Näin minulta syntyy tekstitys.

Mia kysyi kommenttilaatikossa työtavoistani. Kyllähän minä voin selittää. Itse asiassa nyt tulee niin pikkutarkka selostus, ettei unilääkkeitä tartte enää kukaan! Tulette vain lukemaan tämän, jos ei uni tule. Kuivuuden maksimoimiseksi ei panna edes kuvia. Tästä on varmasti iloa lähinnä muille alan ammattilaisille, mutta eipä tässä mitään salailtavaakaan taida olla. Jokapäiväisiä perusjuttuja. :)

(Se asia, jota edellisessä tekstissä aioin kommentoida, on jo pitkälti puitu samaisen tekstin kommenttilaatikossa! Ehkä vielä kirjoitan siitä yhteenvedon, mutta tämä kiehtoi nyt enemmän...)

Mia tuntuu tekevän käännöstyön monessa erillisessä vaiheessa. No, minäpä teen kaiken lähestulkoon samaan aikaan.

Kaikki ajat tekstissä on muuten ilmoitettu ilman mitään taukoja. Vaikkapa "7 h" ei siis tarkoita, että oikeasti tasan seitsemän tunnin päästä on valmista. Pidän aina vähintään 30 minuutin lounastauon, ja lähes aina runsaasti muitakin taukoja käyttäen (teko)syynä milloin mitäkin...

Vaihe (A): Käännöstyö. Kuuntelen, mitä kohtauksessa sanotaan, ajastan yleensä noin yhdestä kolmeen replaa ja sitten kirjoitan juuri ajastettuihin repliikkeihin, mitä äsken kuulin sanottavan. (Eri kielellä, tietty. Haha.) Jos on oikein tiivistä höpötystä kohtauksen alusta loppuun, saatan innostua ajastamaan koko kohtauksen, ennen kuin palaan alkuun kääntämään. Jos taas on harvaa puhetta, etenen yleensä ihan repliikki tai pari kerrallaan. Muutama ympäröivä repliikki elää samalla, kun kääntelen edellisiä ja seuraavia. "Mitä kannattaa yhdistää?" "Sopiiko tuo edellinen nyt varmasti tämän seuraavan sisältöön?" Tällä tavalla etenen tekstitettävän ohjelman loppuun, ja tämän prosessin huolella tilastoitu (tykkään Excel-taulukoista :P) perustahti on siis se 8 - 10 ohjelmaminuuttia työtunnissa.

Vaihe (B): Tarkastukset. Kun on tullut valmista, teen Word-oikoluvun tekstitysohjelmassa ja tarkistan, hälyttääkö ohjelma ihmeellisyyksistä repliikeissä. Sitten katson työni tuloksen läpi ja teen matkalla korjauksia ja pientä aikakoodien ja replajaon viilausta. Yleensä tapaan tehdä kerralla suht' valmista, joten muutokset ovat melko pieniä. Toisinaan tiedostosta löytyy kysymysmerkkejä, kun ei käännösvaiheessa ole tullut mitään hyvää mieleen tai jokin juttu ei ole täysin auennut. Kummasti se ihmisen alitajunta toimii: usein kysymysmerkkikohdat täyttyvät katselukierroksella kuin itsestään! 45 minuutin ohjelman tarkastuskierrokseen pyrin varaamaan 1,5 tuntia.

Tässä vaiheessa liikutaan työajassa (A) käännösaika: 45 min / 8 min = 5,625 h, (B) tarkastusaika: 1,5 h, (C) aika yhteensä: 7,125 h. Tämä on realistinen ja mukavan väljä arvio siitä, missä aikataulussa ehdin tehdä palautuskelpoista jälkeä. (Jos työ on helpohko rutiinijuttu ja etenee 10 minuutin tahtia 8 minuutin sijaan, tuloksena on tuo kuuluisa 6 tuntia. Voi myös käydä niin, ettei tarkastuksiin mene koko 1,5 tuntia.)

Monissa tapauksissa työ lähtee tässä kohtaa palautukseen.

Vaihe (C): Jos työ on OK-palkkainen, eli jollekin paremmin maksavista kanavista, tai jos homma on muuten vain edennyt rivakasti, teen vielä läpiluvun ilman kuvaa. Tähän uppoaa puolisen tuntia. Tiedostan, että tämä on hyödyllinen työvaihe, jonka aikana yleensä huomaa, onko käännös luontevaa suomea ja toimiiko se irrallaan alkutekstistä. Myönnän kuitenkin rohkeasti, että teen tämän vain, milloin aikaa jää. Käännökseni ovat ilmankin asiansa ajavia ja palautuskelpoisia, joskus jopa kehuttuja, ja jos aika ei palkkauksen vuoksi riitä, jääköön tämä vaihe tekemättä. Jos minulle maksettaisiin enemmän, tämä on ainoa selvä muutos, joka työtavassani tapahtuisi: alkaisin tehdä läpiluvun aina.

