Lohi aseenaan

Ajoitus hyvä kymmenen?

2011-02-17T22:02:00.008+02:00

Aika hyvään väliin tulin luvanneeksi tämän blogielvytyksen. Loppukuuksi on tiedossa hirveä määrä töitä ja yksi (1) kokonainen vapaapäivä kymmenen (10) päivän sisällä. Sitäkään en vietä kotona vaan kavereiden kanssa Maarianhaminassa. (Mistä varmasti tulee tosi kivaa, mutta onhan kotona vietetty vapaa aina kotona vietetty vapaa, eri tavalla rentouttava. Mietinkin pitkään, lähdenkö mukaan, mutta luulen, etten kuitenkaan kadu lähtöäni. Kivojen kavereiden kivaa seuraa. :)

Helmikuun 28. päivä lennähdänkin sitten Roomaan reilun viikon matkalle, jee! Siksi töitä pitää nyt paiskia etukäteen alta pois.

No, mitäpä tässä muuta. Kuuluuko elämääni mitään uutta, blogitauon aikana tapahtunutta? Eipä oikeastaan. Samaa vanhaa. Töitä. Kavereita. Matkoja. Teatteria.

Oikeastaan haluaisin elvyttää teatteriblogin. Ollaan vielä sen verran lähellä vuoden alkua, että voisi dokumentoida kaikki vuoden 2011 teatterielämykset. Niitä on ollut vasta kaksi: Kansallisteatterin sykähdyttävä perhetragedia Pitkän päivän matka yöhön (Eugene O'Neill) ja Tampereen Teatterin parin vuoden takaista HKT-versiota parempi (= perinteisempi) Kolmen pennin ooppera (Bertol Brecht).

Viime aikoina olen ajatellut bloggaamista...

2011-02-15T20:08:00.001+02:00

...koska tämä vanha, rakas blogini poiki minulle työtarjouksen jopa oltuaan täysin koskemattomana reilut kolme kuukautta. Muistin taas kerran, miten paljon kivoja ystäviä ja kokemuksia ja (kyseenalaistakin) ammatillista mainetta olen tämän uskollisen toverin myötä saanut. Ja muistin, miten kiva tänne aikanaan oli kirjoittaa.

Blogeissa on jo kaluttu täysin lopppuun aihe "sosiaalinen media tappoi bloggaamisen", joten en nyt enempää selittele tai surkuttele. (Tynnyrissä asuville: facebook on muka kivempi kuin blogi, kun siellä päivityksen tekee viidessä sekunnissa ja kaverit sitten kommentoi kaikkee hauskaa.) Mutta ehkä asialle voisi yrittää tehdä jotain. Fakta nyt kuitenkin on, että usein siihen "lyhyeen" statuspäivitykseen runnoo väkivaltaisesti aivan liikaa asiaa, vaikka oikeasti olisi blogitekstin paikka. Usein sen myös tiedostaa. Mutta silti toimii totuttujen mallien mukaisesti. Malleja voi kuulemma yrittää muutaakin?!

Maailman turhin yllätyspäivitys!

2011-02-14T11:28:00.000+02:00

Yritäpä, Anne, muistaa, että crater = "kraatteri", ei "kraateri".

P.S. En lupaa mitään, mutta blogia on viime aikoina ollut ikävä. :)

Päivän sana: Conniption

2010-10-22T16:20:00.001+02:00

Definition of CONNIPTION: a fit of rage, hysteria, or alarm <went into conniptions>

Conniption - Definition and More from the Free Merriam-Webster Dictionary

Kohtasin tämmöisen uuden sanan. Omassa tapauksessani tuntuisi merkitsevän hallitsematonta raivokohtausta.

Pikareferaatit teatterielämyksistä, Lontoo 09/2010.

2010-10-08T12:19:00.002+02:00

Vietin syyskuussa jälleen viikon Lontoossa. Tässä viikon satoa, englanniksi, koska englanniksi yleensä kirjoitan facebookiin, josta tiivistelmät on suunnilleen kopioitu.

Show #1: Into the Woods @ Regent's Park Open Air Theatre, i.e. in the actual woods (or at least surrounded by a number of trees), under a perfect late summer sky. Completely magical. I'll never watch this show again anywhere else, 'cause what could beat this setting?

The show itself: 1st half of show is wonderful; 2nd is depressing, overlong and mostly recycles tunes from the 1st. Should almost have left at the interval with a perfect experience! Adored the set design, but hated the bizarre hunter/rastafarian costumes. Cinderella had dreadlocs! Even in her "ballgown", wich wasn't much to look at!

Shows #2 and #3: Henry IV parts I and II, Shakespeare's Globe. Standing up for 6,5 hrs watching Shakespeare might not be fun for everyone, but it's how I spent my Sunday! Again, perfect weather. Loved how every little thing on stage was ENTIRELY authentic, down to every single hand-sewn stitch, and footwear many SCA people would kill for.

Shakespeare's history plays aren't my favourites, though: Henry IV is supposedly one of the best, but I still didn't find it particularly riveting. Give me a good tragedy or comedy any day. Did love Roger Allam and Jamie Parker in the lead roles.

Show #3: Passion @ Donmar Warehouse. A deliciously twisted love triangle. Sort of slow in the beginning, but the sicker the thing got, the more I enjoyed it.

It was a joy and a privilege to watch Elena Roger, the petite Argentinian übertalent. David Thaxton was pleasing to the eye and the ear, possibly a little nervous acting alongside two far more famous women, but seemed to get over it somewhat as the play progressed. (The other famous woman, Scarlett Strallen, was fine, too.)

The theatre is so small you could almost reach out and touch the actors ♥

Show #4: Love Never Dies. My holiday was filling up with artsy, brainy productions. What to do, what to do? Go see Lloyd Webber's newest megamusical / Phantom sequel!

If you loved the original Phantom, you're VERY likely to hate this sequel. If you thought the original had a lovely, happy ending and expected our heroine to ride off into the sunset with her hero, this show will rape your memories and make you a very sad panda. You have been warned.

Personally, I've never been crazy about Phantom, and always thought Christine seemed more concerned with escaping the scary opera house and less in love with her rescuer.

Result: I actually rather LIKED this sequel. It has lovely new tunes, everyone's all grown up, and the Phantom's a more well-rounded character this time around. Act I is actually rather wonderful and full of promise. Shame about the ending, though, which is unrewarding for everybody and sort of spoils the experience.

Show #5: Aspects of Love @ The Menier Chocolate Factory. My main reason for going was to finally visit
the tiny fringe theatre that produces hit after hit after hit, West End transfers, Broadway transfers, you name it. The theatre is almost too small for my tastes, but the production was delightful.

Aspects of Love should be renamed Aspects of Lust, though. It portrays a bizarre unverse where everyone fancies everyone and no one ever says no - which is FINE by me and rather entertaining. But what the hell does that have to do with LOVE...? They'll jump into bed two hours after meeting each other and immediately call it love. They certainly have their terminology mixed up. This baffled me throughout the show.

Also, Andrew, please stop recycling your tunes between shows. It confuses me.

Show #6: For my last show... I saw Passion again. Yup. I kind of wanted to, so did what I always do: left it down to chance and went for day tickets 10 mins before opening. Didn't expect to get any (1st people had arrived two hours before), and go see something else - but I got a ticket! So, I saw it again from the circle for £13.

The story was more captivating the 2nd time around. Small things mattered. Loved it. (Not as much as A Little Night Music, though.)

To continue yesterday's train of thought: This musical is the COMPLETE opposite of Aspects of Love. It sees love as an obsessive, all-consuming force. Which got me thinking: Could both views be correct? Do certain people life in an Aspects of Love world - love for fun / to avoid loneliness / because they honestly fall in love that easily - while others live in a single-minded Passion world, where love is rare but all-consuming?

Televisio: True Blood

2010-10-01T11:29:00.001+02:00

Image by jambled via Flickr
Olen nyt katsonut kaksi kautta True Bloodia. Kirjoitin siitä äsken facebook-statuksen. Keksin, että mitä jos yrittäisin kirjoittaa päivän parin välein edes pienen blogitekstin jostain statuksesta. Kokeillaan tämmöistä.

Useimmat ystäväni ovat AIVAN fiiliksissä True Bloodista. Itse en päässyt samoihin tunnelmiin ainakaan ensimmäisellä kaudella. Itse asiassa kauden puolivälin tienoilla teki melkein mieli jättää leikki kesken, koska sarja näytti junnaavan paikoillaan eikä mikään hahmojen kohtaloissa kiinnostanut minua kauheasti.

Onneksi en jättänyt. Toinen kausi osoittautui paljon kiinnostavammaksi. Pääjuoni on heikompi kuin ykköskaudella (vai olinko ainoa, joka ei nähnyt mitään järin jännittävää jengin seikkailuissa Dallasissa, eikä juuri perustanut siitä orgioihin yllyttävästä jumalattarestakaan?), mutta sarja oli muuten löytänyt oman tyylinsä: hurmaavan sekoituksen campia, aidosti hauskoja vuorosanoja, väkivallan sarjakuvamaista ylivetämistä ja melodraamaa. Vähän niin kuin Buffy, jos Buffy olisi ollut HBO:lla ja sarjassa olisi voinut olla näin ronskia kieltä ja raflaavia tapahtumia. Nautinnollista katsottavaa, jos ei ylianalysoi kaikkea.

Itse ikävä kyllä ylianalysoin asioita, ja ikävä kyllä True Blood ei ole ottanut Buffysta mallia juonenkuljetuksessa. Tämän tuoreemman vampyyrihitin kakkoskauden eteneminen on tuskallisen klonksuvaa. (Vai onko ongelmani ennemminkin, ettei se ole HBO-tasoa? On kai sitä huonompaakin olemassa. Pettymys joka tapauksessa.) Välillä ei ole mitään odotettavaa tai jännitettävää, ja välillä hahmot ja käsikirjoittajat tuntuvat unohtavan jotain olennaista pitkiksi ajoiksi. Aina en ymmärtänyt hahmojen motiiveja tekoihinsa. (Motiivi tuntuu olevan käsikirjoittajien halu yllättää ja järkyttää, ja seuraavassa hetkessä hahmo itsekin on ihan että "Mitä oikein ajattelin?") Kauden loppuhuipennuksessa kaikki törmäilivät paniikissa ympäriinsä. Ymmärrän, etteivät kaikki voi olla blondeja vampyyrintappajia, jolle pahisten päihittäminen on synnyinlahja, mutta ehkä voisi yrittää kehittää jonkinlaisen suunnitelman? Tai edes liittoutua yhteen / pysyä samassa paikassa?!

Anna Paquin on minusta väärä nainen sarjan päärooliin. Ei luulisi olevan kovin vaikea esittää nättiä, pirtsakkaa tarjoilijatyttöä, jossa ei sankarittarena juuri ole harmaan sävyjä, mutta Paquin on jostain syystä ajoittain epäuskottava ja tuntuu keskittyvän etelävaltioiden aksenttinsa hiomiseen. (Minulla on muutenkin valittamista mukasähäkän "sankarittaren" passiivisesta roolista miesten pelinappulana, mutta siitä kirjoitetaan jo erittäin hyvin esimerkiksi tässä.)

Onneksi muut näyttelijät kompensoivat. Varsinkin Jasonin, Lafayetten ja Taran esittäjät ovat tehneet minuun vaikutuksen. Itse asiassa myös Samin, ja juopon Andy-poliisin, ja Hoytin. Melko monet. Kunpa vielä sarjan päätähti olisi kohdallaan.

Osittain negatiivisista sanoistani huolimatta lopputulos on: olen nauttinut sarjan dialogista ja sarjakuvamaisuudesta ja aion jatkaa katsomista.

Päivän sana: faff (n)

2010-09-22T13:06:00.003+02:00

faff (noun) (British English, informal)

[uncountable, singular] a lot of activity that is not well organized and that may cause problems or be annoying.
http://www.oxfordadvancedlearnersdictionary.com/dictionary/faff_2

"It's going to be a right faff."

Verbinä suunnilleen tunsin sanan ("to faff about"), mutta substantiivina pääsi vallan yllättämään!

Tässä myös huvittava pidempi analyysi aiheesta!

---

Muissa uutisissa: palasin eilen Lontoon ja Rooman kierrokselta. Voisin vähintäänkin leikata ja liimata tänne miniteatteriarvostelut, jotka julkaisin facebookissa ystävien iloksi / kärsimykseksi.

Parilla sanalla: Lontoossa oli mahtavaa kuten aina. En kerta kaikkiaan saa paikasta tarpeekseni. Olin alun perin aikonut mennä takaisin tammi-helmikuussa, mutta tällä hetkellä epäilen vahvasti, etten kestä niin kauaa. Marras-joulukuu on todennäköinen, ainakin lyhyemmälle matkalle.

Myös Roomassa oli mahtavaa. Oli ihanaa nähdä ystäviä Skotlannin ajoilta. (Ja bailata villimmin kuin aikoihin! Jos minulle joskus tulisi morkkiksia, tästä keikasta olisi voinut tulla :P) Toisaalta on myönnettävä, ettei Rooma ole lempipaikkani Italiassa. Se on hankalan iso, ja ihmiset ovat tylyjä kuten suurkaupungeissa usein. Myös murre on Umbrian ja Toscanan puheeseen tottuneelle hieman haastava... mutta niin itse asiassa ovat KAIKKI muut murteet, eikä Rooman puhetapa edes ole pahimmasta päästä. Joten unohdetaan viimeinen kohta - totuttelukysymys.

Katso äiti, mähän melkein kirjoitin blogitekstin!

Päivän sana: compere

2010-09-06T12:37:00.002+02:00

Ensi kertaa piiiitkästä aikaan tuli eteen tavallisen oloinen sana, jota en tuntenut. Sen kunniaksi tähänkin blogiin tulee edes hiukan eloa :)

to compere st. = isännöidä
"An expert is compering the phone-in ."

compering - definition of compering by the Free Online Dictionary, Thesaurus and Encyclopedia.

com·pere (kmpâr) Chiefly British
n.
The master of ceremonies, as of a television entertainment program or a variety show.
v. com·pered, com·per·ing, com·peres
v.tr.
To serve as master of ceremonies for.
v.intr.
To serve as the master of ceremonies.
[French compère, from Old French, godfather, companion, from Medieval Latin compater : Latin com-, com- + Latin pater, father; see pater.]

The American Heritage® Dictionary of the English Language, Fourth Edition copyright ©2000 by Houghton Mifflin Company. Updated in 2009. Published by Houghton Mifflin Company. All rights reserved.

Pikareferaatit Lontoon reissun teatterielämyksistä.

2010-07-01T14:35:00.002+02:00

Tiivistelmät kopioitu viikon facebook-statuksista. Syvällisempää analyysia olisi kiva kirjoittaa, jos joskus olisi aikaa.

Show #1: Legally Blonde. A LOT better than one might expect. The performers were great, esp. Sheridan Smith (although the statuesque Duncan James could NOT act his way out of a paper bag). The ensemble sang an entire number while skipping rope! Apparently not a physical impossibility.

Show 2: Oliver. Want to teach your children this delightful, timeless lesson: "Stay with a man who beats you --> you end up dead"? Take them to see Oliver! (SO many young children in the audience despite the dark tone.) Not my favourite musical, especially not the tunes, but can now add Griff Rhys Jones and Kerry Ellis to my "have seen live" list.

Show #3: My annual visit to Les Mis. Was LOOKING for flaws, but it still is the perfect show. The £20 front row tickets are magic (only on sale at the box office, only if you ask in person) - feels like a private show.

Wanted to say goodbye to David Thaxton (pictured), the best Enjolras in living memory. Ironically, only Thaxton was off last night. BUT his understudy was the 2nd best Enjolras I've seen! Sang the optional difficult notes, even attempted the jump from the barricade (although I do believe Thaxton, incredibly, jumps from the top). The only thing missing was the boundless confidence & leading man charisma. Which may come with time.

Show #4: Sister Act. No need to ever see again. Not bad, but bland. Forgettable songs, which is a disappointment since I like Menken's other works. The energetic Patina Miller saves what she can, and Simon Webbe wins the battle of the handsome ex-members of Blue... acting-wise.

Show #5: 2nd time lucky for return ticets to Macbeth @ The Globe. However, did not like the production. I want my Globe Shakespeare to be entirely authentic, down to the actors' underwear. No modern symbolism, technology or props. The director of this production was making FAR too many modern interpretations, and Lady Macbeth's costumes were not period (although the men's were.) Lots of blood and gore, though, and an INSANELY fit Macbeth (not really into muscles, but he had the perfect amount).

Show #6: In the evening, dragged London friend Mnoo to another musical: Hair. Crazy great energy! Far from your average musical - more like the trippiest rock concert on Earth. I COULD criticise the show for serious lack of plot, but am willing to let it slide since the thing was created by authentic hippies who were too far gone for anything more substantial.

Show 7: Wicked. Left a better impression on 2nd viewing. Definitely worth watching: actually very dark, although a Disney treatment might have sold EVEN better. Kind of glad I watched it again for Lee Mead, although Lee himself was pretty crap and MURDERED one of his high notes.

Onko tämä hyvä merkki?

2010-06-30T11:10:00.001+02:00

Alitajuntani yrittää palata arkeen.

Eilen juuri ennen nukahtamista onnistuin jossain mielenhäiriössä uskottelemaan itselleni, että olen taas Atlantin tuolla puolen ja aikatauluni ovat aivan pielessä: enhän minä voi torstaina tarkistuskatsella kääntämääni leffaa, kun sen pitää aikaeron vuoksi olla jo palautettu. Nukahdin suruissani siitä, että huomenna (eli tänään) on tiedossa ympäripyöreä työpäivä.

Aamulla, monta tuntia myöhemmin, heräsin hämmentyneen ahdistuneena. Onneksi pystyin palauttamaan mieleeni ahdistavan ajatusketjun ja toteamaan, että kotona sitä vaihteeksi ollaankin. Torstaina ON aikaa tarkastaa käännös.

Yritänkö kenties alitajuisesti huijausmotivoida itseäni ahkeraksi?! Ei välttämättä hulluin idea ikinä.

Olin Saarenmaalla.

2010-06-29T22:44:00.000+02:00

Saarenmaalla oli mukavaa. Siellä oli juhannustunnelma katossa, tosin lähinnä meillä suomalaisilla. Tiesittekö nimittäin, että virolaiset juhlivat juhannusta oikean kesäpäivänseisauksen aikaan eivätkä lähimpänä viikonloppuna? Minä en tiennyt. Virolainen juhannusjuhla oli jo hiipumaan päin.

Valokuvat elävöittäisivät juttua, mutta olin jälleen kerran maailman saamattomin kuvaaja: ei yhden yhtä otosta koko matkalta. Joudutte tyytymään sanoihin. Säät suosivat, paitsi yhtenä päivänä. Minua ei henk. koht. harmittanut huonokaan sää, koska en ole ulkoilmaihminen. Lisäksi Saarenmaan hyttyset ovat niin verenhimoisia, että sisällä seurapelejä pelaamassa oli mukavampaa. Ystäväni ovat pelailijaporukkaa, johtuen varmaankin nuoruuden roolipeliharrastuksesta. Huonon ilman väistyttyä kävimme sentään hiekkarannallakin kylmää tuulta uhmaamassa.

Lisäksi syötiin ja juotiin hyvin. Ruokaa tehtiin itse harvinaisen alusta asti: rohkeat ystäväni paloittelivat ja paistoivat paikalle kärrätyn, miltei kokonaisen lampaan, ja toiset rohkeat perkasivat kilokaupalla kampelaa. Minä ihailin sivusta, join punaviinikolaa ja väistelin kotitöitä. Viimeisenä päivänä sentään tiskasin.

Nyt pitäisi palata arkeen, jos jaksaisi. Tänään piti tehdä normaali työpäivä, ja tein minä ehkä... kaksi ja puoli tuntia. Huomenna uusi yritys.

Tänään ei muuta kuin...

2010-06-24T09:18:00.000+02:00

...hyvää juhannusta!

Lähden Saarenmaalle ystävän kolmikymppisille. Nähdään ensi viikolla!

Jälkiviisaan neuvoja Skotlannissa matkailusta

2010-06-23T09:33:00.000+02:00

Jos tekisin vastaavan matkan uudelleen...

...jättäisin luultavasti Aberdeenin ja itärannikon kokonaan väliin. Edinburghin ja Aberdeenin välillä ei ole hienoja maisemia (vaan kumpuilevia peltoja ja laidunmaita, joita näkee Englannissakin), ja Aberdeen itse on rumin ja tylsin kaupunki, jossa olen käynyt. Siellä on yksi kaunis keskusaukio. Sen lisäksi kaikki on harmaata, tasaista lättyä.

...kokemuksesta viisastuneena matkustaisin Edinburghista (/Glasgow'sta) suoraan pohjoiseen, Invernessiin. Se tosiaan on ylämaiden pääkaupunki, keskellä kaikkea. Sieltä olisi helppo tehdä päiväretkiä joka paikkaan joko omalla autolla tai kiertoajelubussien mukana. Lisäksi se on ihana, charmantti paikka: viktoriaanisia rakennuksia ja pulputtavia jokia. Invernessistä olisi päässyt helposti Orkneyynkin, vaikka isoin lautta lähteekin Aberdeenista.

...Invernessistä jatkaisin hyväksi havaitsemaamme reittiä: Loch Ness - Skye - Fort William - Glasgow. Me yövyimme Loch Nessilla, mutta sekin olisi päiväretkenä parempi, koska ei siellä paljoa tekemistä ole. Skyella sen sijaan ehdottomasti kannattaa yöpyä (niin kaunista!), ja Fort William on hyvä pysähdyspaikka matkalla alas Glasgow'hun. Innokkaille luontoretkeilijöille varmaan yöpymiskohdekin.

En enää ihmettele, että useimmat lyhyet ylämaaretket suuntautuvat reitille Glasgow - Skye - Inverness. Kun on nähnyt sen tien maisemat, muut eivät tunnu miltään.

Niin, Edinburghissa totta kai kannattaa käydä. Se on kaunis kaupunki, ja siellä kuluu helposti useampi päivä.

