Urgh.

Toistan: urgh. Äskeinen taisi olla blogihistoriani pisin tauko. Viimeiset kaksi viikkoa olivat kerrassaan hurjia, ja vähän kaikesta piti karsia.

Nyt pahin on selkeästi ohi, ja elämä palautunee normaaliksi tältäkin osin.

Kerron vaikka lämpimikseni, että Teräsbetoni oli Euroviisuvalintana paitsi hyvin ennalta-arvattava, myös ihan hyvä. Tykkään siitä, että edustajalla on selkeä linja ja homma kasassa. Mikään ei ole nolompaa kuin puolivillainen, lavalla epävarmana haahuileva artisti. Toinen tärkeä juttu on livelaulutaito. Olipa biisi miten loistava tahansa, no-lot-taa, jos virettä ei löydy tai ääni ei kanna. Viime vuoden Hanna Pakarinen oli molemmilla osa-alueilla erittäin hyvä, eikä Teräsbetoni oikeastaan jää jälkeen. En tiedä, miten bändin laulaja esittäisi muuta musiikkia, mutta sankariheviä oman eriskummallisen äänialansa alueelta hän laulaa komeasti.

Vaihtoehtojen puitteissa Teräsbetoni oli mielestäni paras valinta. Ikävä kyllä yhtään oikeasti hyvää vaihtoehtoa ei ollut: hevimiesten biisi ei ole voittaja-ainesta. Sen sijaan olen todennut tykkääväni ihan oikeesti Kari Tapion kappaleesta (monen mielestä kai tylsä, mutta minusta nätti, eikä mitenkään yllättävästi: biisi sisältää korvissani selkeitä musikaalisävyjä, vaikka onkin musikaalibiisejä huomattavasti kertsivetoisempi). Mutta koska Karin ääni ei riitä ottamaan hienosta kappaleesta kaikkea irti, Teräsbetoni OLI parempi valinta.

Haavemaailmassani Mikael Konttinen esittää Kari Tapion biisin ja edustaa Suomea Euroviisuissa. Ei silläkään varmaan voittoa tulisi, mutta saisinpahan nauttia aivan järjettömistä kylmistä väreistä.

Et semmoista spekulointia.