi. Jännittää aika lailla, koska en ikinä ole livetekstitystä kokeillut. Eiköhän jännitys kuitenkin laannu jo harjoituksen jälkeen, koska sittenpä olen kokeillut. Enimmäkseen olen kuitenkin innoissani. Eikä "aika lailla" ole keskimääräisessä ihmisten mittakaavassa kovinkaan paljon. En ole jännittäjätyyppiä. (Kunhan harjoitus ei mene AIVAN puihin. Se voisi häiritä yöunia :P)