Glasgow'ssa kannattaa käydä lähinnä, jos on asunut siellä ja se tuntuu kodilta... No, ei. Ydinkeskusta on kolkko, mutta rumassa, ihanassa Glasgow'ssa ON kauniita paikkoja. Niiden näkemiseen riittää päiväretki. Glasgow'n yliopisto (West Endissä) on upea, paljon kauniimpi kuin Edinburghin yliopisto. Sen vieressä on mahtava, ilmainen Kelvingrove Art Gallery and Museum. Necropolis-hautausmaa (East Endissä) on hieno (vieressä myös katedraali, niitähän Britanniassa riittää). Jos viettää Glasgow'ssa useamman päivän, kannattaa lisäksi lähteä Burrell Collection -museoon, joka on ehkä lempipaikkani. Hypnoottisia keskiaikaisia seinävaatteita ja kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Lisäksi Glasgow'ssa on käsittämättömän hyvät shoppailumahdollisuudet. Parhaat Lontoon ulkopuolella, ja siinä mielessä paremmat kuin Lontoossa, että kaupoissa mahtuu liikkumaankin.

Terveisiä Britanniasta!

2010-06-22T09:56:00.000+02:00

Kävin ulkomailla. Matkalla, jota suunniteltiin tässä. Skotlannissa, Pohjois-Englannissa ja Lontoossa.

Oli hauska matka. Skotlannissa ilmatkin suosivat: aivan täydellistä auringonpaistetta ja lämpimiä merituulia. Paikalliset päivittelivät, ettei tällaista tapahdu ikinä. (Vastasin: "Tiedän." :D)

Pohjois-Englannissa (Newcastle ja Durham) oli vastavuoroisesti järkyttävän kylmä, osapuilleen kymmenen astetta ja sadetta. Rakas Lontoo oli viimeinen kohteeni, ja siellä ilmat olivat siltä väliltä. Olisin toivonut lämpimämpää. Yleensä olen ollut onnekkaampi tähän aikaan vuodesta.

Mitä matkalta jäi käteen?

(1) Skotlannin ylämailla on AIVAN mahtavat maisemat. Se ei ole turhaa paisuttelua. En ehkä ole nähnyt kauniimpia missään, en edes Meksikon Veracruzissa, jolla on kaunin osavaltion maine ja joka rotkoineen, vesiputouksineen ja sademetsineen onkin aika upea. Mikä parasta, Skotlannin maisemat näkee tavallisten bussien ja junien ikkunasta. Varsinkaan länsirannikolla ei ole erikseen isoja moottoriteitä ja pieniä maisemareittejä, vaan ajamalla tavallisella reittibussilla Glasgow'sta Fort Williamiin tai Invernessiin pääsee keskelle aivan uskomattomia maastonmuotoja.

(2) Isle of Skye on henkeäsalpaavan kaunis. Orkney on karumpi, mutta todella omanlaisensa paikka.

(3) Mantereella selviää hyvin julkisen liikenteen varassa, mutta saarilla kannattaa vakavasti harkita joko auton vuokraamista tai kaupallisia kiertoajeluja, koska julkista liikennettä on vähän eikä se ulotu joka paikkaan. Sekä autoista että kiertoajeluista kannattaa ottaa selvää etukäteen ja tehdä varauksia! Me teimmetässä virheen ko. asiassa, ja Orkneylla tuli siksi jäätyä ilman autoa, emmekä Skyella päässeet mieleisellemme kiertoajelulle.

...ja enemmänkin, mutta lupasin itselleni, että yrittäisin taas kirjoittaa vain n. vartin päivässä, mutta joka päivä! Palaan blogin ääreen huomenna.

LEFFA: Iron Man 2 (2010)

2010-05-18T18:21:00.000+02:00

Enpä ollut aikoihin käynyt elokuvissa. (Noin kuukauteen. Minulle tosi pitkä aika.) Nyt piti kuitenkin mennä, koska Robert Downey, Jria ei voi vastustaa juuri missään. Kaikkein viimeiseksi supersankarirymistelyssä.

Ensimmäisestä Iron Manista olin sitä mieltä, että siinä oli esinäytöksen makua. Se oli aika hyvä, mutta jätti turhautuneena odottamaan varsinaista toimintaa.

En nyt oikein tiedä, oliko tässä sitä varsinaista toimintaa.

Tykkäsin ensimmäisestä puolituntisesta. Se oli kepeä ja toimiva, ja sähköruoskat autoradalla olivat upea näky. Kaikki hahmot saivat aikaa ruudulla. Sanailu oli suorastaan woodyallenmaista ja näyttelijäntyö genressään poikkeuksellisen hyvää.

Loppuelokuva jotenkin puuroutui. Tapahtumat eivät temmanneet mukaansa. Kunhan rullasivat eteenpäin. Mikään ei ollut tökeröä tai huonoa, mutta mikään ei myöskään tuntunut tyrmäävältä. Enkä ole vierailevien supersankareiden itsetarkoituksellisten cameo-esiintymisten fani. Mikä tarkoittanee vain, etten ole riittävän nörtti arvostamaan niitä.

Loppuun asti tykkäsin näyttelijäntyöstä (Robert! Sam Rockwell! Mickey Rourke! Gwyneth! Oikeastaan kaikki!) ja leffan yleisestä tunnelmasta. Tykkäsin sinänsä kässäristäkin: yksittäiset kohtaukset toimivat lähes poikkeuksetta. Vika oli ehkä kaikenkattavassa juonessa, josta puuttui dramatiikkaa.

Painavin elokuvan herättämä kysymys on tämä: miten on mahdollista sanailla noin Beatrice ja Benedick -henkisesti (Shakespeare-viittaus toimintaleffan arvostelussa) ilman, että lopputulos on millään lailla seksikäs?! Stark/Robert ja Pepper/Gwyneth nahistelivat kerrassaan hauskasti ja luontevasti. Se hymyilytti mutta onnistui samaan aikaan vaikuttamaan niin puhtaasti toverilliselta, että ihmettelin, oliko Starkin romanttinen kiinnostus sihteeriään kohtaan kuopattu kokonaan. Beatrice-ja-Benedickmäisyys on yleensä seksikkyyden puhtain ilmentymä! Mahdoton yhtälö! En pysty käsittämään.

Noin muuten jäi päällimmäiseksi mieleen, että Rober Downey, Jr kantaisi kevyesti paljon huonompaakin elokuvaa. Ja on kantanutkin. Ja, että Don Cheadle on loistonäyttelijä, mutta roolia ei olisi pitänyt miehittää uudestaan kesken elokuvasarjan. Tuli outo olo.

Pisteitä: 3,5 / 5 (= ihan kiva että näin, muttei himota nähdä uudestaan)

Näin minulta syntyy tekstitys.

2010-04-22T21:48:00.000+02:00

Mia kysyi kommenttilaatikossa työtavoistani. Kyllähän minä voin selittää. Itse asiassa nyt tulee niin pikkutarkka selostus, ettei unilääkkeitä tartte enää kukaan! Tulette vain lukemaan tämän, jos ei uni tule. Kuivuuden maksimoimiseksi ei panna edes kuvia. Tästä on varmasti iloa lähinnä muille alan ammattilaisille, mutta eipä tässä mitään salailtavaakaan taida olla. Jokapäiväisiä perusjuttuja. :)

(Se asia, jota edellisessä tekstissä aioin kommentoida, on jo pitkälti puitu samaisen tekstin kommenttilaatikossa! Ehkä vielä kirjoitan siitä yhteenvedon, mutta tämä kiehtoi nyt enemmän...)

Mia tuntuu tekevän käännöstyön monessa erillisessä vaiheessa. No, minäpä teen kaiken lähestulkoon samaan aikaan.

Kaikki ajat tekstissä on muuten ilmoitettu ilman mitään taukoja. Vaikkapa "7 h" ei siis tarkoita, että oikeasti tasan seitsemän tunnin päästä on valmista. Pidän aina vähintään 30 minuutin lounastauon, ja lähes aina runsaasti muitakin taukoja käyttäen (teko)syynä milloin mitäkin...

Vaihe (A): Käännöstyö. Kuuntelen, mitä kohtauksessa sanotaan, ajastan yleensä noin yhdestä kolmeen replaa ja sitten kirjoitan juuri ajastettuihin repliikkeihin, mitä äsken kuulin sanottavan. (Eri kielellä, tietty. Haha.) Jos on oikein tiivistä höpötystä kohtauksen alusta loppuun, saatan innostua ajastamaan koko kohtauksen, ennen kuin palaan alkuun kääntämään. Jos taas on harvaa puhetta, etenen yleensä ihan repliikki tai pari kerrallaan. Muutama ympäröivä repliikki elää samalla, kun kääntelen edellisiä ja seuraavia. "Mitä kannattaa yhdistää?" "Sopiiko tuo edellinen nyt varmasti tämän seuraavan sisältöön?" Tällä tavalla etenen tekstitettävän ohjelman loppuun, ja tämän prosessin huolella tilastoitu (tykkään Excel-taulukoista :P) perustahti on siis se 8 - 10 ohjelmaminuuttia työtunnissa.

Vaihe (B): Tarkastukset. Kun on tullut valmista, teen Word-oikoluvun tekstitysohjelmassa ja tarkistan, hälyttääkö ohjelma ihmeellisyyksistä repliikeissä. Sitten katson työni tuloksen läpi ja teen matkalla korjauksia ja pientä aikakoodien ja replajaon viilausta. Yleensä tapaan tehdä kerralla suht' valmista, joten muutokset ovat melko pieniä. Toisinaan tiedostosta löytyy kysymysmerkkejä, kun ei käännösvaiheessa ole tullut mitään hyvää mieleen tai jokin juttu ei ole täysin auennut. Kummasti se ihmisen alitajunta toimii: usein kysymysmerkkikohdat täyttyvät katselukierroksella kuin itsestään! 45 minuutin ohjelman tarkastuskierrokseen pyrin varaamaan 1,5 tuntia.

Tässä vaiheessa liikutaan työajassa (A) käännösaika: 45 min / 8 min = 5,625 h, (B) tarkastusaika: 1,5 h, (C) aika yhteensä: 7,125 h. Tämä on realistinen ja mukavan väljä arvio siitä, missä aikataulussa ehdin tehdä palautuskelpoista jälkeä. (Jos työ on helpohko rutiinijuttu ja etenee 10 minuutin tahtia 8 minuutin sijaan, tuloksena on tuo kuuluisa 6 tuntia. Voi myös käydä niin, ettei tarkastuksiin mene koko 1,5 tuntia.)

Monissa tapauksissa työ lähtee tässä kohtaa palautukseen.

Vaihe (C): Jos työ on OK-palkkainen, eli jollekin paremmin maksavista kanavista, tai jos homma on muuten vain edennyt rivakasti, teen vielä läpiluvun ilman kuvaa. Tähän uppoaa puolisen tuntia. Tiedostan, että tämä on hyödyllinen työvaihe, jonka aikana yleensä huomaa, onko käännös luontevaa suomea ja toimiiko se irrallaan alkutekstistä. Myönnän kuitenkin rohkeasti, että teen tämän vain, milloin aikaa jää. Käännökseni ovat ilmankin asiansa ajavia ja palautuskelpoisia, joskus jopa kehuttuja, ja jos aika ei palkkauksen vuoksi riitä, jääköön tämä vaihe tekemättä. Jos minulle maksettaisiin enemmän, tämä on ainoa selvä muutos, joka työtavassani tapahtuisi: alkaisin tehdä läpiluvun aina.

Toivottavasti äskeinen kappale ei aiheuta fanaattisille perfektionisteille hyperventilaatiokohtauksia. Ehkä minun jonkun mielestä pitäisi tehdä kaikki hionnat aina, maksoi, mitä maksoi! Ammattiylpeys! Apua! Ammattipoliisi! Oma asenteeni on "OK-laatua OK-palkalla". Eli teen hyvän, toimivan käännöksen tavoitetuntipalkkani puitteissa - toki sillä varauksella, että jos käännös syystä tai toisesta on niin hidas tehdä, ettei OK-jälkeä tulisi tuntipalkan puitteissa, mitään puolivalmista raakiletta ei palauteta, vaan siitä työstä tulee sitten pienempi tuntipalkka. Joku ammattiylpeys sentään. ;) Pointti on, että EN taio yötä myöten talkootyönä elämää suurempia mestariteoksia silkasta ammattiylpeydestä.

Lisään vielä neljännen kohdan! (D) Kuulin risteilyllä aivan ihanan vinkin, jonka tahdon ottaa käyttöön työajan salliessa: haluan katsoa ohjelman uudestaan läpi ilman ääntä, pelkän tekstityksen varassa, ja katsoa, pysyisinkö varmasti juonessa mukana. Tähän menisi varmaankin tunti. (Oletan, että jakso olisi jo sen verran valmista kamaa, että muutoksia tulisi vain sinne tänne.)

Jos mukaan laskettaisiin nuo bonustyövaiheet, oletustyöaikani olisi 7,125 h + 0,5 h + 1 h eli 8,625 h + palautus ym. sähköpostinvaihto + mahdollinen ohjelmatieto, eli sanotaanko 9 h aktiivista työaikaa. Jos tienaisin esim. Yhtyneet-palkkioita, voisin varmaan vielä puolituntisen arpoa, onko kaikki nyt VARMASTI kunnossa. Jos vielä senkin jälkeen pitäisi tappaa aikaa, en oikein tiedä, mihin sen upottaisin! :)

Kävin ammattijärjestön koulutusristeilyllä.

2010-04-17T21:22:00.001+02:00

Ammattiporukalla risteileminen oli hauskaa varsinkin syystä, joka ei välttämättä tule tavalliselle palkansaajalle ensimmäisenä mieleen: kun tekee työnsä aina etänä, tuntee kollegojen nimet, muttei ole koskaan tavannut suurinta osaa kasvotusten. Noh, kasvotusten tapaamisesta ei vieläkään voi puhua kaikkien 70 risteilylle osallistuneen kääntäjän kohdalla (ei läheskään!), mutta olen tyytyväinen, koska tapasin paljon kiinnostavia ihmisiä ja yhdistin nimiä kasvoihin. Ja sain puhua työasioista, ja muistakin asioista. Ja bailata laivalla. Vähän ehkä harmittaa, että tutustuin enemmän nuoremman polven ihmisiin kuin vanhemman polven väkeen. Kai se on luonnollista.

Oli hieman häkellyttävää kohdata useita ventovieraita ihmisiä, joiden ensireaktio kuului: "Ahaa! Näistä alustavista tiedoista päättelen, että olet Lohi Aseenaan -Anne! Ei tarvitse kertoa enempää, tiedän sinusta jo kaiken. Mietinkin, oletko täällä." Tunsin itseni jonkinlaiseksi mikrotason julkkikseksi, mikä oli todella omituista. (Onneksi todella mikrotason.)

Erityisen oudolta tuntui yrittää hahmottaa, että tuo ihminen tietää minusta paljon, minä en hänestä mitään. Epistä. Kaikkien blogiani lukevien pitäisi perustaa oma blogi ja laittaa minulle linkki!

(Ette te minusta sentään aivan kaikkea tiedä. Tunnette ammattini ja harrastukseni. On kuitenkin olemassa asioita, joista voisin kyllä kirjoittaa täysin anonyymissä blogissa, mutta täällä jätän väliin, koska ystävätkin lukevat. (Hehee, onnistuinpa kuulostamaan siltä, että minulla on todella synkkiä salaisuuksia! :D))

Blogista tuli puskaradion kautta myös rakentavaa kritiikkiä. Ei ehkä aivan uutta ja ennenkuulumatonta, mutta varmasti kommentoimisen arvoista. Kirjoitan siitä lähipäivinä.

On hupaisaa, että blogistani oli puhuttu risteilyllä tietämättä, kuka olen ja olenko paikalla. Onneksi en sattunut samaan porukkaan tuolloin! En varmasti olisi pystynyt pitämään pokerinaamaa, mutta en missään nimessä olisi halunnut ryhtyä pitämään julkista puolustuspuhettakaan.

Mitäkö olisin tehnyt? Onneksi ei tarvinnut ottaa selvää. Itseni tuntien olisin varmaan päätynyt sanomaan vastaan tai pitämään sitä puhetta ja onnistunut ärsyttämään itseänikin. Ellei porukka olisi ollut todella auktoriteettinen ja pelottava, missä tapauksessa olisin ehkä mutissut jotain ja ahdistunut. No, ehkei keskustelu ollut erityisen negatiivista - en ollut itse kuulemassa ja puskaradio referoi lähinnä vain kritiikin.

Matkasuunnitelma: Skotlanti, touko-kesäkuu 2010

2010-03-26T23:27:00.002+02:00

Seuraava ulkomaanmatkani on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa, mutta ei ole tullut kirjoitettua siitä tänne.

Edellisestä onkin jo pari kuukautta. Taas tekee mieli lähteä. Muttei mihinkään hömppärantakohteisiin, joista muut ihmiset haaveilee. Ehei, mä käyn vain tapaamassa kavereita ja katsomassa kulttuuria.

Nyt olen lähdössä SKOTLANTIIN kolmen vuoden tauon jälkeen. Huraa! Monta kertaa olen aikonut, ei vaan ole löytynyt sopivaa rakoa, kun on pitänyt muka ravata jossain rapakon takana ja Lontoossa ja Italiassa.

Aivan erityisellä innolla odotan sitä, herääkö uinuva skottiaksenttini kenties eloon reilun viikon oleskelun aikana. Toivon todella, että herää. Se osoitti jonkinlaisia elonmerkkejä jo Dublinissa viime lokakuussa. Olen todella kurkkuani myöten täynnä nykyistä geneeristä britti-suomiaksenttiani, joka ei kuitenkaan ole englantilainen, mistä johtuen minua luullaan Englannissa toisinaan amerikkalaiseksi. Haloo?! (Ainoa lohtuni on, ettei aksentti oikeasti ole amerikkalaista nähnytkään - USA:ssa ja Kanadassa en mene hetkeäkään paikallisesta, ja minua luultiin luojan kiitos toistuvasti britiksi.)

Matkan ajankohta on kesäkuun alku, koska Eini-siskollla on sopiva loma silloin. Sisko on Pohjois-Englannissa opettajavaihdossa. Newcastlen läheltä. Sieltä on enää parin tunnin matka Skotlantiin, joten ollaan alusta asti puhuttu, että jollain sopivalla lomalla lähdetään viikoksi kiertelemään Skotlantia.

Tämä on hyvä suunnitelma, koska itseltäni jäi ylämaiden koluaminen aika vähälle, kun Skotlannissa asuin. Kolme vuotta on petollisen pitkä aika: koko ajan ajattelee, että ehtiihän tuota. Jos olisi vaikka yhden vuoden vaihdossa, yrittäisi varmaan tehdä kaiken mahdollisen.

Matkan ajateltu kulku:

Aion kokeilla Ryanairin suoraa lentoa Tampere-Edinburgh. Tarkoitus on lähteä sunnuntaina 30.5. ja tavata Eini Edinburghissa. Siitä matkustetaan Aberdeeniin. Aberdeenista lautalla Orkneyn saarelle ja takaisin. Menomatka Orkneylle kestää 6 h, toinen suunta vielä kauemmin ja yli yön. Glasgow'n huonekaverini, paras skotlantilainen kaverini Daisy on kotoisin ko. saarelta. (Vaikka asuukin itse nykyään Meksikossa. Jossa käyn häntä tapaamassa. Onko maailma nykyään pieni? Kyllä on.) Minun on pakko nähdä Orkney, koska olen kuullut siitä Daisyltä paljon. Einikin haluaa ehdottomasti, koska siellä Skotlannin viikinkivaikutteet ovat vahvimmillaan. Historianopiskelija kun on.

Orkneyn jälkeen Aberdeenista Invernessiin ja piipahdus Loch Nessillä. Se nyt on niin pakollinen kohde, muka, enkä ole vielä nähnyt. Mitähän sielläkin edes on. Ei yhtään mitään varmaan, joku jorpakko ja tuhat turistia. No, Loch Nessin hostellilta sitten bussi Isle of Skyelle. Kaikki kehuvat ko. saarta kuvankauniiksi, pakollinen kohde. Skyeltä Fort Williamin kautta Glasgow'hun.

Tässä vaiheessa on kulunut reilu viikko ja ollaan Einin loman loppupäivässä. Minä jään Glasgow'hun fiilistelemään vanhoja kotikulmia ainakin yhdeksi yöksi. Vanhoja ystäviä siellä taitaa tällä hetkellä olla nolla, IHAN kaikki ovat muuttaneet pois. Yliopistokaupunki, opiskelukaverit, jne. Itseni tuntien luulen kuitenkin, että tutuissa maisemissa ja kävelyreiteissä ja kahviloissa ja tekemisissä riittää huokailtavaa.

Glasgow'n jälkeen palaan Englannin puolelle. (Newcastlen aksentti on onneksi lohdullisen lähellä skottiaksenttia - itse asiassa tosi mukava sekoitus, mielestäni henk. koht.) Ensi töikseni poikkean Einin luona vielä pari päivää. Durhamista ja Newcastlesta jäi viime visiitillä niin paljon näkemättä. Pienestä Durhamistakin linna, joka kuitenkin olisi katedraalin ohella se päänähtävyys.

Kun nämäkin on katsottu valmiiksi, suuntaan alas Lontooseen ja viihdyn siellä varmaan viikon verran. Teatterilistani on taas kasvanut sellaisiin mittoihin, että viikkokin alkaa tuntua optimistiselta arviolta. :P

Lontoosta revin itseni kotiin joskus kesäkuun kolmannella viikolla. Paluuta ei ole vielä varattu. Olis varmaan aika, eihän tuohon ole enää kauaakaan ja tuo alkaa olla suomalaisten lomasesongin alkua.

Semmoinen matka. Odotan to-del-la innolla. Rakas Skotlanti ja rakkaat Lontoon teatterit yhdellä iskulla. Ja Einin kanssa ollaan ennenkin matkusteltu, joten tiedän, että se sujuu hyvin.

Amazing Race todisti jälleen, että voittaa jos on kiltti eikä tappele.

2010-03-24T19:49:00.002+02:00

Yritin eilen lähettää tämmöisen tekstin, mutta eihän se mihinkään lähtenyt, kun oli joku huono mokkulanetti.

Amazing Racen viimeksi Suomessa näytetty kausi loppui jo jokin aika sitten, mutta meikäläinen on vahvasti ajan hermolla ja kirjoittaa siitä nyt.

Rento hippipariskunta voitti. Ne ottivat rauhallisesti miltei koko kisan ajan eivätkä riidelleet edes silloin, kun lopussa alkoi stressata. Mutta voittivat. Jee, olen iloinen.

