Mietin yksi ilta rättiväsyneenä jumpan jälkeen...

...miten hämmästyttävän erilaiset asiat väsyttävät eri ihmisiä.

Minua nukuttaa jumppaaminen. Käyn mieluiten urheilemassa iltapuolella, koska sen jälkeen saan helposti unta vaikka heti. Olen fyysisesti uupunut. Toinen vaihtoehto on käydä heti aamusta, koska silloin energiaa on niin paljon, ettei treeni vedä ihan piippuun... mutta en ehdottomasti ole niitä ihmisiä, jotka saavat jumpasta lisää energiaa ja jaksavat sen jälkeen vaikka sun mitä. En kyllä. Keskiarvoinen vireystila saattaa kyllä koheta paremman kunnon ja lihaskestävyyden myötä, mutta jos käyn urheilemassa, olen rasituksen seurauksena väsyneempi enkä pirteämpi. Eikö se ole loogistakin? Ennen en välttämättä edes uskonut urheilusta piristyviän ihmisten olemassaoloon, vaikka sellaisesta puhutaankin. Miksi muka oma reaktioni olisi päinvastainen?

Vuodenvaihteen USA:n matkalla kohtasin kuitenkin kiinnostavan ilmiön. Minä tykkään matkustamisesta, tykkään olla matkalla. Sehän on varsinainen lepopäivä. Saan olla rauhassa, istua ja lueskella ja ajatella omia ajatuksiani. Mikä siinä väsyttäisi? Nyt ei siis puhuta mistään lennoista Atlantin yli (aikaerot ovat helvetistä ja voivat kyllä väsyttää), vaan matkoista välillä pari-kuusi tuntia.

Kävi kuitenkin ilmi, että Eini-siskoa matkustaminen väsyttää kovasti. Bussimatka Bostonista New Yorkiin vei vain neljä-viisi tuntia, ja sen jälkeen kävimme päivällisellä yhden Einin kaverin kanssa. Kasin maissa mietimme, mitä loppuillan tekisimme. Minulla olisi ehdottomasti ollut energiaa mennä vähintään leffaan. Enhän ollut tehnyt vielä mitään! Olin saanut puoli päivää istua rauhassa paikallani. Mutta Einillä olikin kuulemma ollut rankin päivä aikoihin. Ei jaksanut edes elokuviin lähteä. Vaikka muut päivät olimme kierrelleet nähtävyyksiä Bostonissa!

Eini on yleensä AINA valmis lähtemään elokuviin. Hän halusi matkamme aikana keskimäärin tehdä paljon enemmän asioita kuin minä. Minua nähtävyyksien kiertely, varsinkin ulkoilmassa, uuvuttaa kovasti ja halusin usein hostellille päiväunillekin. (New Yorkissa olikin sitten helpompaa, kun pääsin aina pimeään teatteriin lepäilemään :D Eini sai sillä aikaa kävellä kyllikseen Central Parkissa.) Mutta sitten sinä yhtenä päivänä, kun minä en mielestäni ollut tehnyt muuta kuin istunut bussissa rentoutumassa, Einillä olikin ollut rankka päivä.

Outoa, mutta oli se uskottava. Ihmiset OVAT erilaisia.