Semmoinen oli Perugian kuukausi.

Asunnossa oli netti, mutta päätin silti pitää kuukauden blogiloman. 1. elokuuta lähtien olen jälleen Suomessa, ja normaali kirjoitustahti palautunee. Kuolemanväsyneenä Fiumicinon kentällä klo 00.20 on loistava aika aloittaa kirjoittelu - lauseista ei varmaan puutu kuin muutama jäsen kustakin.

Italiassa...

...oli vähemmän kuuma kuin elokuussa 2004. Huomattavasti vähemmän kuuma. Välillä jopa kylmä. Ei onneksi kuitenkaan läheskään yhtä kylmä kuin Suomessa samaan aikaan, kuulemma. :)

...opin tosi pajon lisää kieltä. Viime kielikurssilla 2004 opin puhumaan italiaa onnistuneesti käytännön tilanteissa ja ilmaisemaan itseäni miten kuten. Nyt opin oikeasti käymään keskusteluja aiheesta kuin aiheesta. Ryhmämme kommunikoi pelkästään italiaksi, englantia ei tarvittu. Puhuin monta ravintolailtaa ym. pelkkää italiaa. Viime kerralla olin keskitason ryhmässä, nyt edistyneessä.

...tutustuin esimerkiksi suomalaiseen kääntäjäkollegaan, unkarilaiseen sellistityttöön, armenialaiseen tyttöön, pariin meksikolaiseen pappiopiskelijaan, tanskalaiseen bodariin ja saksalaiseen farmaseuttiin. Jos AITO kansainvälisyys kiinnostaa, Universita per gli Stranieri on aivan mahtava paikka. Missään en ole tavannut noin kirjavaa ihmisjoukkoa.

...söin niin paljon gelatoa ja pizzaa, että onnistuin kyllästämään itseni ainakin seuraavan vuoden tarpeiksi. Molemmat ovat siellä vaan niin hyviä.

...rakastan edelleen ulkoilmaelokuvateattereita. Cinema sotto le stelle.

...onnistuin yhdistämään työn, huvin ja opiskelun. Tein noin 12 tuntia töitä joka viikko ja tienasin bruttona pyöreät kaksi tonnia. Olen tyytyväinen saavutukseeni. Se tarkoitti korkeintaan sitä, etten viettänyt niin montaa myöhäisiltaa ja aamuyötä piazzalla kuin vaikkapa sisareni. Mutta enpä tiedä, olisinko muutenkaan viettänyt.

Että Italiaan sitten.

Hiemanko tuli kiire tällä viikolla? Lähtö on tänään, tunnin sisällä.

En osaa sanoa vielä mitään tulevan kuukauden bloggaustahdista, mutta yritän päivittää tilannetta. Ja myös saattaa Lontoon matkapäiviksen päätökseen, grrh - se nyt ainakin piti ennen matkaa. Jostain syystä minut taas kerran yllätti se, että asiat pitää niinku oikeesti tehdä jollain ajalla ja vuorokaudessa on vain tietty määrä tunteja. Mikä shokki.

A presto!