Amazing Race on siitä kiva ohjelma, että se palauttaa uskon ihmisluontoon. Kerta toisensa jälkeen saamme nähdä, että ylikilpailuhenkiset, aggressiiviset parit sabotoivat asenteellaan pelkästään itseään. Voittajaparit ovat aina olleet niitä, jotka luottavat toiseen yhtä lujasti kuin itseensä, pysyvät rauhallisina eivätkä tuhlaa aikaa kinasteluun ja toisen vähättelyyn. Riitely tuhlaa käsittämättömän paljon tehokasta peliaikaa. Ne yli-itsevarmat päällepäsmärit, jotka eivät kuuntele joukkuetoverinsa mielipiteitä, sahaavat lähes poikkeuksetta omaa oksaansa, vaikka luulevat olevansa erinomaisia valioyksilöitä. Sivusta sen näkee naurettavan selkeästi. Tämä opettaa meile elämästä hienon läksyn.

Toisaalta, jos mietitään tosi-TV:tä yleensä, Survivor onkin sitten aivan toinen juttu ja kääntää Amazing Racen läksyn pitkälti päälaelleen. Että se siitä sitten.

Enkä toki ole naiivi. Tiedän, että materiaalia leikkaamalla voidaan luoda mielikuvia. Amazing Race ei kuitenkaan ole Survivor myöskään tässä mielessä. Survivorissa kilpailijoiden monien päivien mittaisesta joutoajasta leirissä voidaan jaksossa näyttää mitä tahansa hetkiä. Tehtävät toki näytetään aina, mutta niiden aikana ei yleensä puhuta. Myös Amazing Racessa tehtävät näytetään aina, mutta niiden aikana joukkuetoverit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tehtävien välistä aikaa näytetään Survivoria vähemmän, ja varsinaista lepoaikaa etappien välissä ei näytetä ollenkaan. Toisin sanoen Amazing Racen leikkaajilla ei nähdäkseni ole yhtä paljon vaikutusvaltaa siihen, millaisia mielikuvia joukkueista luodaan. Jos joukkueen jäsenet pääsääntöisesti tukevat toisiaan kilpailutilanteissa ja puhuvat äkkipikaisesti suhteellisen harvoin, on vaikea luoda mielikuvaa jatkuvasta riitelystä. Jne.

Kaiken tämän vuoksi mää tykkään Amazing Racesta paljon enemmän. Siis siksi kun sen viesti on ihan oikeesti ilahduttava ja positiivinen. Ja samalla näkee monia maita erittäin pintapuolisesti.

P.S. Toinen suosikkiparini olivat ne gootit, joilla myös oli erittäin vakaa, hyvä, keskinäiselle kunnioitukselle perustuva suhde. Jos taas voiton olisi vienyt se kauhea neljänneksi tullut pariskunta, jossa nainen sätti ja pomotteli miestään ja riiteli yksinään ja ihmetteli sitten, miksi ME aina riidellään, olisin nielaissut kaukosäätimen ja ehkä lakannut katsomasta koko ohjelmaa.

Tänään vaikka tällainen linkki.

2010-03-17T22:02:00.000+02:00

Aina Google Analyticsissä käydessäni minua hämmentää, miten suuri osa lukijoistani tulee tänne AV-käännösaiheisilla hakusanoilla.

Mitä ilmeisimmin suurin osa haluaa lukea juuri tekstityksiin liittyviä tekstejä. Syyttäkää sitten vaan itseänne, kun huomaatte, että vouhkaankin suurimman osan ajasta musikaaliteatterista ja satunnaisista komeista miehistä, joita olen muka bongaavinani kaikkialta mediasta, vaikken koskaan tosielämässä. Nih. :P

On mulla onneksi mielessä ainakin yksi tekstityksiin liittyvä asia, joka on pitänyt linkittää.

Jos AV-kääntäjän ammatti kiinnostaa sinua, vierailepa tässä osoitteessa. http://www.av-kaantajat.fi/

Sieltä saat tietoa alan tilanteesta ja voit esimerkiksi kehua hyviä tekstityksiä. On hienoa, että ahkerat kollegat ovat jaksaneet perustaa tuollaisen pätevän infokeskuksen.

Jos kirjoitan liikaa aiheen vierestä, minut saa yleensä palaamaan käännösaiheseen - tai muuhun kiinnostavaan aiheeseen - kun minulta kysyy jotain. Vink vink.

Nopea kysymys, nopea vastaus

2010-03-12T17:31:00.000+02:00

Nopea kääntämiseen liittyvä kysymys, kun täällä näköjään on kääntämisen asiantuntijoita liikkeellä, eli onko nopeat laulut vähemmän ongelmallisia kääntää kuin hitaat?

-kysyy tuleva käännösopiskelija

Vastaan tähän fiilispohjalta: kyllä, nopeat ovat vähemmän ongelmallisia kuin hitaat. Niissä on riviä kohti sentään jonkinlainen määrä tavuja, joten suomen pitkillä sanoillakin mahtuu jo sanomaan jotain. Maailman pahimpia ovat "Bring Him Home"-tyyppiset balladit (Les Misérables), joissa pelataan parilla venytetyllä tavulla. Niitä varten suomeen olis pakko saada lisää yksitavuisia sanoja!

Joku kokenut laulukääntäjä voi nyt vapaasti olla aivan eri mieltä.

"Kuvitukseksi" tän yhden John Owen Jonesin vaatimaton tulkinta yllä mainitusta kappaleesta. (Ko. kappale ei muutenkaan ikinä ole ollut henk. koht. suosikkini, mutta silti.)

Liikaa töitä, mutta kivoja.

2010-03-11T23:13:00.003+02:00

Kiireinen viikko takana - La vita è bella - Robin of Sherwood

Tämä oli yksi kiireisimmistä työviikoistani ikinä. Viikko oli valmiiksi täynnä, kun minulle tarjottiin italiankielistä elokuvaa, enkä millään raaskinut kieltäytyä. Niinhän siinä sitten kävi, että töitä tehtiin aamusta iltaan ja yksi yö läpeensä. Mutta valmista tuli.

Töiden sisällön puolesta viikko oli onneksi ehkä ihanin ikinä. Muuten olisinkin varmaan jo kuollut. Käänsin pari jaksoa kasarisarjaa Robin of Sherwood ja Oscar-leffan La vita è bella. (JA toistaiseksi viimeisen jakson italiaanosarjaani Don Matteo, mutta siitä olin sentään tehnyt valtaosan jo edellisellä viikolla. Sain muuten juuri kuulla, ettei jakso jäänytkään viimeiseksi. YLE jatkaa sarjan näyttämistä, ja käännettävää riittää kesäkuun lopulle. Jippii!)

La vita è bella on itse asiassa ärsyttävä elokuva. Vähän semmoinen Amélie. Tasapainoilee herttaisuuden ja absoluuttisen, selkäpiitä karmivan kuvottavuuden rajalla. Mutta kiva sitä oli kääntää. Roberto Benigni höpötti taukoamatta niin, että teki mieli käydä kurkkuun kiinni, mutta silti oli kiva kääntää. Elokuvalle annan tasan kolme tähteä viidestä, koska en osaa päättää, vihaanko vai rakastanko sitä. (Samoin on Amélien laita.)

Robin of Sherwoodiin rakastuin hetkessä! Olen liian nuori muistamaan sarjaa 80-luvulta (synnyin 1981, ja sarja sai alkunsa -84), mutta mitä olenkaan menettänyt! En ollut ollenkaan tiennyt, että on olemassa oikeesti hyvä versio Robin Hood -legendasta. Täydellinen sekoitus seikkailua, jännitystä ja huumoria, ihan tosi hyvää näyttelijäntyötä, mahtavat Marian-neito, Guy of Gisbourne, sheriffi, Will Scarlet, kaikki. Ja varsinkin Michael Praed, joka on syntynyt Robin Hoodiksi. Olisi karismansa perusteella ansainnut paljon upeamman uran ja paljon päärooleja, mutta ilmeisesti kävi matkan varrella huono tuuri. En kuitenkaan voi syyttää häntä siitä, että lähti sarjasta. Syy oli nimittäin D'Artagnanin rooli Broadwaylla. Kolme muskettisoturia -musikaalissa!!! Jätkä halusi tehdä täydellisiä projekteja. Ikävä kyllä musikaali floppasi, Michael joutuikin Dynastiaan ja siitä se alamäki alkoi. Nyyh. Mutta haluan ostaa sarjan DVD:llä ja ihastella häntä aina.

Häntä ja sarjaa kokonaisuutena. Ennen sitä osattiin. Sama käsikirjoittajakin laati useimpien jaksojen käsikirjoitukset. Minusta se olisi ainoa oikea tapa, mutta niin ei tehdä nykyään melkein koskaan. Sarjan arvostettu Clannad-musiikki on korvaani outoa kasarisyntikkahymistelyä, mutta muuten tämä Robin on näkemieni jaksojen perusteella jokseenkin täydellinen.

Tässäpä tämmöinen kiva video poistetuista kohtauksista. Oli hämmentävän paljon eläväisempi kuin vakavat fanifiilistelyvideot.

Kaunokirjallinen kysymys

2010-02-28T22:17:00.004+02:00

Sain Sophialta pitkän, kaunokirjallisuuden kääntämiseen liittyvän kysymyksen. Kysymys tuli jo kaaauan sitten, mutta nyt vihdoin vastaan siihen. Koko ajan on ollut tarkoitus, aihe on kiinnostava! Olen vaan niin luvattoman saamaton...

Disclaimer: En ole kaunokirjallisuuden kääntäjä (ainakaan vielä :), mutta olen kyllä opiskellut näitäkin asioita paljon yliopistossa. Mielipiteeni on siis kotoisin ammattikääntäjän, käännös- ja kirjallisuustieteitä opiskelleen henkilön ja aktiivisen lukijan kenttien leikkauspisteestä, mutta kaunokirjallisuuden kääntäjien suulla en väitä puhuvani. :)

L. M. Montgomeryn vasta suomennetun kirjan Vanhan kartanon Pat lukemista hidastaa aika tavalla, kun suomentaja on päätynyt käyttämään yhden päähenkilön kohdalla itse koostamaansa murretta, joka kai muistuttaa eniten Itä-Suomen murretta. Hahmo on kai alkukielelläkin puhunut murteella, mutta minusta tämän keksityn suomalaismurteen käyttö vaikeuttaa pahasti luettavuutta. Murretta kun on sovellettu repliikeissä lähes joka sanaan. :/ Lisäksi kirjassa oli sivuhahmo, joka puhui vielä pahempaa (taas suomentajan keksimää) murretta (lähellä savoa) ja siitä oli jopa vaikea saada selvää. Kirjailijan kohderyhmä on pitkälti nuoret tytöt, joilla varsinkin voi olla murteissa vaikeuksia. Miten käännöstieteessä suhtaudutaan murteiden käyttöön?

Kun murretta on käytetty käännöksessä luovasti ja värikkäästi, siihen voidaan suhtautua hyvinkin positiivisesti. Murteet ovat kuitenkin siitä tosi hankala juttu, että ne ovat vahvasti henkilökohtainen asia! Sama murre voi olla yhden mielestä kotoisa, värikäs ja lupsakka, toisen mielestä kummelimaisen mahdoton ottaa vakavasti ja kolmannen mielestä mahdoton ymmärtää. Jos käännöksestä halutaan helposti lähestyttävä ja pitkäikäinen, liian vahvaa murteellisuutta kannattaisi varmastikin välttää. Kliseinen paraatiesimerkki on Saarikosken Siepari ruispellossa, joka on vanhaa stadin slangia elävimmillään, mutta aiheuttaa nykyajan Suomessa hysteerisiä naurukohtauksia. Joita alkuteos ei aiheuta. Nih.

Tuolle suomentajalle on luultavasti käynyt niin, että hän on tullut sokeaksi käyttämälleen murteelle. Se tuli työn aikana hänelle itselleen niin tutuksi, ettei hän hoksannut, ettei lukija enää ymmärrä tekstiä. Ja / tai hän on kotoisin vahvalta murrealueelta ja tottunut aivan erilaisiin asioihin kuin sinä. Kolmas mahdollinen selitys olisi tietysti, että kyseisessä teoksessa käytettyjä murteita on ollut tasan yhtä mahdoton ymmärtää, ja kääntäjä on halunnut pysyä uskollisena alkuteokselle lukijoiden palvelemisen kustannuksella. Tämä olisi täysin validi käännösstrategia, vaikka kaikki koulukunnat eivät pidä sitä parhaana mahdollisena.

Sitten toinen kysymys saman kirjailijan suomennosten innoittamana: paikannimien kotouttaminen. Ilmeisesti Green Gables/Vihervaara-tyyppisiä kotouttamisia ei enää käännöksissä suosita, mutta jos käännetään lasten- ja nuortenkirjallisuutta, niin pitäisikö mielestäsi esim. Cloud of Spruce/Silver Bush -tyyppiset talonnimet kotouttaa? Tietenkin silläkin on merkitystä, että onko käännös hyvä - tulee mieleen esim. monia hassuja väännöksiä elokuvien nimistä... :D

Tähän ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että varsinkin lasten- ja nuortenkirjallisuudessa paikannimien kotouttaminen on paitsi OK, myös suotavaa. Jos fiktiivinen nimi selvästi tarkoittaa jotain, minusta on oikeastaan itsestään selvää, että se pitäisi suomentaa. Jopa aikuisten kirjallisuudessa. Mutta ainakin nyt lasten ja nuorten!

Olen ymmärtääkseni enemmistössä tämän mielipiteeni kanssa, vaikka joku varmasti onkin myös täysin toista mieltä. Jos muistellaan esimerkiksi niitä kuuluisia, juhlittuja Harry Potter -suomennoksia, nehän erottuivat juuri erittäin vahvalla kotouttamisella.

Kiinnostavaa pohdittavaa! Otan kaikenlaisia kysymyksiä mielelläni vastaan ja improvisoin vastauksia vakuuttavalla asiantuntijaäänelläni :D

Elossa ollaan! Ostin vaatekaapin!

2010-02-27T23:49:00.004+02:00

Minulla on ollut (a) ongelmia bloggerin kanssa, kuten monella muullakin ja (b) aika karmea kiire. En kuitenkaan ole kuollut.

Ensin sivuhuomautus: olympiakuumeeni lopahti totaalisesti eiliseen karmeaan pettymykseen. Ei minua haittaa, ettei aina voiteta. Kukaan ei voita aina. Tärkeintä olisi taistella niin, että voi olla ylpeä. Tuo peli oli niin järkyttävän nolostuttava, etten kehtaa edes ajatella sitä. Aargh.

Pronssipeli olisi vielä edessä, muttei oikein jaksa kiinnostaa. Huoh.

Sitten viikon ilouutiseen: Olen saanut uuden vaatekaapin. Suostuin ostamaan Jysk-myymälän näytekappaleen tällaisesta yksilöstä:

Se on luonnossa paljon kauniimpi. Tuossa ei oikein näy varjot tai syvyys tai todellisuudessa paljon kermaisempi valkoinen. Eikä se, että nuo nupit on sitten metallia, ei mitään mustaa muovia. Luonnossa kaappi on kauniin vanhanaikainen romantillinen olematta kuitenkaan kesämökkimäisen rapistunut = minulle täydellinen. Kyseessä on selvä klooni siitä yhdestä IKEAn sarjasta, onkohan sen nimi Hemnes? Minulla on eteisessä ko. sarjan pieni lipasto, ja vaikka vierekkäin katsoo, voisi oikeasti luulla että uusi vaatekaappini on kotoisin samasta sarjasta ja samalta tehtaalta. Heh. (Voihan se samalta tehtaalta ollakin. Suunnittelija lienee kuitenkin eri, tai IKEA haastaisi oikeuteen?)

Mutta SIIS, hienointa tässä löydössä oli, että kaapin oikea hinta oli yli 400€, mikä sekin tuntui edulliselta, mutta sitten sain näytekappaleen omalle paikalleen kuljetettuna ja valmiiksi koottuna yhteensä reilulla kahdella sadalla. Mikä löytö! Eikä yksilö tunnu sen huterammalta kuin Askossa käpälöimäni roimasti kalliimmat.

Kaunis kaappini oli naurettavan halpa, koska keskimmäiseen oveen oli joku toope liimannut hintalapun niin pitävällä liimalla, että maali lähti mukana kun hinta irrotettiin. Ovessa on siis kaksi n. 1 x 15 cm:n maalitonta raitaa. Siihen päälle voi kuitenkin liimata kauniin kuvan, tai vaikka peilin, ja sillä hyvä.

Vielä hintaakin tärkeämpi etu minulle oli oikeastaan se, että näytekappale on valmiiksi koottu. Kuka noita jaksaa koota ruuvi ja palikka kerrallaan? Muuten olisin voinutkin maksaa 400€ virheettömästä yksilöstä, mutta ku monta tuntia menee, mulla on kallis tuntipalkka, hirveetä tuhlausta. (Okei, kyllä pieniä, siistejä huonekaluja voi olla kivakin koota. Mutta jumalattoman kokoisen ja painoisen mööpelin saa kyllä kantaa kotiini joku muu. Nyt olen myös varma, että tilaan muuttomiehet, kun tästä joskus muutan. Tuota en itse kanna!)

Tämä nyt näköjään oli viimeisten kymmenen päivän keskeinen sisältö. Jännä elämä mulla.

Ihanaa, Leijonat! Vähemmän ihanaa, Anne!

2010-02-17T15:48:00.006+02:00

Eli kiirettä ja jääkiekkoa.

Hirveä kiire on vaivannut. Itsepä otin aika paljon töitä tälle viikolle, siis sen verran, että olisi pitänyt tehdä hitusen enemmän aktiivisia työtunteja kuin normaalit kuusi, ja sitten vielä laiskottelin parina päivänä viime viikolla ja tein kolmea tuntia kuuden sijasta. Huono resepti, huono resepti. Parina viime yönä on kompensaatioksi tullut nukuttua vain kuusi tuntia, vaikka pääsääntöisesti yritän välttää univelkaa kun se on niin kauhean epäterveellistä. (Nukun luonnostani 8,5 tuntia, eli mulle kuudesta tunnista todella kertyy univelkaa.) No, kyllä se taas tästä, pahin on nyt ohi.

Tämän viikon isoin asia on jääkiekko. Odotan tämän illan Suomen matsia (YLE klo 22) melko täpinöissäni. Eilen jo katsoin lämmittelyksi hiukan USA-Sveitsi-peliä, ja kyllä se jännää olikin. Sveitsi pisti yllättävän hyvin kampoihin. Toivottavasti Valko-Venäjä ei ota liikaa mallia, siis niin paljoa, että illan urakasta tulisi meille liian hankala eikä vain sopivan jännää.

Jääkiekko on varmaan se asia, missä olen kaikkein isänmaallisin. Hassua. Yleensä, esim. Euroviisuissa, en juuri perusta Suomen menestyksestä.

Toivotaan, että ihanan Teemu Selänteen kaulassa olisi urakan lopuksi vielä viimekertaistakin kirkkaampi mitali. (Kuva taitaa kylläkin olla MM-kisojen pronssista.)

LEFFA: Sherlock Holmes (2010) - 3/5

2010-02-12T17:27:00.006+02:00

Sori, on pinnallinen perjantai...

Guy Ritchien Holmes-versiointi ei luojan kiitos ollut niin täynnä hölmöä törmäilyä kuin olin pelännyt, eikä oikeastaan raiskannut Holmesia ja Watsonia ollenkaan, niin kuin olin antanut itseni ymmärtää. Vastapainoksi juoni oli epäkiinnostava ja juonenkuljetus höttöistä. (Millä tarkoitan, ettei katsojalla enimmän aikaa ollut mitään odotettavaa tai jännitettävää, mielenkiintoa ei pidetty yllä.) Leffateatterin projektorikin oli väärin säädetty, kuvan sumuisuudesta tuli päänsärky. Annan tälle elokuvalle sentään nuivat kolme tähteä viidestä, koska yleensä säästän vähimmät tähdet elokuville, joista varoittaisin itseäni, tai joissa jokin ainakin vähän ärsyttää sen sijaan että vain haukotuttaa.

Tällä kaikella ei onneksi ollut mitään väliä, ja katsoisin elokuvan koska vain uudelleen riemusta kiljuen. Nyt se on nimittäin olemassa: leffa, joka yhdistää kaksi ykkös-ykkös-ykkösfanityttöihastustani. Jude Law on komea jopa viiksissä ja tyhmässä hatussa, eikä Robert Downey Jr. voisi olla olematta seksikäs vaikka erikseen yrittäisi. Maailma on tämän elokuvan myötä parempi paikka, ja toivottavasti jatko-osassa olisi kiehtovampi juonikin. (Se voisi keskittyä esimerkiksi siihen, että Holmes ja Watson tajuavat olevansa luotuja toisilleen. Mitä? Optimismi kunniaan, sitä odotellessa.)

Huomasin tuossa toisen tavan, jolla leffa on parantanut maailmaa. YouTube on täynnä tämmöisiä. Viikonlopun ratoksi maailman söpöisin video (jonka kuva ja ääni eivät ole ihan synkassa, mutta katsominen on silti vaivan arvoista).

YouTube on itse asiassa täynnä myös huomattavasti häiritsevämpiä videoita... tehkää haku "Robert Downey Jr Jude Law", jos ette heti arvaa, mitä tarkoitan.

Millainen on hyvä euroviisuehdokas?

2010-02-11T12:56:00.004+02:00

Olen huomannut arvioivani euroviisukisailijoita tämmöisillä kriteereillä.

(1) Esiintyjän tulee olla aiheuttamatta minulle myötähäpeää. Toisin sanoen hänen tulee näyttää siltä, että haluaa olla lavalla, ja että juttu tulee sisältäpäin eikä ole pelkkiä ulkoa opeteltuja liikkeitä. (Tästä voi toki luoda taitavan illuusion.) Vaikka biisi olisi huono, luontevasta esityksestä voi nauttia. Siksi tämä on tärkein kriteeri.

(2) Esiintyjän pitää osata laulaa livenä. Euroviisuissa pitää laulaa itse miljoonien ihmisten edessä, ja on maailman nolointa, kun biisi ja lavashow ovat periaatteessa kohdallaan, mutta ihminen ei kerta kaikkiaan pysy sävelessä.

(3) Biisikin saisi olla tarttuva ja mieleenpainuva. Kyllä, tämä tosiaan tulee vasta kolmantena.

(4) Ikimuistoinen / erikoinen / hauska / värikäs / koskettava/ seksikäs / jollain lailla edukseen erottuva lavashow.

