15. toukokuuta 2009

Urgh, oli kyllä semmoinen viikko...

...että oksat pois. Blogin kirjoittamisesta oli ihan turha haaveilla, hyvä kun ehti tehdä työt ja käydä jumpassa edes kerran ja pyörittää arkea mitä pakollisimman minimin mukaan (ei MITÄÄN ylimääräistä, pyykkivuoret odottavat pesijäänsä, tiskit tiskaajaansa ja lattia ja sohva raivaajaansa, jotta täällä voi ylipäätään liikkua ja olla).

Olen tehnyt pari ylitäyttä työviikkoa hiljaisemman toukokuun vastapainoksi. On ollut ihan mukavia töitä, leffajuttuja sun muita, aika paljon vaan.

Ja hemmetin euroviisut, jotka tietysti oli yhtenä vuoden kohokohdista pakollisen pakko katsoa, vaikkei aikaa olisi ollut. Niistä sen verran, että aika hyvät pääsi jatkoon varsinkin ekasta karsinnasta, erät jännän epätasaiset, esim. kaikki rock kasaantunut ekaan semifinaaliin ja itseironiset perus-peruseuroviisut jälkimmäiseen. Varmasti söivät toistensa ääniä. Suomen oli helppo päästä jatkoon, koska ihan hyvin vedettiin (vaikkakin aiemin hienot stemmat jostain syystä epäpuhtaita, yleisön meteli?) eikä KUKAAN kilpaillut kanssamme samoista äänistä. Finaalissa on hieman sama tilanne. Siinä mielessä Suomi voi pärjätä jollain lailla. Odotan huomista joka tapauksessa innolla, ja kuten usein korostan, sama se mulle, vaikkei Suomi olisi finaalissakaan. Katson näitä kisoja nautiskellakseni esityksistä. Jos haluan tuulettaa Suomen menestystä, katson ennemmin lätkää ;) (Jota mulla on ollut ikävä kisojen loputtua, mutta ajatukset ensi vuoteen.)

Lopetin työviikon nukkumalla päikkärit klo 15-19. Että sen verran väsytti. Päässä soi unen läpi vuorotellen eri euroviisut: "Baby, I can save your world / I'm your anti-crisis girl" / "I'm in love with a fairytale" / Viron sikahieno omankielinen biisi sanattomana muminana... kaikkee.

Yritän koota itseäni, tekstiä varmaan syntyy viikonlopun aikana. On päällä tuttu tyhmä tilanne: olisi liikaa sanottavaa, liian uuvuttavaa ryhtyä purkamaan sekavia ajatuksia, joten ei sano paljon mitään. (Eh? Onko tämä "ei paljon mitään"? ...siltä kai tuntuu, koska olis paljon sanottavaa.)

Viron edustaja on mielettömän kaunis, näyttää mangatytöltä. Tää on hiipinyt yllätyssuosikikseni. Muttei mulla ainakaan vielä ole yhtä suosikkia. Kattellaan sit finaalissa.

1 kommentti:

Sophia kirjoitti...

Nyt ei jaksa kirjautua, kun pitää lähteä viisubileisiin... Mutta nyt meillä on sama suosikki: Viro sytytti eniten, kun netistä pikaisesti kuuntelin kaikki läpi. Viron kappaleen olen kuunnellut useamman kerran jo ja osaan jo sanatkin (jossain ne oli myös englanniksi käännettynä). En tykkää yhtään Norjasta typerän sanoituksen vuoksi. Toivottavasti ei voita...