Toivottavasti äskeinen kappale ei aiheuta fanaattisille perfektionisteille hyperventilaatiokohtauksia. Ehkä minun jonkun mielestä pitäisi tehdä kaikki hionnat aina, maksoi, mitä maksoi! Ammattiylpeys! Apua! Ammattipoliisi! Oma asenteeni on "OK-laatua OK-palkalla". Eli teen hyvän, toimivan käännöksen tavoitetuntipalkkani puitteissa - toki sillä varauksella, että jos käännös syystä tai toisesta on niin hidas tehdä, ettei OK-jälkeä tulisi tuntipalkan puitteissa, mitään puolivalmista raakiletta ei palauteta, vaan siitä työstä tulee sitten pienempi tuntipalkka. Joku ammattiylpeys sentään. ;) Pointti on, että EN taio yötä myöten talkootyönä elämää suurempia mestariteoksia silkasta ammattiylpeydestä.

Lisään vielä neljännen kohdan! (D) Kuulin risteilyllä aivan ihanan vinkin, jonka tahdon ottaa käyttöön työajan salliessa: haluan katsoa ohjelman uudestaan läpi ilman ääntä, pelkän tekstityksen varassa, ja katsoa, pysyisinkö varmasti juonessa mukana. Tähän menisi varmaankin tunti. (Oletan, että jakso olisi jo sen verran valmista kamaa, että muutoksia tulisi vain sinne tänne.)

Jos mukaan laskettaisiin nuo bonustyövaiheet, oletustyöaikani olisi 7,125 h + 0,5 h + 1 h eli 8,625 h + palautus ym. sähköpostinvaihto + mahdollinen ohjelmatieto, eli sanotaanko 9 h aktiivista työaikaa. Jos tienaisin esim. Yhtyneet-palkkioita, voisin varmaan vielä puolituntisen arpoa, onko kaikki nyt VARMASTI kunnossa. Jos vielä senkin jälkeen pitäisi tappaa aikaa, en oikein tiedä, mihin sen upottaisin! :)

Kävin ammattijärjestön koulutusristeilyllä.

Ammattiporukalla risteileminen oli hauskaa varsinkin syystä, joka ei välttämättä tule tavalliselle palkansaajalle ensimmäisenä mieleen: kun tekee työnsä aina etänä, tuntee kollegojen nimet, muttei ole koskaan tavannut suurinta osaa kasvotusten. Noh, kasvotusten tapaamisesta ei vieläkään voi puhua kaikkien 70 risteilylle osallistuneen kääntäjän kohdalla (ei läheskään!), mutta olen tyytyväinen, koska tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä ja yhdistin nimiä kasvoihin. Ja sain puhua työasioista, ja muistakin asioista. Ja bailata laivalla. Vähän ehkä harmittaa, että tutustuin enemmän nuoremman polven ihmisiin kuin vanhemman polven väkeen. Kai se on luonnollista.

Oli hieman häkellyttävää kohdata useita ventovieraita ihmisiä, joiden ensireaktio kuului: "Ahaa! Näistä alustavista tiedoista päättelen, että olet Lohi Aseenaan -Anne! Ei tarvitse kertoa enempää, tiedän sinusta jo kaiken. Mietinkin, oletko täällä." Tunsin itseni jonkinlaiseksi mikrotason julkkikseksi, mikä oli todella omituista. (Onneksi todella mikrotason.)

Erityisen oudolta tuntui yrittää hahmottaa, että tuo ihminen tietää minusta paljon, minä en hänestä mitään. Epistä. Kaikkien blogiani lukevien pitäisi perustaa oma blogi ja laittaa minulle linkki!

(Ette te minusta sentään aivan kaikkea tiedä. Tunnette ammattini ja harrastukseni. On kuitenkin olemassa asioita, joista voisin kyllä kirjoittaa täysin anonyymissä blogissa, mutta täällä jätän väliin, koska ystävätkin lukevat. (Hehee, onnistuinpa kuulostamaan siltä, että minulla on todella synkkiä salaisuuksia! :D))

Blogista tuli puskaradion kautta myös rakentavaa kritiikkiä. Ei ehkä aivan uutta ja ennenkuulumatonta, mutta varmasti kommentoimisen arvoista. Kirjoitan siitä lähipäivinä.

On hupaisaa, että blogistani oli puhuttu risteilyllä tietämättä, kuka olen ja olenko paikalla. Onneksi en sattunut samaan porukkaan tuolloin! En varmasti olisi pystynyt pitämään pokerinaamaa, mutta en missään nimessä olisi halunnut ryhtyä pitämään julkista puolustuspuhettakaan.

Mitäkö olisin tehnyt? Onneksi ei tarvinnut ottaa selvää. Itseni tuntien olisin varmaan päätynyt sanomaan vastaan tai pitämään sitä puhetta ja onnistunut ärsyttämään itseänikin. Ellei porukka olisi ollut todella auktoriteettinen ja pelottava, missä tapauksessa olisin ehkä mutissut jotain ja ahdistunut. No, ehkei keskustelu ollut erityisen negatiivista - en ollut itse kuulemassa ja puskaradio referoi lähinnä vain kritiikin.