Näiden kriteerien perusteella olisin lähettänyt tämän vuoden Suomen karsinnoista ensimmäisenä matkaan Maria Lundin. Esitys oli ehyt, luonteva kokonaisuus; Maria säteilee lavalla esimerkillisen luontevasti ja laulaa livenä puhtaasti ja vaivattomasti; lavashow oli yhteinäinen, värikäs ja mieleenpainuva. Maria olisi vieläpä herättänyt lisähuomiota kauneudellaan, eikä lehdistön huomiosta ole koskaan haittaa. Ja oli se biisikin ihan kiva.

Seuraavaksi olisin ehkä lähettänyt ne hemmetin Eläkeläiset. Laulu ei ollut kovin puhdasta, mutta myötähäpeää ei tarvinnut tuntea, koska koko homma oli niin päivänselvästi vitsi. Ei tuolla mitään olisi voitettu, mutta huumorin ystäviltä (esim. Saksasta) olisi tullut irtopisteitä, kaikilla olisi ollut hauskaa ja olisin voinut keskittyä muihin esityksiin murehtimatta Suomen kohtaloa (koska biisimme ei olisi edes ansainnut voittoa).

Kolmas valintani pääsikin sitten matkaan. Kuunkuiskaajilla oli suhteellisen luonteva meininki lavalla, varsinkin sillä haitarittomalla naisella ämpärikaupalla sisältä tulevaa säteilyä. Biisi on ärsyttävällä tavalla tarttuva. Voi tuolla jotain pisteitäkin ehkä saada, jos kansanmusiikki sattuu olemaan muotia tänä vuonna. Venäjä voi tykätä, on venäläisen kansanmusiikin sävyjä. En ollut surullinen valinnasta - paljon huonomminkin voisi olla.

Karsinnoissa ei mielestäni ollut yhtään niin hyvää kappaletta, että olisin halunnut lähettää sen matkaan muista tekijöistä huolimatta. (Sellaisiakin ON olemassa, ne ovatkin sitten poikkeus yo. neljän kohdan listaan.) Itse kuuntelisin radiosta ehkä mieluiten sen Linin metallirockia, mutta hän lauloi livenä niin epäpuhtaasti, että olin repiä korvat päästäni. Toisessa ääripäässä balladi Sun puolella (ks. alla) piti kuunnella digiboksilta kahteen kertaan. Oli niin kauniit stemmat. Kiitos että olet olemassa, Hanna-Riikka Siitonen. En kuitenkaan olisi lähettänyt biisiä kisaan, koska se ei olisi erottunut sieltä tarpeeksi. (Ehkä, jos solistillakin olisi ollut poikkeuksellisen nätti ääni...)

Sitten vain esikatseluja odottelemaan. Ihan hyvät esikarsinnat meillä oli. Alkuerien taso parani loppua kohti.

Kirjoittaja kirjoittaa, mutta mitä?

2010-02-05T23:48:00.001+02:00

Olen katsonut Subin 30 Rock -uusintoja. Hemmetin hyvä sarja. Komedia on makuasia, minua naurattaa kovasti tämä! Suosittelen lämpimästi.

Sarjan tekstitykset ikävä kyllä ärsyttävät. En ole katsonut kääntäjän nimeä, enkö tiedä onko hän tunnettu vai ei, kanavan oma kääntäjä vai toimiston kautta hankittu. Tiedän vain, että käännöksissä toistuu yksi kamala asia, josta on nyt pakko avautua.

30 Rockissa puhutaan jatkuvasti komediasarjan käsikirjoittajista, siis englanniksi "writers". Haluan tässä yhteydessä päästä korostamaan, että suomeksi sanaa "writer" ei ammattinimikkeenä voi kääntää "kirjoittaja"! Ei, vaikka se tuntuisi miten houkuttelevalta ja säästäisi tilaa. Meillä Suomessa on erikseen kirjailijat, käsikirjoittajat, näytelmäkirjailijat, toimittajat jne. "Kirjoittaja" tarkoittaa meillä "tietyn asian kirjoittanut henkilö". Se ei tarkoita "ammatikseen kirjoittava ihminen" kuten englanniksi. "Tämän sketsin kirjoittaja" on siis oikein, "loistavat kirjoittajamme" väärin. Selkeää? Minulle on, kaikille ei ilmeisesti.

Okei, mikään ei ole mustavalkoista, ja äärimmäisessä hädässä ja tilanpuutteessa voisin joskus ymmärtää, että "käsikirjoittaja" lyhennetään muotoon "kirjoittaja", jos se kirjoittaminen on syystä tai toisesta pakko saada mukaan. Mutta tämän ja monen muun sarjan tekstityksissä sanaa käytetään jatkuvasti ja systemaattisesti väärin, ihan kuin se olisi virallinen käännös. Kielikorvaani vihloo.

Olen itsekin joskus repinyt hiuksia päästäni, kun englannin kätevä yleispätevä sana pitää suomeksi kääntää milloin mihinkin muotoon ja aina olisi tiedettävä, mihin kirjoitusammattiin sana viittaa. Ei voi mitään, meillä on eri käytäntö kuin englannissa ja sillä hyvä. Harvoin jaksan valittaa asioista, mutta tämä on raivostuttanut minua monissa eri yhteyksissä jo vuosia.

Olen avautunut, lopetan.

...
Lisäys 6.2: Tuli ehkä hiukan aggressiivista tekstiä, mutta asia on minun nähdäkseni selkeästi noin, ja kun ärsyttää niin ärsyttää, ei voi mitään! :D

Ilosanoman levittäminen onnistuu

2010-02-03T23:52:00.000+02:00

Olenpa viime päivinä kirjoitellut juttuja Britannian matkan musikaaleista, muttei ole ollut tarpeeksi pitkää aikaa kerralla, joten valmista ei ole tullut. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa pistää pystyyn kokonainen blogi noista enkunkielisistä musikaalijutuista. Alkaa olla jo muutama sinne pohjalle, niin ei näytä autiolta. Se tuossa oli alun perin ajatuksena.

Viikonloppuna mulla oli kylässä kummitytön äiti, oli tosi hauskaa, laulettiin SingStaria (mitä pieni flunssa haittasi yllättävän vähän, mutta korkeat äänet kuulostivat tavallistakin kammottavammilta) ja käytiin jopa baarissa. Oli hauskaa ja rentouttavaa se. Lisäksi meille on tullut semmoinen uusi perinne, että katsotaan hyllystäni musikaaleja. Ilosanoman levittäminen onnistuu hienosti. Janna oli ihan myyty jo Hairspraysta, mutta Rent oli vielä suurempi menestys. Kun vilkaisin leffan jälkeen katselukumppaniini, huomasin yllätyksekseni, että toinen itkee vuolaasti! Se oli hienoa se. Hän tahtoi lainata kotiinkin lisää musikaaleja. Huomasin, että minun pitää laajentaa kokoelmiani - joku päivä on kaikki hyvät katsottu.

Olen minä melkoinen käännyttäjä. Skotlannissa katsottiin Buffy kokonaan läpi, ja Jannasta tuli senkin fani.

Tällainen pikapäivitys nyt vain. Joka päivä jotain, se on hyvä periaate (jota on viime aikoina taas rikottu).

Britannian matka siis oli ja meni.

2010-01-29T13:53:00.000+02:00

Ei ollut kovin stressaavaa, kaikki sujui hyvin. Oli aika hyvä, että täti oli mukana. Koko perhe käyttäytyi paremmin kuin omassa porukassa luultavasti olisi käyttäytynyt.

Vaikeinta oli yllättäen ruoan etsiminen. En ole koskaan ennen tajunnut esimerkiksi, miten nirso oma äitini on! Lapsena ruokaa etsittiin ehkä enemmän meidän lasten ehdoilla, joten tämä ei tullut esille. Tällä matkalla ainoa järkevä ratkaisu oli syödä buffet-ravintoloissa aina kun mahdollista. Kun ruokaa piti yrittää valita esimerkiksi pubin listalta, äiti ei löytänyt yhtään ruokalajia, jota olisi halunnut tilata. Ei yhtään. Omituista. Itse en muista koskaan olleeni tilanteessa, jossa mikään annos ruokalistalta ei kelpaisi! (Valkosipuliravintola voisi olla paha nakki, mutta se on ainoa jonka osaan kuvitella. Enkä kyllä voisi sen hajun keskellä mitään syödä, vaikka minulle suostuttaisiinkin valmistamaan valkosipulitonta ruokaa. No, heh, ehkei kovin todennäköinen riski tai tilanne.)

Ilmat olivat hirveät. Melkein koko ajan satoi. Vakuuttelin kyllä, ettei Britanniassa keväällä ja kesällä ole näin kauheaa. Heillä(kin) on vieläpä ollut poikkeuksellisen kylmä talvi - Durhamissa lumi pysynyt maassa kuukauden verran, ensimmäistä kertaa 50 vuoteen. Nyt ei enää ollut lunta, mutta lämpötila oli usein vain pari astetta plussalla, kun normaalina talvena jopa Glasgow'ssa (eli Skotlannissa, eli vielä pohjoisempana) on toistuvasti kymmenenkin plus-asteen päiviä eikä nollaa aliteta usein ainakaan päiväsaikaan.

Oli hyvä ratkaisu matkustaa junalla pohjoiseen ja takaisin. Junassa oli mukavaa, suhteellisen tilavaa ja rentoa, ja näimme ikkunoista paljon kaikenlaista. Perhe tykkäsi, itsekin tykkäsin, enkä kyllä henk. koht. ikinä valitsisi lentoa alle 10 tunnin junamatkojen tilalle. (Nämä nyt kestivät alle neljä tuntia suuntaansa.) En edes hinnan vuoksi.

Lontoossa ehdimme lähinnä käydä bussikierroksella. Se olisi ollut antoisampi, jos bussin katolla olisi voinut olla. Nyt satoi ja tuuli, mutta näki sisältäkin jotain. Pohjoisessa näimme Durhamin läpikotaisin (pieni, kaunis paikka - kuuluisa keskiaikainen katedraali hallitsee kaupunkia ja näkyy kaikkialta) ja Newcastlen vilaukselta. Newcastle vaikutti ihan OK-paikalta... pelkän keskustan perusteella valitsisin pohjoisen teollisuuskaupungeista mieluummin Glasgow'n, mutta Newcastlessakin voi mahdollisesti olla kauniita puistoja heti keskustan ulkopuolella, joten en pikavisiitin perusteella (vieläpä rumana, harmaana päivänä) osaa sanoa.

Tässä Wikipedia-kuva Durhamin ydinkeskustasta. Itse otin matkalla nolla valokuvaa.

Ja musikaalit. Niistä varmaan seuraavaksi omassa jutussaan: Phantom Lontoossa ja Les Mis Manchesterissa matkalla Durhamiin. Phantom oli yllättävänkin jees, olin huolella valinnut meille hyvät paikat, joilta näyttävä lavastus pääsi oikeuksiinsa. Les Misin uudessa ohjauksessa oli joitakin aivan mahtavia parannuksia, mutta toisaalta oli poistettu joitakin rakkaita asioita, joiden perään sydämeni itki. (Tästä oma teksti!)

Lee Mead to star in Wicked from May 2010!

2010-01-28T14:48:00.000+02:00

I am really, truly, fangirlishly excited about this bit of news: Whatsonstage: Wicked Returns Lee Mead to Musicals

Mr. Mead is probably the only musical theatre actor whose VOICE doesn't need to give me chills. :P

(Wait, let's think. John Barrowman's voice probably wouldn't have to - especially when he was younger - but it does, so nevermind. Cheyenne Jackson's voice wouldn't have to... OK, it kind of doesn't, but his suberb acting does. Yeah, Lee Mead is the only person I can think of who has fully captivated me on stage with pretty much just his physical appearance. A dubious honour, but there you go. :D)

I'll be queuing for Wicked day tickets the next couple of times I'm in London. Despite what I just said, I honestly think young Mr. Mead will make a first-rate Fiyero. (And his singing is fine. Just no chills.)

For those who don't know, Fiyero is the love interest, a fairytale prince charming type character - handsome and shallow in the beginning, less shallow towards the end. (Think Hairspray's Link, only the girl is green, not fat.)

Pictured: the Fiyero I first saw, Oliver Tompsett. (And the only one, actually - only seen Wicked the once.) Not a bad looking guy, that one, either. ;)

Uutisia AV-käännösalan nykytilanteesta

2010-01-27T23:44:00.001+02:00

Ainakin Google Analyticsin mukaan blogiani lukee typerryttävän suuri määrä ihmisiä, joita AV-käännösala kiinnostaa. Tässäpä teille muutama linkki tuoreisiin uutisiin alan nykytilanteesta - jos kerta blogini kiinnostaa, innostutte varmaan myös näistä!

Journalistiliitto: Kansainväliset tekstitysfirmat uhkaavat kielitaitoa (YLEn uutinen)

Kääntäjien kansanliike (Artikkeli Ylioppilaslehdessä)

Lopuksi linkki foorumille, jolle jokaisen AV-alalla työskentelevän ja kieliä opiskelevan - mahdollisesti jopa muutenkin alalle mielivän - kannattaa pyytää kutsua.

LEFFA: Nine (2009) - 4,5 stars out of 5

2010-01-26T15:29:00.003+02:00

Olen palannut Suomeen. Katsoin matkan aikana kahden livemusikaalin lisäksi myös otsikossa mainitun musikaalileffan.

I think I'm a bit strange. Chicago won an Oscar, I hated it. Nine gets massacred by critics, I go in expecting to hate it (same director), end up loving it.

My biggest complaint about Chicago was that the musical numbers were completely removed from the film's reality. This film kind of has the same thing, but I have NO problem with it whatsoever, because the main character remains the same in both realities - he is watching the musical numbers in his mind and reacting to them.

I listen to Italian at least 10 hours a week these days (while subtitling), and I must say the film's Italian and mock-Italian are _perfectly_ done. Day Lewis's accent is just as pitch-perfect as his acting. This attention to detail is a small thing but really won me over.

The staging of the musical numbers is flawless and breathtaking. (Yes, women are objectified, but that is so the point!) Penelope Cruz is amazing and strikingly beautiful. While Kate Hudson's acting or looks don't exactly rock my world, wait for the musical number - who knew she can sing and dance like that?! Possibly the best in the film.

Here's a music video of the song. It's intercut with other clips from the film and contains no spoilers as far as I can tell. The actual scene has a lot more great dancing, but it also spoils the film slightly, and I couldn't find it on Youtube anyway. (Pronouncing "cinema" the EN way - not ITA, with "ch" as in "chimney" - is not a mistake, Hudson's character is American.)

Marion Cotillard fails miserably at whatever accent she's going for (seems to vary from scene to scene), although she's very good otherwise. They might as well have cut Fergie and the Mother character.

There is very little plot momentum, but we're watching a film about the disintegration of a man's world. How much is there supposed to be?

I've never seen the stage version of Nine. I hear the movie is very, very different, and inferior in most people's opinion. My view may be somewhat altered if I ever manage to catch the real thing, but I can't imagine turning around and starting to _hate_ this, because the film very clearly works for me as is.

Stars: * * * * ½ / * * * * *

Taas se tekstittäjä tuolla jotain saarnaa..?

2010-01-17T23:23:00.003+02:00

Vähän tuo matka painaa päälle. Pitäisi tehdä melkoiset vuoret töitä ennen sitä, ja Marjukkakin on taas tulossa alkuviikoksi, mikä (onneksi?) rajoittaa järjettömintä yötä myöten naputtelua. Älkää toisaalta käsittäkö väärin, on kiva lähteä Britanniaan taas, odotan sydämentykytyksiä aiheuttavalla innolla varsinkin tiedätte-kyllä-mitä. (Ks. edellinen kirjoitus, jos joku ei muka tiedä.) Kun vaan saisin nämä työt ensin tehtyä. Ja tavarat pakattua. Ja itseni kentälle keskiviikkona aamuyöstä.

Elämä on täyttynyt töiden lisäksi ammattiyhdistysjutuista. AV-käännösalalla tuulee edelleen, mutta tässä blogissa en edelleenkään viitsi yksityiskohdista kirjoittaa, kun tämä on liian julkinen. Voin varmaan sitten kirjoittaa, kun asiat ovat jo tapahtuneet.

Olen AY-juttuihin liittyen havahtunut siihen, että olen bloginpitäjänä mielipidevaikuttaja paljon vahvemmin kuin olin tajunnut. Olen tässä blogissa vastaillut ihmisten kysymyksiin tekstitysalasta omien henk. koht. kokemusteni pohjalta 100% rehellisesti (rehellisyyttäni älkää pliis epäilkö, vaikka sellaistakin olen rivien välistä joskus aistinut - mitä minä valehtelulla voittaisin?!). Todellisuuteen herättyäni olen alkanut tuntea syyllisyyttä siitä, etten ole lainkaan tarpeeksi korostanut seuraavaa seikkaa: minun kokemukseni ei ole sama kuin keskivertotekstittäjän kokemus. Se on yksittäinen tapaus. Ei ainutlaatuinen (sen olen tämän uuden yhteisöllisyyden myötä saanut havaita), muttei missään nimessä keskiverto.

Älkää siis lapset kuvitelko, että tekstittäjän elämä on ruusuilla tanssimista, palkkaa tulee ylenpalttisesti ja rahaa riittää vaikka miten moneen kaukolentoon vuodessa. Jos kuvittelette, joudutte melko suurella todennäköisyydellä pahasti pettymään työelämässä. Tälle alalle ei myöskään ole enää helppo päästä, vaikka vielä pari vuotta sitten iloisesti (ja totuudenmukaisesti) niin sanoin. Tällä hetkellä en suosittelisi edes yrittämään. Jos joku juuri parhaillaan harkitsee alalle hakeutumista, sanoisin melkein, että kannattaa odottaa ainakin tämä kevät. Joka nyt pyrkii mukaan, joutuu keskelle melkoista myllytystä.

Les Mis 25th Anniversary Production Photos!

2010-01-15T11:36:00.002+02:00

Here's a preview of what I'm seeing next Thursday! (In less than a week! "Squee" is the appropriate reaction.)

Eponine still has her trusty hat. They seem to have hung onto the staples. Less dirt on the face, at least in this picture. I liked the dirt!

IMO the Thernadiers' ball outfits kind of didn't need changing. The West End versions are brilliant. These are in the same vein but slightly less over-the-top. Maybe I'll like them more live.

What hasn't changed much? The barricade, judging by this. I've heard it HAS changed and e.g. no longer revolves, but the visual idea appears very similar here.

Javert now has a much trendier overcoat and an actual bridge to stand on. And STARS! Love!!!

Gareth Gates as Marius. I've actually heard he's very good in the role. A little old, maybe, but nevermind.

In this version, Valjean escapes from the circus, not a work camp.

Only joking. I do wonder if the colours are really this bright. Maybe I'm just too used to the old grey rags.

Later on Valjean looks much more like his West End incarnation. Which makes sense: how many ways of designing 19th century French army uniforms are there?

Enjolras has his trusty vest. Which apparently is the reason John Robyns (who used to play Marius in the West End) really wanted this part. He'd envied that vest for years.

They gave Enjolras a blonde wig. I wonder why. To make him look angelic? To make Robyns look less like a Marius? To make him look more like the current West End god that is David Thaxton?

He does look very dashing. Very Enjolras. I am a bit worried about the tone of his voice... between him and Gates, will it be a little too much like two Mariuses singing?

We have a prettier gate with shrubs and stuff, and Cosette isn't always dressed in black. Cool.

I like Fantine's new dress. And I like that she's beautiful. She needs to be angelic.

They almost always go a bit old on the casting, though. If Fantine is someone who erred in her youth (under 20, sounds like, in her song) and has a child of around 10 years old, wouldn't that actually still make her under thirty?

Tästä lähtien alkuviikot ovat varmaankin hiljaisia.

2010-01-14T18:26:00.003+02:00

Meidän Marjukka on minun luona yötä maantanaista keskiviikkoon, koska on periaatteessa muuttanut Turkuun mutta yrittää kuitenkin käydä yliopistoa Tampereella. Kun täällä on seuraa, ja meillä mm. buffynkatseluprojekti (jee), blogin päivittämiselle ei yleensä jää aikaa kun hädin tuskin jää töillekään.

On kyllä mukavaa, että asunnossa on välillä joku muukin kuin minä. Blogi päivittyy toivottavasti oikein ahkerasti muina viikonpäivinä, mutta älkää ihmetelkö alkuviikkojen mahdollista hiljaisuutta.

Tänään on selvä TV-päivä.

2010-01-10T23:26:00.004+02:00

Onpa mukavaa, kun Survivorit ja Amazing Racet sun muut jatkuvat heti uusilla kausilla. Myös American Idol alkaa taas kuun lopulla. Jee.

Paheensa kullakin. Vanhasta tottumuksesta seuraan vuosi toisensa perään uskollisesti noita kahta ensiksi mainittua. On onneksi vielä aika vähän, jos kahta katsoo tässä reality-tulvassa. American Idol ei ole yhtä tärkeä, mutta tykkään katsoa laulukohdat, koska ne kilpailijat keskimäärin oikeasti laulavat sairaan hyvin. Lisäksi alkukarsinnat ovat kokonaisuudessaan viihdyttävää katsottavaa... ainakin milloin eivät aiheuta myötähäpeää.

Uusimmassa Survivorissa pistää silmään ennen kaikkea se, että mukana on fiksuja ihmisiä. Ei vain kieroja. Paraatiesimerkkinä se keltaisen heimon sankarilääkäri: viihdyttävä, urheilullinen ja silmin nähden ihan oikeasti älykäs. Sellaisia ihmisiä on nähty kisassa yllättävän vähän. Kierolla tavalla nokkelia urheilullisia ihmisiä on nähty enemmän -sellaisia jotka pelaavat peliä paljon ovelammin kuin esimerkiksi minä osaisin tai haluaisin. Se on kuitenkin minusta eri asia.

Mistä tulikin mieleeni netistä luettu ilouutinen: Survivorin uusin kausi USA:ssa on "Heroes vs. Villains". Ja roistojen puolelle palaa Robin ja Amberin Rob, tuo ihanista ihanin kieroilija. Jippii! (Amber ei - Robilla ja Amberilla on kotona kuukauden ikäinen vauva.) Sankareiden keulakuva taas on Australia-kauden Colby, tuo kunniallinen herrasmies, joka käytännössä lahjoitti pois miljoona dollaria pitämällä lupauksensa siitä, kenet valitsisi rinnalleen loppuäänestykseen.

Kauden idea on minusta aivan mainio, ja nuo kaksi mainitsemaani tyyppiä sankarin ja roiston ruumiillistumat. Koko roolituksen luettuani en ikävä kyllä ole aivan yhtä vaikuttunut. Mukana on aika paljon jengiä, jotka olivat myös äsken nähdyllä Fans vs. Favourites -kaudella, ja joihin ainakin minä olen jo kyllästynyt. Ja millä perusteella ko. kauden voittanut Parvati on roisto, mutta toiseksi tullut Amanda sankari? Yhdessähän ne kieroilivat.

