21. huhtikuuta 2009

Tänään...

(1) Olen lähinnä innoissani musikaaliuutisesta, josta enemmän tässä. Siksi tämä teksti jää lyhyeksi.

(2) Sain pyörääni pumpattua ilmaa. Jee. Vähän se edelleen suhisii ulospäin, mutta pumppasin vastaan, ja pumpun mittarin mukaan renkaiden paine koheni merkittävästi. Oli kyllä rankempaa kuin paraskaan olka- ja hauistreeni. Huh. Mutta pyörällä oli nyt oikein hyvä ajella jumppaan.

(3) Alan olla hiukan huolissani. Todella löysä viikko työaikataulussa on johtanut siihen, että ma + ti kokonaistuntimäärä on toistaiseksi 1,25 h. Kyllä mun piti tehdä etukäteen ensi viikon töitä, piti piti... Huomenna ainakin teen pari tuntia hammaslääkärin ja lounastreffien välissä. Ja torstaina voisi paiskia kunnon päivän ja perjantaina toisen. Joo. Kyllä se tästä.

Ei ole tänä keväänä ollut toista näin kevyttä viikkoa. Yksi minulle sallittakoon. Olen tällä hetkellä melkein 1 500€ plussalla tavoiteansiooni nähden, eli ei heti tartte huolestua, vaikka kuukausitasot olisivat parisataa tavoitetta pienemmät.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Toi Duncan James näyttää hirveän tutulta, oliko se jossain poikabändissä? Blue tai jotain??

Anne kirjoitti...

Juu, siinäpä siinä. Todella syvällistä fanitusta ;)

EN ole ikinä ollut Blue-fani millään muulla tasolla kuin sillä, että siinä oli kaikista poikabändeistä korkein hyvännäköisten miesten prosentti. Kaksi neljästä aivan hypnoottisia (Duncan ja se musta kaveri). Mutta sehän riittää. On pakko pysähtyä tuijottamaan, jos niiden video tulee jostain.

Olen nähnyt Duncanin livenä kahdesti. Hän oli tekosyyni raahautua vihdoin katsomaan Chicago. Ja sitä ennen Glasgow'ssa sain palkkaa siitä, että katsoin Bluen keikkaa! (Olin töissä konserttiareenan paikannäyttäjänä, elämäni paras ja rennoin työpaikka, hakkaisi kääntämisenkin jos palkka olisi parempi.) Keikan lopuksi fanitytöt liiskasivat minut Duncania vasten, kun se tuli turva-aidan päälle keikkumaan ja tytöt tunkivat väkisin eturiviin, jota tehtäväni oli urheasti vartioida.

Että näin läheinen suhde meillä :D

Anonyymi kirjoitti...

Ne 2 poikaa oli todella namuja, täytyy myöntää; itse rupean kyllä aina yleensä tanssahtelemaan kun biisi tulee jostain sillä musiikki oli rennon letkeää ;O) Sääli ettei Duncan ole enää Chicagossa, olen menossa katsomaan sitä Lontooseen toukokuun lopulla!

Anne kirjoitti...

Ai! Kiva... mutta miksi juuri Chicagoa? Se on aika paska, varsinkin tuo nykyinen Lontoon produktio. Meinaatko katsoa muuta?

Minulla on musikaalimatka tiedossa kesäkuussa, on pitänyt kirjoittaa siitä tänne vaikka miten kauan :)

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnon vuoksi, olen nähnyt nuo "yleisimmät" ja suosituimmat musikaalit Lontoossa tässä matkustellessa mutta tuo on jäänyt vaan näkemättä. Elokuva oli niin hyvä että ajattelimme että siinä on miehillekin jotain katseltavaa eivätkä vaan kiehnää väsyneenä penkissä ;O)

Anne kirjoitti...

Okei :) Miehet saattavat tykätäkin. Kun olin katsomassa, edessäni istui kaksi pariskuntaa, ja ne miehet ainakin tuntuivat tykkäävän. Asenteensa näytti muuttuvan positiivisemmaksi show'n aikana, ja lopussa taputtivat ihan innolla. Chicago on varmaan positiivinen yllätys sellaisille, jotka odottavat jotain raskasta puolioopperaa.

Ja jos tykkäsit leffasta, tykkäät varmaan Chicagosta lähtökohtaisesti paljon enemmän kuin minä. Mä aloin arvostaa leffaa vasta nähtyäni Lontoon produktion ja tajuttuani, ettei ko. musikaalista SAA mestariteosta - leffa ottaa siitä irti oikeastaan kaiken mahdollisen.

Anonyymi kirjoitti...

Leffasta pidin ja paljon ;O) Miehet ei tosiaan ehkä olis lähteneet katsomaan sitä mainitsemaasi "oopperaa" joten tämä oli hyvä kompromissi kaikille..

Anne kirjoitti...

Niin, harva musikaalihan oikeesti on mikään raskas puoliooppera, mutta se on stereotyyppi, jota väkisin mukaan raahatut henkilöt saattavat pelätä.

Viime vuonna kylläkin tapasin Hairsprayssa pariskunnan, joille Les Mis oli ollut ihan liikaa juuri sitä. Eli niin VOI käydä. (Mutteivät kuitenkaan ilmeisesti traumatisoituneet koko genreä kohtaan, koska antoivat heti perään Hairspraylle tilaisuuden.)