Ehkä kiinnostavimmat tyypit eivät suostuneet mukaan.

Tai ehkä aitoja sankareita oli vaikea löytää. Pelissä on varsinkin viime vuosina painottunut ajatus siitä, että esimerkiksi selkään puukottaminen kuuluu sen henkeen, ja kaikkien pitäisi muka ymmärtää ja hyväksyä se.

Amazing Raceen asti en tässä tekstissä päässyt. No, myöhemmin. Se muuttuu muutenkin kiinnostavammaksi, kun turhat joukkueet putoilevat pois.

Tammikuun matkasuunnitelma

2010-01-09T23:52:00.003+02:00

Tänään on ollut väsynyt ja päänsärkyinen olo, eikä kukaan ehkä kaipaa uutta pitkää blogikirjoitusta edellisen jättijutun jatkoksi. Kirjoitan kuitenkin 10 minuuttia tajunnanvirtaa, koska periaatteista ei heti parane tinkiä.

Olen viettämässä viikonloppua ihan vallan kotosalla. Ensi viikonloppukin menee samoissa merkeissä. Uskomatonta ja harvinaista, että pysyn samassa paikassa kaksi viikkoa peräkkäin.

No, ei hätää. Seuraavalla viikolla onkin jo seuraava ulkomaanmatka, hehee. Lähden 20.1. vajaaksi viikoksi Britanniaan, käyttämään vanhempia ja tätiä Eini-siskon luona Durhamissa. (Eini on opetusharjoittelussa ala-asteella, valmistumassa Suomessa hissanopeksi. Tässä on varmaan jokin piilotettu logiikka jonkun valitsijahenkilön mielestä.)

Matkan aikana pyörimme pari päivää Lontoossa - yksi mennessä, yksi tullessa - ja käymme junalla edestakaisin Pohjois-Englannissa (Durham sijaitsee Newcastlen lähellä). Lontoossa porukalle pitää näyttää perusnähtävyyksiä, ja äiti pitää käyttää Phantom of the Operassa, jonka soundtrackia hän rakastaa, muttei ole koskaan nähnyt livenä. Itse olen jo nähnyt West Endissä ja Broadwaylla, ja tästä kiintiöstä riittäisi loppuiän tarpeiksi, mutta on sitä onneksi pahempiakin kärsimyksiä kuin kolmas katselukerta. Täti tulee myös. Iskä halusi jäädä hotellille nukkumaan, heh.

Matkalla Durhamiin pysähdymme minun vaatimuksestani Manchesterissa. Siellä menee Les Misérablesin 25-vuotisjuhlaversio, josta olen blogeissakin vouhkannut vaikka kuinka - uudet lavasteet, uudet sovitukset, uusi ohjaus, John Owen Jones jne, jne - ja tästä kiintiöni ei ole lähimainkaan täynnä. Olen laskenut päiviä ja tunteja jo monta kuukautta. (Jos emme menisi 25-vuotisjuhlaversioon, menisimme toki Lontoossa ennemmin Les Misiin kuin Phantomiin. Se on äidinkin lempimusikaali. Joululomalla itkimme jälleen kerran yhdessä 10-vuotiskonsertti-DVD:n äärellä.)

Aika loppui. Eli juu, sitten moikataan siskoa pari päivää Durhamissa, käydään varmaan porukalla Newcastlessa, tullaan ilman siskoa takaisin Lontooseen, jossa vielä yksi yö ja aikaa tehdä ja ihmetellä, muttei voi enää mennä teatteriin, koska on sunnuntai eikä sunnuntaisin paljon mitään tarjolla. Takaisin ma 25.1.

Saa nähdä, miten hermoni kestävät matkanjohtajana olemista. Olen yrittänyt asennoitua siihen, joten toivottavasti hyvin. Vaikka sukulaisporukalle varmasti pitääkin tilata kaikki ravintoloissa eikä heitä oikeasti voi jättää yksin harhailemaan mihinkään, vaikka miten haluaisi vähän aikaa kulkea rauhassa. No, on meitä onneksi kaksi opasta puolet ajasta.

Ne 2000-luvun parhaat musikaalielokuvat

2010-01-07T23:50:00.023+02:00

Tästä tuli paremminkin kategorioihin jaettu "mitä ajattelin 2000-luvun musikaalielokuvista"-teemakirjoitus, mutta minkäs teet?

Englanniksi, koska ajattelen sitä englanninkielistä musikaaliblogia lähiaikoina aloittelevani.

Juttu on jaettu neljään kategoriaan: A - teatterimusikaaleihin pohjautuvat, B - ei-teatterimusikaaleihin pohjautuvat, C - jukeboksit, D - musiikkielokuvat . Lopussa bonuskategoriat X ja Y. Kategoriapakkomielle nostaa päätään. Ajattelutapansa kullakin. Mitä ilmeisemmin. Lisäksi tää on niin pitkä että harva jaksaa lukea, vahingossa tuli, ei voi enää mitään. :)

---

(A) Stage adaptations (in order of faithfulness):

The Phantom of the Opera
The Producers
Chicago
Hairspray
Rent
Dreamgirls
Sweeney Todd

Let's leave out Sweeney Todd for the time being. The other stage-based movie musicals of the 2000's seem to want to replicate watching the thing at the theatre - and to do very little else. It's as if the directors had no original vision. (Unless we're counting the desire to recreate the original for the screen. Which, I suppose, is a vision of sorts. See, now I've just confused myself.)

Most of the films on the list are not cinematic masterpieces, but all of them offer a reasonable substitute for watching the stage musical. The ones I enjoyed the most? Hands down, Rent and Hairspray. (Would also recommend Sweeney, but will get to that at the end of section A.)

I've always thought Rent was completely underrated. Chris Columbus made the unfortunate mistake of staying faithful enough to the stage musical to alienate most laymen, while straying far enough to piss off the fans. I personally embrace Columbus's valiant efforts to recreate Rent as closely as possible while making it work on the screen, but find myself in a tiny minority. Which makes me sad. (I do recommend watching both Rent and Rent Filmed Live on Broadway, to hear the considerable amount of great music that was cut from the film.)

However, everyone should at least love the fact that the cast consists mostly of the original Broadway actors. Seriously! This film is worth watching solely to hear them sing. They are on a Whole. Another. Level. If there was any justice in the world, this would have been a lesson to the directors who go for celebrity stunt casting.

I have a soft spot for Hairspray, too - the delightful Nikki Blonsky in the lead actually sort of disproves my theory about using stage actors wherever possible. (But note: she is not celebrity stunt casting, she was the best newcomer they could find.) Hairspray fully retains the positive energy of the stage version, and the combinaton of coreography and cinematography is quite simply the best thing ever. I'm not crazy about the preachy tone in the second half, or the couple of serious plot changes, but this is still an exemplary stage-to-screen adaptation.

Dreamgirls and The Producers fall in the middle for me. Enjoyable, not my favourite films or stage musicals, not my least favourite. Worth watching for sure.

I do not much care for Phantom or Chicago on stage, which goes hand in hand with how I feel about their screen counterparts. Phantom is wonderfylly lavish, but soulless and exceptionally void of any vision of its own, even compared to the others on the list. (Also, Christine and Phantom should sing better. This is not an easy, poppy musical.) Chicago is probably as good an adaptation as you can get out of Chicago the stage musical, but I happen to dislike the stage musical quite a lot. (Although "Cell Block Tango" almost justifies the existence of both.) So yeah, no. I did not want to run out of the cinema while watching either film, but thus far they have not been added to my collection of musical DVDs.

So, what about Sweeney Todd? It almost deserves a category of its own, because Tim Burton quite clearly had that much-talked-about vision. I sorely miss some of the material that was cut - and Burton cut a lot - but the choices make perfect sense to me: he was turning a pitch-black comedy into a Shakespearean revenge tragedy. The end result is different from the stage musical, but gory, consistent and stylish, albeit heavy enough to discourage repeat viewing (for me, anyway - hence not as big a favourite as Rent or Hairspray).

I am excluding the train wreck that was Mamma Mia! from this list. It's not a real musical anyway.

--

(B) Original (= not based-on-stage) movie musicals:

I can only think of three! A bizarre list... Please tell me I'm forgetting something! (See section C first.)

Enchanted
Corpse Bride
High School Musical 3

Enchanted was adorable, but needed more songs. As is, it was at an annoying level of half-musical. I did enjoy it on other levels.

Corpse Bride was a letdown... not bad by any means, but bland, including the music. I found the songs unimportant, unremarkable and unmemorable, although do remember thinking Helena Bonham Carter had a sweet singing voice. (I should perhaps watch this again with more moderate expectations.)

Feel free to lynch me, but I thoroughly enjoyed High School Musical 3. I thought it was the absolute best it could be within the tight Disney / tween niche constraints. Great coreography; charming nods to stage musicals; inventive... help, what's the equivalent of "staging" in films... or is it still staging... let's say staging for now. (Does it help that Zac Efron is cute? Ye... I mean, we're not talking about that right now.)

---

(C) Jukebox musicals:

Moulin Rouge
Across the Universe

I generally dislike jukebox musicals, but if I had to pick one favourite out of everything I'm mentioning for the decade, it might have to be Moulin Rouge. Its manic energy, truly original vision and visual splendour are beyond compare. The jukebox songs and lyrics actually fit the plot, and the Elephant Love Medley is pure genius. The leads can sing. I dislike the unnecessary melodrama at the very end, but I can always stop watching when the curtain goes down (which feels so right anyway), before the annoying sob story part.

Across the Universe is a far more flawed film, but I definitely enjoyed it - especially the first half, before the thing spirals into incoherent acid-mushroom-hippy-trippy madness, from which the momentum never fully recovers. The singing is very good, the staging of music numbers lovely, lyrics generally fit the plot. A worthy attempt.

---

(D) Good films with music (but not musicals):

Walk the Line
8 Mile
Once

Walk the Line has a touching story, great acting and intense musical performances. I gave it four stars once upon a time.

8 Mile mostly just has one great Oscar-winning song, but I remember enjoying the film at the cinema and even finding Eminem's acting perfectly adequate.

Once is an intimate low-key story about two regular people who are able to make soaring music together. Very worthy.

--------

(X) The films I know should have seen before making this list:
(There are more, right? Tell me!)

Repo! The Genetic Opera
Fame
Nine
Hedwig and the Angry Inch

---

(Y) Three movie musicals I hated in the 2000's:

Romance & Cigarettes (just a bad, bad film)
Mamma Mia (try hiring a coreographer next time... not being a lame jukebox musical might help even more)
Dancer in the Dark (hated the story and thought Björk's songs, while cool on their own, did not suit the character who was into classic musicals)

Jatkomiete AV-käännöskeskusteluun

2010-01-06T17:38:00.005+02:00

Kysyin itseltäni: miksi ehdottomasti kannatan AV-kääntäjien työtaistelua, vaikka en itse ole suorastaan onneton nykyisilläkään palkkioilla?

Vastaus on yksinkertainen. Kuulostaisiko millään alalla hyväksyttävältä, että urakkatyöstä maksettava palkkio on suhteellisen kohtuullinen nopeimmille - muut vaihtakoon alaa tai kuolkoon nälkään? No eipä juu. Eiköhän palkkion kuitenkin pitäisi olla sen suuruinen, että keskimääräinen työntekijä elää sillä mukavasti tilanteessa, jossa alalla on kysyntää vastaava määrä ammattitaitoisia työntekijöitä. Muutenhan seurauksena pitäisi loogisesti olla työvoimapula, kun osa porukasta huomaa ettei töillä elä ja hankkii parempia.

(Eikö periaatteessa hitaimmankin työntekijän, jolle riittää töitä = häntä tarvitaan alalla, pitäisi vielä pystyä elättämään itsensä työllään..? )

Tämmöistä mietin tänään.

Painava kysymys AV-kääntäjien palkkauksesta

2010-01-05T18:06:00.004+02:00

Tänä vuonna AV-käännösmaailmassa puhaltavat ikävät tuulet. En viitsi niistä tässä tarkemmin jutustella, kun blogini ei ole täysin anonyymi. Sain kuitenkin asiaan liittyen kysymyksen, johon toivottavasti sopii vastata näin julkisestikin.

---
Kysymys:

Hei Anne, ensinnäkin kiitos kiinnostavasta blogista. Pidän tavastasi kirjoittaa. :) Toivottavasti ei haittaa, että kysyn, mutta olisiko 0,20 euroa kakkoskäännöksen repliikiltä sinusta tosiaan vielä OK? Itse laittaisin ehdottoman minimipalkkion kyllä huomattavasti korkeammalle. Valtaosa toimistoille työskentelevistä av-kääntäjistähän on yrittäjiä, joten palkkiosta pitää verojen lisäksi maksaa yrittäjän eläkevakuutus (YEL - n 16 % ensimmäiset neljä vuotta ja sitten n. 21 %)) ja muut kulut (vakuutukset, laitteet, ohjelmistot...) ja säästää lomarahat. Lisäksi pitää varautua siihen, että tällä alalla työtilanteet saattavat vaihdella, ja välillä töitä on saatavilla vähemmän. Eipä tuosta 20 sentistä paljon käteen jää, vai mitä mieltä sinä olet?

Lisäksi haluaisin sanoa, että olet ilmeisesti erittäin nopea kääntäjä ja vieläpä tarkka laadusta. Vai olenko käsittänyt väärin? ;) Noin nopea kääntäjä ehkä pärjääkin pienemmillä palkkioilla (?) Kaikki eivät kuitenkaan ole superihmisiä. ;) Ystävällisin terveisin Mia
--
Vastaus:

Hei Mia! Kiitos mukavista sanoista :)

20 sentin replapalkkiosta, tuota tuota. Kaivoin laskimen esiin ja mietin asiaa tosissani. Palkkio alkaa TOSIAAN olla alarajoilla (ja vahvasti haluan sanoa ettei ainakaan mitään sen alle kannata kuuna päivänä hyväksyä), mutta kyllä minä tuolla palkkiolla vielä tavoitetuntipalkkaani pääsisin ellei käännettävä ohjelma sisältäisi liikaa vaikeaa sanastoa. (Lasken kyllä mukaan nuo mainitsemasi seikat - kunnon kääntäjän tavoin minäkin maksan YELin ja säästän lomarahani, jne jne :)

Kannattaa muuten huomioida, että vastauksestani, jota kommentoit, on jo pari vuotta. Palkkiot ovat siinä ajassa onneksi joitakin senttejä nousseet. Enkä oikeastaan sano 20 sentin palkkiota kohtuulliseksi. Sanon vain, että MINÄ sillä vielä just ja just kohtuullisesti tienaisin. (Minimitavoitepalkkani on n. 30€ tunnissa, mikä ei yrittäjälle ole kovin korkea - tyydynkö tässä liian vähään tai elänkö halvalla? Olen ko. minimipalkalla kyllä ihan mukavasti useamman vuoden elellyt ja maailmalla matkustellut. Osasta töitä tienaan toki hiukan enemmän.)

Olen kyllä mukana "rintamassa" ja foorumilla johon tämä viittaa. ;) Olen foorumilla lueskellut ihmisten kertomuksia omasta käännöstahdistaan ja tullut siihen tulokseen, että olen vaan monia nopeampi ja siksi heitä vähemmän tyytymätön. Saan tehtyä 100 - 200 kakkoskäännösreplaa tai 70 - 100 ykköskäännösreplaa tunnissa suuremmin hikoilematta, jos kyseessä ei ole tekniikan ala tms. Mielestäni en tällä tahdilla joudu vielä lainkaan hutiloimaan eikä laadussa ole valittamista.

Kuten olen ennenkin sanonut, olen vaan aina ollut se tyyppi, joka lähti kokeista koulussa ekana pois. Teki kaksi C-kielen YO-koetta samanassa sessiossa ja joutui silti odottelemaan, milloin se kello olisi 12 ja saisi jo lähteä. Semmoista. Jonkun kai pitää olla se tyyppi. En näe tätä superihmisyytenä, vaikka kiva tunnehan se olisi :D

Mammuttimatka, osa 1

2010-01-03T23:45:00.007+02:00

Anonyymi, uudelta nimimerkiltään "7", ehdotti kirjoitusaiheekseni vuoden parhaita asioita.

Saatan palata tähän myöhemmin muiden kategorioiden osalta, mutta vuoden paras kokemus ja vuoden paras kuukausi liittyvät kätevästi eilen aloitettuun aiheeseen: mammuttimatkaani.

Yritän tiivistää matkan pähkinänkuoreen.

Viikko 1, lokakuun viimeinen: Irlanti. Matkan syy oli 2 x Jesus Christ Superstar -konsertti Dublinin National Concert Hallissa ja halu nähdä Steve Balsamo roolissa, joka oli ensimmäinen West End -kokemukseni ja mullisti elämäni. Konsertista pitää kirjoittaa erikseen. Oli kyllä matkustamisen arvoinen.

Olin Dublinissa neljä yötä hostellissa, tapasin hauskoja satunnaisia ulkomaalaisia, tein töitäni, tutustuin kaupungin keskustaan, ja mikä mukavinta, kävin useana iltana Miia H:n kanssa syömässä ja jutustelemassa. Oli hauska tutustua kunnolla kasvotusten! Muistelen tätä matkani alkua / pehmeää laskua lämmöllä ja haluan Dubliniin toistekin.

Viikko 2, marraskuun eka: Meksiko. Matkustin monien vastoinkäymisten kautta reittiä Dublin - Heathrow - Newark - Mexico City - Xalapa. Matkatavarani eksyivät, ja sain ne uudestaan käsiini vasta 6 päivää myöhemmin. Tällä välillä matkalaukkuun oli myös murtauduttu. Onneksi siellä ei ollut mitään järin arvokasta. Eniten ärsytti, että tuliaisiksi tarkoitettuja asioita oli viety.

Kauan ennen matkalaukun uudelleen löytymistä minua kohtasi toinen ongelma. Yöbussi Mexico Citystä Xalapaan oli täynnä, joten löysin itseni Mexico Cityn lentokentältä ilman yöpaikkaa. Se oli aika lailla viimeinen pisara piiiitkän matkan, aikaeroväsymyksen, kielimuurin ja matkatavarahäsläyksen päälle. Oli haastavaa olla jossain välissä itkemättä hysteerisesti sen aikaa, että sain itseni järjestettyä hotelliin. Lopulta kuitenkin löysin itseni lentokenttäsukkulalla varustetusta luksushotellista (Meksikossa kun oltiin, neljän tähden yön hinta oli 40€), nukuin kunnon yöunet, seikkailin kaoottiselle pääbussiasemalle ja sieltä oikeaan bussiin.

Olin perillä Xalapassa lauantaina klo 20 illalla. Irlannissa olin lähtenyt liikkeelle klo 4 perjantaiaamuna. Matka-aikaan pitää lisätä myös 6 aikaerotuntia.

Tilanne ei kirjoitettuna kuulosta niin ikävältä kuin se oli. Pitää laskea yhteen aikaeroväsymys ja jo matkustetut~20 tuntia; matkalaukkujupakka, jota olin jo selvitellyt puolet 6 tunnin odotusajasta Newarkissa; se, ettei kukaan puhunut paria lausetta enempää englantia (onneksi italiaespanjalla selviää pitkälle, jos on pakko); ja se, että bussi ensimmäistä kertaa ikinä oli täynnä, kun sellaista mahdollisuutta ei kukaan ollut ottanut huomioon... Ja tietysti se, että olin tilanteessa yksin. Ei ollut kivaa se.

Aamulla koko homma tuntui jo hauskalta seikkailulta ja vahvisti uskoani siihen, että useimmista asioista kyllä selviää ehjin nahoin varsinkin, jos ei ole turhan taipuvainen panikoimaan. (Nytkään en panikoinut, en ole panikoijatyyppiä... kelasin koko ajan melko tyynesti mielessäni A- B- ja C-skenaarioita ja niiden varaskenaarioita. Itkijätyyppiä toisaalta olen, mikä hankaloitti loppuvaihetta! :D)

Viikko 2 jatkuu huomenna...

Iloa ja vippaskonsteja

2010-01-02T23:36:00.005+02:00

Onpa ollut ihmeen ilahduttavaa saada näin paljon kommentteja ja huomata, ettei koko maailma ole unohtanut minua ja blogiani! :) Olin täysin asennoitunut siihen, että 4 kuukauden hiljaiselon jälkeen blogilistan seuraajamäärä on nolla ja muuta kautta seuranneet ovat kauan sitten poistaneet minut listoitaan.

Mutta ei! Aivan ensimmäiseksi haluan siis kiittää kaikkia, vai miten se menikään..?

Ei sillä, että seuraajamääräni koskaan olisivat ennätyksiä hiponeet. Määrä on epäolennainen, laatu ratkaisee. Duh! Olen saanut monta hienoa ja mukavaa uutta tosielämän läheistä tämän blogin kautta. Aivan ensimmäiseksi kiittäisinkin nyt kaikkia, ja... (Tää ei ollut hauska vitsi aikanaan, mutta aika tuntuu äkisti parantaneen sitä? En ymmärrä, ei se mitään. Lopetan.)

Kuten nokkelimmat pokkelimmat ovat viereisestä Twitter-feedistä voineet havaita, minulla on meneillään valtava työsuma, enkä muutamaan päivään taatusti ehdi tehdä blogieni eteen muuta kuin kirjoittaa näitä kymmenminuuttisia. Mutta tästä se lähtee! Anonyymi lupasi kommenttilaatikossa, että laittaisi mulle kirjoitusaiheitakin. Odottelen innolla. :) (Muutkin saa laittaa.)

Vielä jotain neljän kuukauden kuulumisista?

Mullistavia elämänmuutoksia ei ole koettu. Isoin juttu oli varmasti viiden viikon mammuttimatkani, Irlanti - Meksiko - Kalifornia - Kanada - New York.

Elämäänsä ei kukaan voi lisätä minuutteja, mutta suosittelen mammuttimatkailua kaikille oivallisena tapana huijata kalenteria! Ei ole koskaan tuntunut mikään viisiviikkoinen noin pitkältä ajalta tai aika kesästä jouluun näin loputtomalta. Viisi viikkoa maailmalla vastasi noin puolta vuotta kotona.

Oli mahtava matka, muutamia vastoinkäymisiäkin alkupuolella, mutta loppuun ehdittäessä ne olivat jo unohtuneet, ja pääpiirteissään meni hienosti. Matkasta varmaan jatkan tulevina päivinä. :)

Blogin tulevaisuudesta

2010-01-01T23:21:00.004+02:00

Olen ajatellut jatkaa bloggaamista. Kyllä.

Olen kuitenkin ajatellut tehdä eräitä muutoksia.

Viime aikoina olen kommunikoinut sosiaalisessa mediassa lähinnä englanniksi. Olen päättänyt, että musikaaliblogistani tulee 100% englanninkielinen - tai paremminkin aloitan uuden englanninkielisen musikaaliblogin, koska minusta olisi höpsöä jos vanhat ja uudet tekstit olisivat samoissa kategorioissa sekaisin eri kielillä. Kategoriatkin on sitä paitsi suomeksi. Höpsis. Uusi puhdas blogipöytä tähän tarvitaan.

Myös päiväkirjablogia aion jatkaa. Olen ajatellut, että yhtenäisyyden vuoksi tämänkin jatkoksi aloittaisin uuden, pääasiasa englanninkielisen, mutta tämä päätös ei ole yhtä kiveen kirjoitettu, enkä sulje pois suomeksi kirjoittamista kun siltä tuntuu. Ensi alkuun luultavasti jatkan tätä tällaisenaan ja keskityn uudistamaan musikaaliblogia. Päiväkirjan uudistamisen aika koittaa jos on koittaakseen.

Muut blogit eivät jatka itsenäisinä. Niihin on muutenkin kertynyt vähän tekstiä viimeisen vuoden mittaan. Kirjoitan varmasti edelleen kirjoista, elokuvista ja TV-ohjelmista, mutta ko. tekstit mahtuvat päiväkirjan piiriin.

Ajattelin joka päivä pistää päälle 10 minuutin ajastimen ja kirjoittaa siinä ajassa päiväkirjaan mielestä päällimmäiset. Sillä tavalla tähän hommaan saadaan taas jotain rutiinia. Tätä kohtaa kirjoittaessani ajastimessa on 3 minuuttia jäljellä, ja teksti alkaa tuntua hyvän pituiselta. Ehdin äsken jo muokata alkupuolen kieliasuakin. Metodi tuntuu toimivan.

Näillä eväillä siis!

Pitäisi varmaan tauon aikaisia kuulumisiakin kertoa... huomenna?

Uudenvuodenlupaus:

2009-12-29T09:59:00.000+02:00

Vuonna 2010 jatkan blogin kirjoittamista.

Blogin uusi syksyinen ulkoasu

2009-09-20T08:48:00.004+02:00

Syyskuu alkaa kääntyä kohti loppua, ja edellinen kukkatausta alkoi tuntua turhan kesäiseltä.

Elegia oli juuri pyöräyttänyt tämmöisen Lontoo-aiheisen pohjan, josta Lontoo ei tosin varsinaisesti hyppää silmille. Otin sen kuitenkin käyttöön sopivan syksyisenä.

LAATIKOSTA NÄKEE KAUAS: Skins, 3. tuotantokausi

2009-09-18T21:14:00.000+02:00

On se kumma. Mikä niissä ristiin panevissa, päihteitä täysin järjettömästi käyttävissä teineissä muka viehättää?

Vai onko se kumma? Skins on tasalaatuisen hyvä. Se on kekseliäästi kuvattu ja käsikirjoitettu. Näyttelijät ovat ikäänsä nähden hämmästyttävän lahjakkaita. Ja jotenkin sitä sekopäistä "kaikki naivat kaikkea mikä liikkuu" -meininkiä on hauska katsella. Varsinkin, kun pääsee yli siitä harhasta, että sarja edes yrittäisi olla millään lailla realistinen.

Tässä kaikessa juoni näyttelee mitättömän pientä roolia. Se on pohjimmiltaan melko tyypillistä "kuka lopulta saa kenet"-saippuaoopperaa, mutta onnistuu vaikuttamaan suuremmalta.

Äskeiset kappaleet pätevät sataprosenttisesti sarjan 1. ja 2. tuotantokauteen, mutta pääosin myös tähän kolmoseen, jossa on uudet hahmot ja näyttelijät. Räväkkä veto sekin. Jos halutaan kertoa nuorista, kerrotaan sitten nuorista. Vältetään kaikki Beverly Hills 10 vuotta myöhemmin -syndroomat.

Näyttelijöiden lahjakkuuden ylistämisestä täytyy kolmoskaudella hiukan tinkiä: sankariksi tarkoitettu Freddie jää puisevaksi pökkelöksi, koska rooliin valittu Luke Pasqualino (kuvassa vasemmalla) on selkeästi enemmän komea kuin lahjakas. Toisaalta on hämmentävää, että sarjaan on onnistuttu kaivamaan noinkin näyttelijäntaitoiset identtiset kaksoset! Luulisi olevan vaikeaa.

Puiseva sankari muodostuu sarjan edetessä vakavaksi ongelmaksi, koska hänen pitäisi olla mukana piinaavan jännittävässä kolmiodraamassa. Draamasta ei tule millään lailla jännittävää, koska sankarittaren ristiksi ei parhaalla tahdollakaan voi toivoa tuollaista ankeaa pökkelöä. Jännitä siinä sitten. Toivoin loppuun asti yllätysratkaisua X, ihan millaista tahansa.

Sankaritar on kyllä lumoava. Hahmo, jonka idea on olla niin upea ja vangitseva, että KAIKKI rakastuvat ja ylistävät kauniiksi, on lähes aina epäuskottava. Yleensä katsoja suostuu pitkin hampain hyväksymään draaman todellisuuden: kaikki rakastuvat tuohon siksi, kun se on tämän homman tähti. Kaya Scodelarion Effy on kuitenkin oikeasti kaunis ja hypnoottinen. Suostun uskomaan, että kaikki rakastuvat.

Sääli vain, että hahmoa oli pakko pehmentää, kun hän siirtyi sivuhahmosta päähenkilöksi. Olinkin miettinyt, miten tuollainen hahmo VOI olla riittävän moniulotteinen kantamaan sarjaa. Olin toivonut, että voisi olla. Ei voinut olla. Piti muuttua.

Myös kolmiodraaman kolmatta osapuolta pitää kehua. Oikeastaan varsinkin häntä. Jack O'Connell, Cook. En olisi uskonut, että noin vastenmielisestä hahmosta saa sarjan kiehtovimman. Luen asian sekä näyttelijän että käsikirjoittajien ansioksi. Ennakkoluuloton idea, jonka O'Connell on kyllin lahjakas toteuttamaan uskottavasti. Vulgaarin, ruokottoman naistenmiehen nostaminen epätodennäköiseksi (anti)sankariksi on ehdottomasti kolmoskauden kiehtovin elementti ja paras ansio.

Saippuajuonten puolesta kolmoskausi häviää kakkoselle ja ykköselle. Tylsää kolmiodraamaa painotetaan liikaa. Toivottavasti neloskausi on jännempi ja sisältää uusia kuvioita. Nämä ehdittiin kaluta NIIN loppuun. Ei riittävästi yllätyksiä.

Tulipa silti valvottua yömyöhään jaksojen parissa. Sarjassa on jotain hämmentävän koukutavaa, ja saatoin valvoa puolitoista tuntia pitempään kuin olin ajatellut, kun oli pakko katsoa jakso loppuun ja sitten vielä seuraavakin. Nyt odotan nelosta kuin kuuta nousevaa.

EX LIBRIS: Scarlett Thomas: The End of Mr. Y

2009-09-17T16:27:00.000+02:00

Luettu englanniksi 18.02.2009.
Ei tietääkseni suomennettu.

Mistä on kyse? Myyttinen teos avaa kevytkenkäiselle kirjallisuudentutkijalle oven aikamatkailun ja salaliittojen maailmaan.

Minun olisi kaiken järjen mukaan pitänyt tykätä tästä kirjasta. Yliopistomaailma, kirjallisuudentutkijoita? Check. Aikamatkailua viktoriaanisessa maailmassa? Check. Kuulostaa lupaavalta. Tapahtumapaikkana vieläpä Britannia eikä Amerikka. Takakansitekstin elementtien perusteella kirjan lentokentältä joskus ostinkin.

Enpä oikein tykännyt. Päähenkilön itsetuhoisen hedonistinen elämänasenne ärsytti suunnattomasti, vaikka sellainen voi ehdottomasti olla myös kiehtovaa - meni nyt vaan liian pitkälle eikä toiminut mulle yhtään. Kirjassa on liikaa metafyysistä haahuilua ja se on kaiken kaikkiaan masentavan synkkä. Loppu on lähinnä turhauttava.

Jos pitää minua enemmän loputtomasta filosofisesta jahkailusta eikä janoa katharsista sen kautta, että kukaan kasvaa tai oppii yhtään mitään, tästä voi varmaan tykätä. Moni on ilmeisesti tykännyt.

Ei jäänyt mielihalua lukea Scarlett Thomasin teoksia toiste.

Bloggausta bloggauksesta ja lukijoista

2009-09-16T17:52:00.005+02:00

Mistä niitä tilaajia tulee ja mihin ne menevät? Mistä niiden pitäisi tulla?

Ei pitäisi ikinä katsoa Blogilistan tilaajamääriä. Aina kun katsoo, kummastuu. Taaskaan en voi ymmärtää, miksi juuri viime kirjoitukseni olisi saanut jonkun perumaan tilauksensa. Se oli vieläpä ammattijuttu, ja olen käsittänyt, että aika monia lukijoita kiinnostaa ammattini, joko muuten vain tai koska ovat kollegoja. Liekö sitten ärsyttänyt jotenkin. Tai ehkä tyyppi teki yleistä suursiivousta tilauksissaan.

Blogeja voi tilata monella tavalla, eikä mulla ole tässä kävijälaskuria, joten ei ole aavistustakaan, miten suuri osa lukijoista edes tulee Blogilistalta. On toki mahdollista, että äskeinen lopettajakin siirtyi vaikka käyttämään toista lukumetodia.

Vaikka hypoteettisesti antaisi painoarvoa Blogilistan lukijaluvuille, ei niihin kyllä voisi vaikuttaa. En tiedä, minkä kirjoitusteni aikaan kukin lukija on mukaan liittynyt ja mitä ehkä haluaa ja odottaa blogilta. Vaikka tietäisinkin, odotukset menevät takuulla ristiin, ja yhtä lukijaa palvellessani karkottaisin neljä muuta. Mikä EI edes ole suurin syy olla lähtemättä palvelemaan lukijoita. Olen aina pyrkinyt siihen, etten minä kirjoita blogia yleisölle, vaan kirjoittelen mitä haluan, ja jutuilleni sitten orgaanisesti valikoituu yleisö, joita riittävän monet niistä kiinnostavat. Tuskinpa ketään ihan kaikki.

Onko blogimaailma vajonnut taantumaan?

Tuntuuko muista siltä, että blogimaailma on hiljentynyt viimeisen puolen vuoden aikana? Minusta tuntuu. Ensin pistin sen kesälomien piikkiin, mutta syksyllä mikään ei oikeastaan muuttunut. Ikävää.

Breaking News: Freelancer löysi työmoraalin!

2009-09-14T13:29:00.008+02:00

Olen viime aikoina kamppaillut harvinaisen pahan työahdistuksen kanssa. Se johtuu minulla aina paradoksaalisesti siitä, että töitä on liian vähän.

Tilanne: töitä on vähän --> pitäisi tehdä ne vähät ahkerasti pois nyt kun muitakaan ei ole, jotta voi nykyisten töiden dedisten alla tehdä jo muita töitä, jotta koko kuukauden tulotaso ei vääristy.
Todellisuus: onnistun tekemään ehkä tunnin päivässä kun aikaa on muka niin runsaasti; syyttelen itseäni joka ilta siitä, etten tehnyt enempää ja vannon huomenna parantavani tapani.
Lopputulos: ärtymys + ahdistus tavoitteiden ja todellisuuden epätasapainosta, sekä huoli tulotason vääristymisestä.

Tämmöistä oli koko syyskuun alku. Tosi ärsyttävä tilanne, joka pitemmän päälle vie jo yöunetkin, koska juuri iltaisin alkaa syytellä itseään siitä että tänäänkin lankesi samaan ansaan.

Lopulta otin itseäni niskasta kiinni. Laskin itselleni aina yhtä avuliaan Excelin avulla taulukon, jossa lähtökohtana on kuukauden tavoitepalkka jaettuna viikkoa kohti. Kasasin taulukkoon töitä niin kauan, että viikon tavoitepalkka tuli täyteen. Ihan sama, vaikka töiden todellinen palautus olisi vasta kuun lopussa tai ensi kuussa tai ensi vuonna. Jotain pitää tehdä tällä viikolla tavoitepalkan täyteen saamiseksi, ja saatavilla olevat työt tehdään tällä viikolla. Sittenhän loppukuu vapautuu tulevia töitä varten, ja ehdin tehdä nekin hyvissä ajoin! Viikon työnteko lopetetaan luvan kanssa joko kun lista on tyhjä tai (ainakin väliaikaisesti) kun töissä ei voi edetä, koska materiaaleja puuttuu vielä.

Olen toteuttanut tätä onnellisena nyt toista viikkoa. Kylläpä onkin mieli keventynyt. Tänä maanantai-iltapäivänä laiskottelen luvan kanssa, koska luvatut raportit ovat myöhässä. Olen tehnyt työni siihen pisteeseen, etten oikeasti VOI tehdä enempää! Tuntuu uskomattoman hyvältä eikä ihme kyllä yhtään huolestuttavalta. Työt kun ovat niin hyvässä mallissa, ettei viivästys aiheuta kiirettä tai töiden päälle kaatumista.

Työnantajatkin tykkäävät, kun työt eivät palaudu viittä minuuttia ennen dedistä vaan viikkoja etukäteen. Kaiken hyvän lisäksi taulukko kertoo, milloin oikeasti ON tehnyt tarpeeksi ja voi hyvällä omallatunnolla lopettaa. Kun pitää kaikesta kirjaa, onkin usein tehnyt enemmän kuin näppituntumalla olisi uskonut.

Suosittelen ahkeruutta ja hyvää työmoraalia kaikille. Se on oiva lääke laiskuuden aiheuttamia huonon omantunnon sydämentykytyksiä vastaan. Tiedän tämän vanhastaan, mutta miten se voikin olla niin vaikea käytännössä muistaa?

Dreamgirls-arvostelu (C&P)

2009-09-03T21:23:00.001+02:00

Meillä oli Janna-ystävän kanssa musikaalileffateemapäivä. Se alkoi vahingossa, kun tuijotimme krapulassa lauantain B-luokan perheleffaa Jacksonin musikaalisesta perheestä. Hiukan piristyttyämme päätimme, että Dreamgirls olisi looginen temaattinen jatko. Dreamgirlsistä innostuimme katsomaan vielä Hairsprayn, joka on hiukan etäisemmin samaa teemaa ja on vaan tosi hyvä eikä Janna ollut nähnyt.

Tähtiä: 4/5

Hyvää: Todella energisiä, suurella lahjakkuudella esitettyjä musiikkinumeroita. Eheä kokonaisuus. Jamie Foxx on itsestään selvä tapaus, mutta Eddie Murphy vetää upeasti, ja kokemattomat näyttelijät pärjäävät hämmästyttävän hyvin. Jennifer Hudsonia ei kehuttu turhaan. Beyoncé olisi ansainnut enemmänkin kehuja. Oli rohkeaa ottaa tämä rooli: muovinen, kaupallinen tyttöbändi, jonka jäsenet vaihtuvat selittämättömästi, kuulostaa turhankin tutulta. Beyoncélta taitaa löytyä itsekriittisyyttä ja halua tulla vakavammin otetuksi artistiksi.

Huonoa: Musiikkikohtauksia ei olisi tarvinnut ainakaan pidentää. Jopa minä jouduin tuomitsemaan muutaman ylipitkäksi, vaikka lahjakkuudesta ja täysillä revittelystä nautinkin.

Lisäksi leffa pyrki kummallisesti tasapainoilemaan diegeettisen ja ei-diegeettisen musiikin rajalla. (Kun viimeksi puhuin erosta, Olli otti termit puheeksi. Sittemmin olen itse kohdannut ne alan kirjallisuudessa. Diegeettinen = elokuvan todellisuudessa esitetty musiikki, ei-diegeettinen = musiikki, joka tapahtuu elokuvan todellisuuden tuolla puolen - nimitin sitä "symboliseksi" kun olin ihan itte tehnyt jaon enkä tuntenut termejä. Ks. linkki yllä, jos ja kun laajemmalle selitykselle on tarvetta.)

Dreamgirlsin musiikki on pitkään on 100% diegeettistä, mutta äkkiä hypätäänkin puhtaasti ei-diegeettiseen musiikkihetkeen, sellaiseen perinteiseen, jossa olisi turha kysellä: "Mistä tämä taustamusiikki tulee ja miten kaikki osaavat sanat ?" Tämän jälkeen diegeettisiä ja ei-diegeettisiä elementtejä sekoitellaan, mutta diegeettiset dominoivat. Elokuva tuntuu lähtökohtaisesti vierastavan ei-diegeettistä musikaalia, mutta on kuitenkin ottanut mukaan sellaiset ei-diegeettiset huippuhetket, joista ei saanut diegeettisiä tekemälläkään, muttei poiskaan raaskinut jättää. Kokonaisuus ontuu, jos on tottunut lähestymään tämmöisiä asioita analyyttisesti. Suurta yleisöä ei ehkä häiritse. :D

Huippuhetki: Musikaalin leffaversioon on lisätty biisi Oscar-kisaa varten, kuten lähes aina. Harvoin kuitenkaan lisätty kappale on musikaalin paras! Alla Beyoncé esittää meille kappaleen Listen. Kertosäe aiheuttaa minulle mahtavat kylmät väreet. Leffan kontekstissa biisi puhuttelee vielä paljon enemmän, nostaa kyyneleet silmiin. Jos ei pelkää spoilereita, YouTube-pätkän alkuun jätetty kohtaus pohjustaa kappaletta hyvin. Itse laulu alkaa parin minsan kohdalta. Beyoncé pistää parastaan todistaakseen, ettei ole muovinen, ohutääninen tähtönen. Laulaisipa useammin näin. (Ja totta kai japaninkieliset (?) tekstitykset. Nehän on olennaiset.)

TV-blogini nykymuodossaan...

2009-09-01T17:54:00.001+02:00

...kaatui sinä päivänä kun hankin tallentavan digiboksin.

[C&P Laatikosta näkee kauas]

En enää katso sarjoja TV:n tahdissa. Tallennan kaiken kiinnostavan ja katson jälkijunassa. Mieluiten, kun koko sarja on näytetty ja voin katsoa sen ilman tarpeettomia viikon cliffhangereita.

Koska viime aikoina katsomani sarjat eivät katseluhetkellä ole enää tulleet TV:stä, on tuntunut hölmöltä kirjoittaa niitä. Eihän teksti ole samalla lailla yleishyödyllinen. Lukija on joko jo katsonut sarjan tai ärsyyntyy tajutessaan, että olisi ehkä kannattanut katsoa. Tms.

Olen miettinyt asiaa. Tilanne on hyväksyttävä, se ei tästä muutu. Voin kai silti kirjoittaa TV:stä? Olkoon olematta yleishyödyllistä. Tuleehan sarjoista uusintoja. Ja netistä löytyy.

Sivupalkissa ei enää ole "tällä hetkellä seuraan"-palkkia, koska en tällä hetkellä seuraa mitään reaaliajassa. (Paitsi kun Amazing Race - ja vähemmän tärkeinä varmaan myös Survivor / American Idol - taas alkaa. En halua seuraavana päivänä tahattomia spoilerikommentteja.)

Jossain vaiheessa saatan lisätä "digiboksi tallentaa tällä hetkellä"-palkin. Sekin kuitenkin tuntuu hataralta, koska en välttämättä katso kaikkea tallennettua. Joko en ehdi tai totean ekojen jaksojen perusteella, ettei tämä sittenkään kiinnosta tarpeeksi.

En halua luoda vääriä mielikuvia, joten lopetan näin: tallentava digiboksi on paras ystäväni. Sen ainoa huono puoli on ollut tämän blogin kooma. Saan nykyään katsottua hirmu paljon enemmän mielekkäitä ohjelmia, kun katson aamulla meikatessa ja päivällä lounasta syödessä jotain aiemmin tallennettua kiinnostavaa. Tallentava digiboksi on ollut paras hankintani vuosiin.

Olen Oulussa.

2009-08-30T20:37:00.004+02:00

Lastenkutsut + Amerikan kiertomatka syksyllä 2009

(1) Vierailu- / lomamoodi on päällä, ja olen autuaasti unohtanut kaikki kotona päässä pyörineet kirjoitusaiheet. On kuitenkin poikkeuksellinen vapaahetki, kun kummitytön vanhemmat nukuttelevat tänään kaksi vuotta täyttänyttä tytärtään. Lainaan naapurin suojaamatonta nettiä. Oliskohan mulla jotain sanottavaa?

Hmm. Hmm. Lyö kieltämättä tyhjää. Olen jutellut kaksi-kolmevuotiaiden kanssa koko päivän, syönyt kakkua ja kuunnellut lastenlauluja. Ko. toiminta ei varsinaisesti innoita syvällisiin ajatuksiin, vaikka olikin hirveän mukavaa.

(2) Ai NIIN. Olen nyt varannut Pohjois-Amerikan matkani. Matkan suunta kääntyi päinvastaiseksi kuin alkuperäisessä hahmotelmassa, koska Meksiko tuli mukaan aikatauluun ja Meksikon isäntäväelle sopi paremmin näin, ja kaiken lisäksi siellä on marraskuun alussa Day of the Dead!

Ma 26.10. lento TRE - Dublin
-JCS-konsertit 28.10. & 29.10, treffaan Miian :)
Pe 30.10. lennot Dublin - NYC + NYC - MEX + bussi MEX - Xalapa
-Laatuaikaa Daisyn ja Steven luona, Day of the Dead, mahd. yhteinen viikonloppu Mexico Cityssä.
Su 8.11. lento MEX - LAX
-Tapaan Marjukan ja Riston L.A:ssa, vuokraamme auton ja kierrämme lisäksi ainakin Las Vegasin ja San Franciscon.
Su 15.11. (noin) lento Kalifornia - Ottawa (ei varattu)
-Viikko Kanadassa, Ottawa + Montreal + mahdollisesti Quebec City
Su 22.11. (noin) bussi / juna New Yorkiin (ei varattu)
-Viikko New Yorkissa. Menee hujauksessa, kun teen päivisin töitä ja vietän illat teatterissa.
Su 29.11. lento NYC - HEL.
-Kotona illansuussa maanantaina 30.11.

--> Olen matkalla tasan viisi viikkoa. Länsirannikon viikolla en luultavasti ehdi tehdä ollenkaan töitä, mutta muilla viikoilla on tarkoitus tehdä kohtuullinen määrä. Katsotaan, miten sujuu.

Odotan innolla!

Jos joku sattuu tarvitsemaan kalustettua asuntoa Tampereelta pelkästään marraskuuksi, asiasta on helppo päästä sopimukseen. Sattuisko kukaan? :)

Päivitin pitkästä aikaa katsottavien listan.

2009-08-27T13:10:00.001+02:00

[C&P Kuva elää]

Leffablogi on pitkään lojunut puolikuolleessa tilassa. Ei ole aika riittänyt. Katsottavien listasta on mulle iloa ja hyötyä katseluprojektieni jäsentelyssä. Yritän pitää sen ajan tasalla. Enempää en uskalla luvata. :)

Myös katsottujen listan voisi päivittää. Pidän sellaista joka tapauksessa paperipäiväkirjani takasivulla, jostain sairaasta syystä.

(Lisäys: päivitetty. Listassa on tosin jonkinlainen aukko. Luultavasti näin leffoja myös kesä-heinäkuun vaihteessa. Toisaalta olin silloin esim. viikon Britanniassa, joten ehken kovin montaa.)

Ei tää ole ihan joka päivä...

2009-08-18T20:47:00.003+02:00

...mutta joka toinen sentään. Se on jo parannus. Hyvä, Anne.

Kävin Tallinnan risteilyllä, Baltic Princess 23 h. Isä lähti Lappiin firman virkistysmatkalle, äiti ja äidin työkaveri halusivat Tallinnaan. Oli yllättävän hauskaa kuusikymppisten tätien kanssa!

Risteilyaluksellahan on kamalaa, jos ei suosiolla antaudu hölmöille risteilyjutuille ja tee niitä antaumuksella. Syötiin buffassa, katsottiin ex-tangokuningasta (joku Hallikainen, edes nimi ei ollut ennestään tuttu, mutta hyvin ja itseironisesti se itse asiassa veti, monipuolista musaa), nähtiin keskiyön magee Brasilia-show, käytiin kahvilla vanhassakaupungissa, pelasin pokeria kolikkoautomaatilla, lauloin iskelmäkaraokessa selvin päin keskellä päivää Rafaelin enkelin... (Jälkimmäisessä muuten kaikki hyvin, mutta helvetin korkeelta piti laulaa ja paraskin musikaalitekniikkani - musikaalitähtien imitoiminen auttaa usein - alkoi jo mennä oopperaksi. Aiti kommentoi: "En olisi arvannut, että pystyt laulamaan noin korkealta", eli aika sopraanoa se vissiin oli :D Jälkeen päin mietin, että olisko sen nyt sittenkin voinut laulaa oktaavia alempaa, kun oli NOIN korkee, mutta ei ehkä kumminkaan eikä siinä toisaalta kehdannut ryhtyä testailemaan.)

Oli hauskaa. Paitsi, etten oikeesti tykkää laivan buffasta. Siellä syö väistämättä liikaa, ja sitten haluaa vain vieriä nukkumaan. Jos jollain ilveellä jaksaakin valvoa, mahaan ei mahdu baarissa drinksuja. Tai hetkinen, tarkennan / korjaan: tykkään buffasta, jos en aio valvoa ja juhlia. Jos aion valvoa ja juhlia, buffaa pitää välttää ilmaisen viinin tekosyystä huolimatta. Ei vaan toimi mulle. Ruokafeast ruokafeastina ja muu juhliminen erikseen. Ei samana iltana. (En edes tykkää alkoholista ruokajuomana. Juon aterialla vettä (tai juhlapäivänä limsaa), ja nautin alkoholin erikseen. Koskee myös viiniä, niin kerettiläinen minä olen.)

Teatterikesä meni hyvin.

2009-08-16T19:34:00.004+02:00

Anne voisi tähän alkuun kirjoittaa yhden lauseen kolmannessa persoonassa ihan edellisen anonyymin kiusaksi. :P

Sitten asiaan. Tekstitin Turun kaupunginteatterin Kaaoksen ja HKT:n / Lillanin Miehen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. Kaikki meni hämmentävän hyvin. Tuntematon väkisin jännitti, mutta livenä ajastaminen oli jopa helpompaa kuin olin odottanut. Haastavinta oli, että tekstitykset oli pitänyt muotoilla "sokkona", tietämättä, miten nopeasti tai hitaasti ko. vuorosana esityksessä tulee. Jotkut kohdat olisin esitykset nähtyäni tahdittanut eri tavalla, mutta itse asiassa tämäkin osui yllättävän hyvin kohdalleen. Ei läheskään täydellisesti, mutta yllättävän usein olin fiilispohjalla valinnut oikean tahdin. Huonomminkin olisi (vähemmällä tekstityskokemuksella?) voinut mennä.

Esitykset olivat tosi erilaiset. Kaaos oli hektinen, intensiivinen kolmen naisen show. Hissvägraren on Lasse Pöystin rauhallinen monologi. Kaaosta olisi äkkiseltään luullut paljon haastavammaksi, ja kyllä se nopeampaa napitustahtia vaatikin, mutta toisaalta homma eteni niin vauhdilla, että tekstit piti vain saada ruutuun mahdollisimman nopeaa, vielä luettavaa vauhtia, eikä kukaan taatusti ehtinyt jäädä miettimään yksittäisiä tekstityksiä. Hissvägrarenin eka näytös oli siitä vaikea, että monologissa ei selvästi yleensä tarvitse pysyä käsikirjoituksessa kovinkaan tiukasti. Jos vaihtaa asioiden paikkoja, ei sekoita ketään muuta, eikä yleisö varmaan edes huomaa. Tässä erikoistapauksessa tekstittäjä ikävä kyllä kuitenkin sekosi. Sain vähän väliä olla etsimässä oikeaa tekstityskohtaa jostain aivan muualta tiedostosta. Palohälytys onneksi katkaisi esityksen, ja tauon turvin saatiin taas langan päästä kiinni.

Toinen näytös menikin paljon paremmin. Pöysti oli selvästi skarpannut ja noudatteli käsikirjoitusta tiiviisti.

Kaikki kunnia Lasse Pöystille. Hän on ihana ja legenda, ja minua itketti väkisin esitysten lopussa. Tiedän, että Mieheen, joka kieltäytyi käyttämästä hissiä on todella vaikea saada lippuja, mutta jos teille tarjoutuu tilaisuus nähdä se, MENKÄÄ. On niin hirmuisen hyvä. Aluksi monologi saattaa kuulostaa satunnaiselta satuilulta, mutta loppu vetää langat yhteen ja on ah, niin sykähdyttävä, ihana ja liikuttava.

Toivottavasti pääsen toistekin töisin Teatterikesään. Oli mahtavaa ja taianomaista. Viikon lopuksi oli vielä henkilökunnan päättäjäisjuhlat, joissa oli hauskaa tavata muita kääntäjiä. Ja miksei muitakin ihmisiä, mutta kääntäjät jostain syystä hakeutuivat toistensa seuraan. Tässä ammattikunnassa sellaiset tilaisuudet ovat harvassa.

Nyt taitaa taas olla se aika...

2009-08-14T09:45:00.003+02:00

...että Anne päättää kirjoittaa jotain, mitä tahansa, joka päivä, ja pitää siitä myös kiinni.

Eihän tämmöisistä tauoista tule yhtään mitään.

Minulle on tulossa vieraita tällä ja ensi viikolla, ja olen itsekin poissa pari päivää, joten "joka päivä" on kova haaste tässä kohtaa. Mutta ainakin yritän kaikkeni.

Olen työstänyt Teatterikesän näytelmiä.

2009-08-02T21:26:00.005+02:00

Nyt on tekstitykset valmiina.

Tiistaina aamulla harjoitus, sitten esityksiä ti, ke, pe ja la. Turun Kaupunginteatterin Kaaos ja Lillanista Lasse Pöystin ihana, ihana monologi Hissvägraren / Mies joka kieltäytyi käyttämästä hissiä. (Hän on sen itse kääntänyt suomeksi ja esittää nyt suomenkielisen version - muuten ei olis meikäläiseen luottamista repliikkien ajastuksessa :D) Ainakaan englanninnoksen perusteella en voi kylliksi ylistää Pöystin monologin käsikirjoitusta. Se kertoo yksinäisestä vanhasta miehestä. Minua nauratti ja itketti jo pelkästään lukiessani. Pelkään aika tosissani, että alan teoksen loppupuolella itkeä enkä näe tehdä töitä... Ei olis eka kerta, olen onnistunut sokaisemaan itseni kyynelillä ainakin leffoissa Oh! What a Lovely War ja Click!. Mutta nyt on pysyttävä ammattimaisena, koska live-esitys ei pysähdy kääntäjän kyyneliin. (Tai mikä mä tässä tapauksessa olen? En ole kääntänyt, olen tehnyt käännöksestä tekstit. Liekö tittelini "tekstittäjä"... yleensä silläkin kyllä käsitetään kääntämistä.)

Saanko mä silti taputtaa Pöystille seisaaltani? Ei kai sitä kukaan kiellä. :D

Vitsi. Jännittää aika lailla, koska en ikinä ole livetekstitystä kokeillut. Eiköhän jännitys kuitenkin laannu jo harjoituksen jälkeen, koska sittenpä olen kokeillut. Enimmäkseen olen kuitenkin innoissani. Eikä "aika lailla" ole keskimääräisessä ihmisten mittakaavassa kovinkaan paljon. En ole jännittäjätyyppiä. (Kunhan harjoitus ei mene AIVAN puihin. Se voisi häiritä yöunia :P)

A Little Night Music - Garrick Theatre, 22.06.2009

2009-07-31T19:29:00.002+02:00

[C&P Do You Hear the People Sing? - Näin ne arvostelut viivästyvät: perfektionisti haluaa sanoa KAIKEN. Heh.]

Sanat ja musiikki: Stephen Sondheim
Käsikirjoitus: Hugh Wheeler
Perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan.
Ohjaus: Trevor Nunn

Hyvää:

Tämän musikaalin teksti on sanomattoman loistavaa. Varsinkin dialogi, mutta myös kappaleiden sanoitukset. Tältä osin teos lienee paras näkemäni - en ainakaan muista vertaistaan. Nauroin vähän väliä mahaani pidellen, huumori oli ihanan sysimustaa ja tarkkanäköistä. Täydellinen käsikirjoitus.

Tässä muutama IMDB:stä poimittu lainaus mahtavasta käsikirjoituksesta:

"For the past 11 months, although I am preparing to enter the ministry, I've been madly, hopelessly in love with my stepmother! Do you realize how many mortal sins that involves?"

"-You're a good wife, Charlotte. The best.
-That's a comforting thought to take to town with me, dear. It just may keep me from cutting my throat on the tram. "

"We have sinned! And it was a complete failure!"

Teos ei ole läpilaulettu, mutta kappaleet ja puhuttu dialogi lomittuvat erinomaisen luontevasti. Ei töksähtäviä siirtymiä.

Produktion miehitys on mahtavan monilahjakas. Yleensä jopa West Endissä helppo sanoa, kuka on enemmän laulava näyttelijä, kuka näyttelevä laulaja. Tässä esityksessä kaikista ei voinut. Olivat vaan niin hyviä.

Huippujen huippuina joukosta erottuivat Maureen Lipmanin vanha, elegantti kreivitär ja aidon ruotsalaisen Kaisa Hammarlundin kevytkenkäinen sisäkkö. Täydellinen brittiaksentti. Yritin tunnistaa joukosta ruotsalaista, mutta sisäkköä en edes epäillyt häneksi.

Sisäkön esittämä The Miller's Son on muodostunut biisisuosikikseni. Kansanmusiikkisävyinen, omaperäinen, ihana. Youtubesta löytyy tällainen versio. Näkemässäni produktiossa oli vielä parempi - vähemmän klassinen laulutyyli, nätimmät vaatteet ja lavasteet - mutta sitä ei löytynyt netistä.

Trevor Nunn on mahtava ohjaaja ja visionääri. Teoksen toteutus ja ohjaus ovat virheettömät. Aivan erityisesti haluan kehua lavastusta. Lavalla edessäni heräsi eloon epätodellinen juhannusyö. Koivuja ja keskiyön auringon kajoa, valkoisia pitsireunaisia kesämekkoja. Pohjoismaalaisena osasin todella arvostaa. Minuun, joka olin juuri jättänyt juhannuksen väliin ollakseni Lontoossa, iski akuutti koti-ikävä.

Ensimmäisen näytöksen loppu on loistava. Olen heikkona mahtipontisiin tauolle lähtöihin, joissa kaikki laulavat päällekkäin tulossa olevista asioista. Ryhmäbiisi "A Weekend in the Country" on massiivinen, maanisen energinen, hysteerisen hauskakin. Juuri näin pitää väliajalle lähteä. Pätkästä löytyi näköjään 10 minuutin nauhoitus Youtubesta, pelkkä ääni. Minusta oli hauskaa kuunnella se ja elää esitystä uudestaan - esitystä näkemättömälle ei ehkä täysin avaudu.

Silmäni kyyneltyivät esityksen lopussa. Eivät niinkään liikutuksesta kuin tunnelman vuoksi. Olin syvällä esityksessä ja tunsin nähneeni jotain hienoa. Paras teatteri aiheuttaa sellaista. Sydän hakkaa ja rintaa puristaa. Siitä viimeistään sen tunnistaa.

Huonoa:

Näyttelijöistä heikoin oli Jessie Buckley. Laulu oli korkeissa äänissä pakotetun tuntuista, mutta ennen kaikkea ongelma oli vuorosanoissa, jotka artikuloituivat heikosti. Ehdin jopa miettiä, onko TÄMÄ se ulkomaalainen ruotsalainen. Eipä ollut. Toisaalta hahmon kuuluikin olla nuori ja kömpelö, joten näyttelijäntyö ei ollut lähelläkään kipurajaa. Erottui vain huipputaitavista kollegoista.

"Send in the Clowns" on lisätty jälkikäteen muuten valmiiseen musikaaliin, ja sen kuulee. Biisi tulee töksähtäen eivätkä sen sanatkaan oikein liity mihinkään. Lisäksi se on sävelletty armolliseksi ihmiselle, joka ei osaa laulaa. Hannah Waddingham osaa, joten kappale ei palvele häntä: hän ei todellakaan pääse loistamaan. Turhautti. (Toisaalta rooli todisti, että Waddingham osaa näytellä. Rooli oli 95% puhuttu ja vaati komediennen taitoja, enkä olisi voinut toivoa siihen ketään parempaa!)

Ei tässä paljoa huonoa ollut.

Kannattiko katsoa? Menisin uudelleen vaikka kymmenen kertaa. Loistava! Elämys pääsee ehdottomasti kaikkien aikojen top kymppiin, ehkä ylemmäskin.

(1) Teos:
Musiikki - 4 (Ei varsinaisesti kylmiä väreitä aiheuttavaa, mutta kekseliästä, vaihtelevaa, kaikkea intiimistä sykähdyttävän mahtipontiseen. Ja kokonaan valssia.)
Juoni ja käsikirjoitus - 5+ (Huippujen huippu!)
Aihe ja tunnelma - 5 (Ihana musta komedia.)
= 15/15

(2) Toteutus:
Ohjaus - 5 (En muuttaisi mitään.)
Lavastus + efektit - 5 (Ne ihanat koivut ja keskiyön auringon kajo!)
= 10/10

(3) Esiintyjät
Laulu - 4,5 (Suurin osa loistavia, vähennän puoli pistettä koska kaikki kai teoriassa voisivat olla täydellisiä, tai vaihtoehtoisesti joku yksittäinen voisi olla järisyttävän hyvä. Tai, no, ei vaan tuntunut ihan vitoselta.)
Tanssi/koreografia - 4 (Tässä ei tanssittu... Annan koreografiapisteet hahmojen liikkeistä lavalla ja kohtausten visuaalisesta suunnittelusta.)
Näytteleminen - 4,5 (Ks. laulu.)
= 14/15

(4) Kokemus:
Laulut jäivät päähän soimaan - 3 (Ei varsinaisesti tarttuva musikaali, mutta SO not the point.)
Tahdon nähdä uudelleen - 5 (Harmi etten voi, koska lopetti jo. Mutta Broadway-siirto on ilmeisesti tulossa. Ehkä siellä.)
= 8/10

(5) Bonuspisteitä:
Liikutuin ja henki salpautui - 2
Nauroin niin, etten saanut happea - 2
= vaikkapa 4

Yhteensä: vähintään 50 p. ==> VIISI TÄHTEÄ ja suositus täydestä sydämestäni.

Keskeiset näyttelijät (itselleni muistiin):
Frederick Egerman: Alexander Hanson (Nähty Margueritessa. Perushyvä.)
Anne Egerman: Jessie Buckley (Heikoin lenkki, tosi-TV-kilpailija, West End -debyytti.)
Henrik Egerman: Gabriel Vick (Lauloi, näyteli JA soitti selloa lavalla. Laulu ehkä näistä heikoin.)
Desirée Armfeldt: Hannah Waddingham (Spamalotin alkup. Lady of the Lake, nähty roolissa. Loistava laulaja ja näköjään myös näyttelijä!)
Madame Armfeldt: Maureen Lipman (Paras näyttelijäsuoritus. 10+)
Countess Charlotte Malcolm: Kelly Price (Erittäin perushyvä, ei tuttu.)
Count Carl-Magnus Malcolm: Alistair Robins (Perushyvä, ei tuttu.)
Petra: Kaisa Hammarlund (Aito ruotsalainen, hirmu hyvä.)

Youtube tyrkytti mulle tämmöistä.

2009-07-25T22:04:00.002+02:00

[C&P Do You Hear the People Sing?]

Pakko oli klikata, kuulosti niin kiinnostavalta, vaikka muilla asioilla liikuin.

Eli Adam Lambert: Heaven on Their Minds.

Ihan hyvä, mutta oikeesti, jotain rajaa siihen videokommenttien hypetykseen. Suoritus ei ole lähelläkään universumin parasta. Kohta välillä 00.55 - 1.55 teki jonkinlaisen vaikutuksen, mutta yleisesti ottaen... liikaa rääkymistä.

Tää on kyllä vaan niin hyvä biisi.

Tässä satunnaisen vertailun vuoksi pätkä USA:n viimeisintä Juudasta, Tony Vincentiä. Ei Adam olis hänen duuniaan saanut. Sori vaan. (Paitsi ehkä nyt, kun se olisi taattu keino myydä show loppuun vuodeksi pariksi.)

Ei löytynyt yhtä huonolla äänenlaadulla varustettua videota, mutta kuva sentään reiluuden vuoksi huono :P

Kävin Venäjällä.

2009-07-21T11:46:00.007+02:00

Blogiin tuli tauko, koska en ollut Suomessa, kun olin siellä Venäjällä.

Olen neljäsosaksi karjalainen, ja tunnen velvollisuudekseni osallistua kotiseutumatkoihin niin kauan kuin 80-vuotias isoäitini niitä jaksaa järjestää. En tiedä, oliko tämä matka viimeinen. Viime matkasta luulin tietäväni, muttei se ollutkaan.

Oltiin Venäjällä torstaista lauantaihin. Keskimmäinen päivä oli kiva: oltiin Viipurissa ja käytiin suomentaitoisen venäläisen oppaan johdolla Monrepos'ssa, Viipurin linnassa ja kaupunkikierroksella. Oli tosi innostunut ja sivistynyt opas. Kolmen tunnin ohjelma venyi neljään ja puoleen.

Minulle tuli täytenä yllätyksenä, että Monrepos'n nimi tulee ranskan sanoista "minun leponi". Saatan olla älyllisesti hiukan jälkeenjäänyt. Mutta puisto oli ihana! Siellä piti olla tunti, kiersimme puolitoista ja olisin hyvin jaksanut olla vaikka puoli päivää. Opas kertoi paikkojen ja puuryhmien symboliikasta, ja puistoon oli piiloteltu ties mitä. Ehkä feikit, pienoiskokoiset kreikkalaispalatsit ja keskiaikaiset linnat ovat jonkun mielestä korneja, mutta minua ne viehättivät kaikessa keinotekoisuudessaan. Jokainen yksityiskohta oli harkittu. Olen siitä outo, että inhoan luonnontilaisessa luonnossa oleskelua, mutta rakastan ihmisen tekemää luontoa. Ainakin aurinkoisena aamuna tämä oli kerrassaan kauneimpia näkemiäni puistoja.

Myös Viipurin linnassa oli kiinnostavaa, tietty. Ja kaupunkikierroksella. Viipuri on kaunis siitäkin huolimatta, etteivät kaikki rakennukset ole parhaassa mahdollisessa kunnossa. Ymmärrän hyvin mummon surun siitä, ettei kaupunki kuulu enää Suomelle. Sehän on Turun ohella vanhin suomalainen kaupunki, ja historiaa kuunnellessani tajusin selkeämmin, miten vähän aikaa se on ollut ei-suomalainen: perustettu 1293 ruotsalaisella ristiretkellä, ollut koko ajan Suomen mukana osa Ruotsia, sitten 1800-luvulla osa autonomista Suomea, vasta lähellä 1900-luvun puoliväliä joutunut Neuvostoliiton / Venäjän haltuun. Sehän on silmänräpäys kaupungin historiassa! Pysäyttävä ajatus.

Jos Viipuri olisi yhä suomalainen, se olisi ollut kotikaupunkiani Kotkaa lähin suuri suomalainen kaupunki. Olisin voinut vaikka opiskella siellä.

Mutta jos Viipurista ei olisi lähdetty evakkoon, mummoni ei varmaan olisi tavannut vaariani, eikä minua olisi. Se siitä ajatusleikistä.

Todella monet paikalliset puhuvat suomea. Minua turhauttaa, ettei koskaan tiedä, pitäisikö ensimmäiseksi kokeilla suomea vai englantia. Menen ihan solmuun. Esimerkiksi Turkissa on kivempaa: jos eivät ymmärrä englantia, meillä ei ole yhteistä kieltä. Tai sitten tietysti maissa, joiden kieltä puhun.

Muut päivät olivat hiukan tylsempiä: katseltiin jotain taistelupaikkoja, bussi eksyi etsiessään bunkkereita, rämmin jo toista kertaa elämässäni mummon kotitalon paikalla etsimässä kivijalkaa, joka on löydetty kerran vuonna se ja se, muttei sen jälkeen ole näkynyt.

No ei, oikeasti vain taistelupaikkapäivä oli tylsä. Liikaa oikeaa luontoa ja ötököitä mulle, eivätkä talvisodan taistelujen yksityiskohdat kerta kaikkiaan nappaa tarpeeksi. Mummon kotikylässä on ihan kiinnostavaa, kun mummo osoittelee, mitä missäkin oli ja kertoo, mitä ihmisille tapahtui evakkomatkoilla.

Kuvat satunnaisia. En ottanut yhtään valokuvaa matkalla.

Päivän sana: baggage handler.

2009-07-13T10:48:00.002+02:00

baggage handler = aulakuormaaja

Läksin etsimään virallista suomalaista ammattinimikettä henkilöille, jotka siirtelevät matkatavaroita lentokentällä. Se on kuulemma tämmöinen. Aika paljon osumia sillä löytyy, joten tämä lienee totta. Jos sitä käytetään käännöksissä, ehkä se vielä joskus yleistyy yleispuhekielessäkin.

Kova kilpailija sarjaan "vuoden turhin blogikirjoitus"...

2009-07-12T09:19:00.001+02:00

Facebookista on helppo bongata kaikenlaisia turhia juttuja, jotka vastoin parempaa tietoaan innostuu tekemään. Tässäpä tällainen.

---

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) osaa" (esim. "Åke osaa") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt. Muista laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan!

(1) Kun Annelle sanoo seuraa ja lähtee liikkeelle, niin neiti osaa mennä liikkeestä istumaan !

(2) Anne osaa pitää tasapainonsa.

(3) Anne osaa kuitenkin päästää käsijarrun irti, ja usein riehaantuukin leikkimään - vaikkapa tyynysotaa.

(4) Puheenvuoro pitää osata myös ottaa ja Anne osaa tehdä sen hurmaavasti, mutta päättäväisesti.

(5) Anne osaa pukeutua!

(6) Anne osaa hyvin tarkasti kuvata tilanteita ja tuntuu että olisin itse ollut siellä.

(7) Ensimmäisen lapsen jälkeen molemmat oppivat rakastamaan toisiaan eikä Anne osaa enää kuvitella elämäänsä ilman Henryä. [Tää oli jostain roolipelihahmosta mitä ilmeisimmin.]

(8) Anne osaa opetuksessaan kiinnittää huomiota yleisesti hankaliin asioihin.

(9) Hyvin taiteellisena ja kulturellina persoonana Anne osaa ottaa kaikki huomioon ja on avoin uusille ja mielenkiintoisille asioille.

(10) Anne osaa pari komentoakin mm. istu, tassu, maahan, seiso, paikka, tule, paikka, hyppy, odota, katso ja sivulle.

Päivän sana: abscess.

2009-07-10T16:26:00.004+02:00

abscess = paise, ajos, märkäpesäke

En yleensä heti jaksa opetella lääketieteen tai tekniikan erikoissanoja kunnolla, kun ovat kaukana arkikielestä. Tämä sana ei kuitenkaan ehkä ole. On ainakin tullut vastaan toistuvasti, varmaan jo kolmatta kertaa tarkistin.

Kuvituksena jälleen tämmöinen huolella valitty ei-kaikkein-ällöttävin yksilö Googlen kuvahaun tulosten joukosta. :D

Olen keksinyt suunnitelman ulkomaanmatkasta.

2009-07-09T16:50:00.005+02:00

Menen syksyllä Kanadaan, missä Marjukka-sisko on vaihdossa poikaystävänsä kanssa.

Kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin, lähden matkalle mitä todennäköisimmin Irlannin kautta, koska en voi vastustaa Jesus Christ Superstar -konserttia, jossa Steve Balsamo laulaa Jeesuksen roolin.

(Edellisessä kirjoituksessa jäi muuten mainitsematta, että kohtaloni on näköjään myös kaikesta huolimatta nähdä David Shannon, joka on West Endin tämänhetkinen Valjean, mutta oli meillä korvattu varamiehellä. Hän on nimittäin Juudas.

Aivoni yrittävät totutella Valjean-Juudas-yhtälöön. On niitä oudompiakin, mutta mielikuvissani rooleihin sopivat aivan erilaiset äänet. (Valjean on sen sijaan luontainen Phantom, ja molempien roolien esittäminen jossain vaiheessa uraa onkin enemmän sääntö kuin poikkeus.) Saapa nähdä, saapa nähdä.)

Konsertti on 28./29.10.2009. Ensin olin joutua epätoivoon, koska en muuta ehdi kuin matkustaa, helvetti. Sitten tajusin, että minulla on nyt hyvä tilaisuus hyödyntää aiemminkin huomaamiani halpoja lentoja Dublin-NYC. Aiemmin niiden käyttö ei ole muodostunut mielekkääksi, koska Dubliniin pitää hankkiutua halpalentoyhtiöllä, mikä rajoittaa matkatavaroiden määrää rajusti, ja aikataulujakin on hankala sumplia yksiin. Nyt aikataulut eivät ole ongelma, koska vietän Dublinissa pari päivää. Eikä ehkä painokiintiökään, jos palaan eri kautta ei-halpalentoyhtiöllä.

Ajatus matkastani on nyt Suomi - Dublin (esim. 28.-31.10.) - NYC (esim. 1.-8.11... saa nähdä, tulevatko Marjukka ja Risto jo sinne minua vastaan) - Ottawa (Marjukan vaihtokaupunki, 9.-11.11., Marjukalla luentoja). Sitten ajatus on hankkiutua länsirannikolle ja vierailla linjalla Vancouver / San Francisco / L.A. / Las Vegas ym. / tms. mahd. esim. 22.11. asti, jos Marjukka lintsaa viikon koulusta.

Ja SITTEN pitäisi vielä miettiä, menenkö Meksikoon samalla reissulla. Olen kysynyt asiasta siellä asuvilta ystäviltäni, mutta vastausta ei ole kuulunut. Jos ei kuulukaan, en mene (duh :D). Itse asiassa matka alkaisi venyä vähän ylipitkäksi. Tai muita aikatauluja pitäisi muokata. Haluan nimittäin ehtiä kotiin joulua odottamaan marraskuun lopussa tai heti joulukuun alussa. No, katsotaan.

Näyttää tulevan noin kuukauden matka. Odotan innolla! Nyt on meneillään kuumeinen hintavertailu ja lennonmetsästys. Pohjois-Amerikan sisällä haluaisin välttää lentelyä, joten pitää myös vertailla junat ja bussit, erilaiset kuukausiliput ja ties mitä. Vinkkejä otetaan vastaan.

Oikeesti tärkeä musikaaliuutinen

2009-07-08T07:59:00.002+02:00

Minulla on tiedossa kiireinen vuosi. On näköjään pakko ehtiä myös Irlantiin lokakuun lopussa. Jesus Christ Superstar! Steve Balsamo!

[C&P Do You Hear the People Sing? ja Facebook, mutta tästä olisin kirjoittanut täälläkin joka tapauksessa.]

Steve is singing the part of Jesus! Argh! I MUST attend! I've only been reminiscing about the original performance for 12 years.

Why does the world force me to spend ALL my money on plane tickets? And more importantly, anyone want to go to Dublin with me at the end of October?

Jesus Christ Superstar Concert, Dublin
2 nights only!
Location:National Concert Hall
Time:28 [& 29] October 2009 20:00

---

Siis, pakkohan se on. Jos on muistellut jotain 12 vuotta, olisi sulaa hulluutta jättää väliin. Eikö?

Ensiksi tämä uusi kommervenkki tuntui hankalalta, mutta sitten tajusin, että voin jatkaa Irlannista suoraan USA:han ja siskon luo Kanadaan. Dublin - NYC on halpoja lentoja, joten en ehkä edes häviä rahaa.

Noista laajemmista matkasuunnitelmista pitääkin kirjoittaa enemmän.

Kerry Ellis: I Dreamed a Dream

2009-07-07T17:42:00.001+02:00

(C&P: Do You Hear the People Sing? Näitä musikaalijuttuja nyt virtaa, yrittäkää vaikka kestää.)

Unohdin edellisen I Dreamed a Dream -tekstin laatiessani laskuista yhden ehdottomista huipuista: Kerry Ellis pystyy mihin vain. Tässä on hänen I Dreamed a Dream -versionsa. Tämä nainen on erityisen vaikuttava siksi, että voi laulaa miten kovaa tahansa kuulostamatta silti yhtään siltä, että huutaa. Käsittämätöntä. (Oikeasti! Kuunnelkaa ja hämmästykää.)

(Videon äänenlaatu ei ole paras mahdollinen, mutta joko se paranee edetessään tai siihen tottuu kummasti. Pystyin erittäin ihan onnellisena kuuntelemaan tämän loppuun. Kuvanlaatu ainakin paranee heti alun jälkeen, kun kuvaaja zoomaa lähemmäs.)

Tähän verrattuna esimerkiksi edellinen Ampil-video on huutoa. Ampilin äänestä tulee silti jollain aivan perustasolla minulle vielä kovemmat kylmät väreet. Mene ja tiedä.

En osaa valita yhtä unelma-Fantinea, koska aidosti hyviä on monta. Useampi suosikeistani kelpaisi unelmamiehitykseeni. Kenties jonain päivänä näen sen täydellisistä täydellisimmän, ja muut lakkaavat kelpaamasta. Sitä odotellessa.

Päivän sana: Necropsy.

2009-07-06T10:15:00.003+02:00

Necropsy = autopsy performed on a non-human.

Eli siis suomeksi ihan ruumiinavaus, meillä ei ymmärtääkseni ole eri sanaa eläimille?

Helppohan tuo oli yhteydestä ymmärtää, mutta jäi vaivaamaan, miksi oli eri sana. Ohjelmassa tehdään ruumiinavausta murhatuille joutsenille!

Itse asiassahan tää "necropsy" on loogisempi sana, siinä on kuolema mukana. "Autopsy" viittaa vaan "itseen/omaan". Ilmeisesti siis oman lajin edustajan leikkelemiseen. En ollut ennen miettinyt.

Kuva täysin satunnainen, ei tehnyt mieli laittaa haulla löytyneitä verisiä eläimiä :D

Päivän musikaalivideo :)

2009-07-03T20:33:00.003+02:00

Keskusteltiin tuossa Sophian kanssa Les Misérablesista ja Susan Boylesta, minkä seurauksena ajauduin katselemaan hyviä Fantine-suorituksia YouTubesta.

(Ironisinta? Sophian alkuperäinen uutinen oli, että hän juuttui viime Les Mis -kirjoitukseni luettuani katselemaan Les Mis-videoita niin pitkäksi aikaa, ettei ehtinyt lenkillekään. Pakkomielteitä on onneksi muillakin kuin mulla, ja niitä vielä ruokitaan kohtalotovereiden toimesta... ;)

Mun mielestäni Joanna Ampil on kenties kaikkein paras Fantine. Paras livenä näkemäni on Sophia Ragavelas (sama etunimi keskustelutoverin kanssa uskoakseni sattumaa :D), mutta hänestä ei ole YouTubessa yhtään nauhoitusta Fantinena ja vain pari hassua pätkää Eponinena. Muistikuvieni mukaan hänellä on hyvin samanlainen ääni kuin Jo Ampililla, kenties vieläkin heleämpi. Mun mielestäni Fantinen pitää nimenomaan olla hauras ja heleä (kaikkea, mitä tämän kesän juoppo-Fantine ei ollut, grrh).

Tästä I Dreamed a Dreamista on korvissani suhteellisen vaikea pistää paremmaksi. Vaikka olisi se vielä mahdollista... hiukka vähemmän vibraattoa pitkiin ääniin. (Videon alku on musta, mutta kuva alkaa suunnilleen samaan aikaan kuin varsinainen biisikin.)

Olenpa sentään nähnyt Jo Ampilin livenä Jesus Christ Superstarin Maria Magdalenana. Epäkiitollisempi rooli, mutta voi vitsi että on naisella kaunis ääni. Ko. kokemuksesta on jo 12 vuotta (saa minut kuulostamaan ikälopulta, mutta olin tuolloin 16!). Suorituksen voi kuitenkin kuulla myös JCS:n vuoden -96 levytykseltä.

Tänään tuntuu tosiaan siltä, että loma on loppu.

2009-07-02T21:51:00.004+02:00

Eilen otin pehmeän laskun ja tein vain muutaman tunnin töitä, mutta tänään olen päivän mittaan tehnyt melko normaalit 5,5 tuntia. En ole ehtinyt kirjoitella keskeneräisiä blogitekstejä eteenpäin. Josko huomenna taas ehtisin, illemmalla, kun saan tarpeeksi töitä tehtyä. Tänään tein tunnit hyvin hajanaisesti pitkin päivää, kun en meinannut saada potkittua itseäni hommiin. Huomenna toivottavasti parempi tuuri.

Toisaalta: mukavaahan se on, että työt voi aloittaa mökillä. Kuistilla olen naputellut kannettavaa helteestä nauttien. Mmh. Eläinpoliiseja Animal Planetille, taas vaihteeksi - ko. sarjoja on noin tuhat. Mutta koskettavaahan se.

Ikävää, että huomenna kuulemma loppuu kuumuus. On ollut oikein täydellistä. 27-28C. Mun puolestani tällaista voisi olla kesäkuun alusta elokuun loppuun, välillä toki sadepäiviä, ettei luonto vallan tukahtuisi.

Suu auki katselin Lontoon lämpötiloja. Reippaasti yli 30. Voisihan olla siistiäkin, että Lontoo tuntuisi Roomalta. Ehkä kuitenkin parempi, että olin siellä hiukan viileämpään aikaan.

Raportoin kesäparatiisista

2009-07-01T20:00:00.005+02:00

Tänään päivitin Lontoon 4. päivän täyteen mittaansa. Meinaavat jo hautautua, kun on tullut paljon uusia tekstejä.

Olen loppuviikon äidin ja isän mökillä. Täällä on varsinainen kesäparatiisi, kun on vielä näin ihana ilmakin. Tänään kuitenkin lopetin lomani lopullisesti, kun kuukin vaihtui. Pitää siis malttaa tehdä töitä eikä vain nauttia kesästä. Lauantaina on serkun häät, sen jälkeen palaan Marjukka-siskon ja Riston kyydissä Tampereelle. On tässä taas tullutkin oltua menossa... alle viikon olin kotona Lontoosta paluun ja tänne lähdön välissä.

Vielä paljon tärkeämpiä roolitusuutisia!

2009-06-30T00:13:00.000+02:00

(C&P Do You Hear the People Sing? - Kylläpä nyt onkin tunkua!)

Aaa! Iiii! Les Misérablesin 25-vuotisjuhlakiertueen Valjean, Javert ja Marius on julkistettu. Earl Carpenter (jonka juuri näimme Mariannen kanssa ja joka oli aikas hyvä), Gareth Gates (kyllä, poppari Gareth Gates)... ja JOHN OWEN-JONES!

En mä noista muista joudu ekstaasiin, mutta jos maailman paras John Owen-Jones palaa Valjeanin rooliin, mun on pakko, pakko, pakko nähdä tämä. JOJ on sanonut, ettei lähiaikoina toista bravuurirooliaan West Endissä, joten olin kuvitellut joutuvani tyytymään halpoihin korvikkeisiin. Olen nähnyt hänet roolissa kerran, ja mies on us-ko-ma-ton. Joka sävelestä tulee kylmät väreet. Ainoa oikea Valjean.

(Jotkut ne väittää, että alkuperäinen Colm Wilkins on on ainoa oikea, ja JOJ hänen paras korvikkeensa. En ole nähnyt Wilkinsonia livenä. 10-vuotis-DVD:llä hänellä on loistava ääni mutta erittäin vahvat maneerit, esimerkiksi ärsyttävä suhiseva ässä. Muutenkin hiukan enemmän vanhan koulun mies. JOJ on minulle täydellinen yhdistelmä klassisen vahvaa laulua ja moderneja musikaalisävyjä... mutta en voi sanoa lopullista mielipidettä kuulematta molempia livenä, eikä Wilkinsonia ehkä enää kuule roolissa livenä, joten unohdetaan kysymys. Kiistattomaksi manttelinperijäksi John Owen-Jones on nyt joka tapauksessa kruunattu: Wilkinson veti 10-vuotisjuhlakonserttia, JOJ 25-vuotisjuhlakiertuetta :)

Ollaan rehellisiä. Olisin mä muutenkin luultavasti halunnut nähdä kiertueen. Se on uusi versio: ohjaus, sovitukset, puvut, lavasteet, kaikki. Asetelma on kutkuttava. Eroja on varmasti kiinnostavaa bongailla. West Endin nykyinen versio ON jo 25 vuotta vanha, joten päivitettävää löytyy. Sitä paitsi uudet sovitukset tuppaavat aina kuulostamaan paremmilta kuin vanhat. Maailman musiikkitrendit kehittyvät, ja sitä kautta vissiin alitajuinen makumme. (Tai tiedä häntä, mutta olen huomattavasti paremmin kotonani esimerkiksi vuonna 1996/2000 sovitetun Jesus Christ Superstarin parissa kuin 70-luvun alkuperäisen.)

Nyt ei ole epäilystäkään siitä, että katson tämän, vaikka henki menisi. Mutta missä?

Cardiff (11.12. 2009 - 16.01.2010)
Manchester (19.01.2010 - 13.02.2010)
Norwich (16.02.2010 - 20.03.2010)
Birmingham (23.03.2010 - 17.04.2010)
Edinburgh (20.04.2010 - 15.05.2010)
+ Pariisi kesällä 2010.

Edinburgh tietysti houkuttelisi. Mun on muutenkin pitänyt mennä taas Skotlantiin. Ja olishan tuo siistiä nähdä Ranskassakin, kotimaassaan ja -kaupungissaan. Mutta saa nähdä. Riippuu ensi kauden matkojeni aikatauluista.

Oli vallan pakko valvoa uutisen parissa. Nyt nukkumaan.

Jäähyväisiksi vielä YouTube-nauhoitus. Paras löytämäni äänentoisto, vaikkei kuvaa olekaan. Kyseessä on BBC:n kiinnostavan, 90-minuuttiseksi leikatun Les Mis -konserttiversion ensimmäiset 10 minuuttia. Mukana on jopa avulias kertoja. Jos ei ole aikaa kuunnella koko kymmenminuuttista, kohdasta 6:55 alkaa "Valjean's Soliloquy" JUURI sellaisena kuin se pitää laulaa.

Perinteinen ajantappomeemi

2009-06-29T14:38:00.003+02:00

Enpä ollutkaan tällaista aikoihin tehnyt. Jos joku muu tekee tämän, kertokaa mulle :)

1.VALKKAA ARPI JA KERRO, MITEN SAIT SEN?
Mulla on vain kolme arpea, nekin pieniä. Kaksi on saatu töissä tarjoilijana: (1) tulikuuma lautanen poltti käsivarteen niin pahan palovamman, ettei siihen missään vaiheessa edes sattunut, (2) kaaduin paksun kahvikupin sirpaleen päälle, joka kaivautui reiteen ja jätti arven. Kolmas arpi on sormessa ja saatu kaverin kotona veitsellä leikkaamalla.

2. MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON?
Olohuoneen seinässä on maalattu Jesus Christ Superstar -Jeesus. Vessassa on Quoting Shakespeare -juliste. Tauluja en ole saanut seinille vielä näin kolmessa vuodessa. :D

3. MILLAINEN PUHELIN SINULLA ON?
Nokian mikä lie.

4. MILLAISTA MUSIIKKIA KUUNTELET?
Lähinnä playbillradio.com.

5. TAUSTAKUVASI PUHELIMESSA
Ei ole.

6. MITÄ JUURI NYT HALUAT ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MUUTA?
Enemmän tunteja vuorokauteen.

7. USKOTKO HOMOAVIOLIITTOON?
Siinä missä heteroavioliittoonkin. Avioliiton pitäisi olla avioliitto ilman etuliitteitä.

8. MIHIN AIKAAN OLET SYNTYNYT?
Ehkä 20 yli puolenyön?

9. OVATKO VANHEMPASI EDELLEEN YHDESSÄ?
Ovat. Nykyään vieläpä onnellisesti!

10. MITÄ KUUNTELET?
Musikaaliradiosta tulee Hakuna Matata.

11. PELKÄÄTKÖ PIMEÄÄ?
Kaupungin kaduilla en. Kesämökillä ym. luonnon helmassa pelkään niin kovasti, että pitää juosta. Ja painajaisen jälkeen sytytän valot.

12. MISTÄ HIUSTEN JA SILMIEN VÄRISTÄ TYKKÄÄT VASTAKKAISELLA SUKUPUOLELLA?
Blondi + sininen.

13. TYKKÄÄTKÖ SÄRKYLÄÄKKEISTÄ?
Ei ole kummempaa tunnesidettä. Kerran kuukaudessa olisin päivän verran toimintakyvytön ilman niitä, muuten käytän harvoin.

14. KAHVI VAI ENERGIAJUOMAT?
Kahvia juon enemmän, sitäkin vähän kansalliseen keskiarvoon verrattuna.

15. SUOSIKKISI PITSATÄYTTEISTÄ?
Mozzarella di bufala, Italiassa, on SIKAHYVÄÄ.

16. JOS SAISIT NYT SYÖDÄ MITÄ VAAN, MITÄ TAHTOISIT?
Just söin lounaan. Olen täynnä eikä oikein tee mieli mitään. Edellinen kysymys sai himoitsemaan todella hyvää italialaista pizzaa.

17. PUHUTKO KIELIÄ?
Suomea ja englantia natiivipuhujan tasolla, italiaksi osaan keskustella useimmista aiheista. Ruotsiksi osaan sanoa jotain, jos on pakko. Espanjaa voin yrittää puhua niin, että arvailen, miten italian vastaavat sanat kuuluvat espanjaksi. Saksaksi osasin pari kesää sitten pelata seurapeliä, ranskaksi osaan just ja just "kiitti ja hei".

18. MITÄ SAIT VIIMEKSI LAHJAKSI?
Olen saanut lupauksen tuhannesta eurosta, jotka isä saa mummolta ja lahjoittaa eteenpäin. Rahoja ei tosin ole vielä näkynyt, vaikka Eini ja Marjukka on saaneet omansa.

19. TYKKÄÄTKÖ JOSTAKUSTA?
Kavereista ja perheestä ainakin tykkään. Jos tää on niinku "fancy", niin tällä hetkellä vaan näyttelijöistä ym. etäisistä, epätodellisista kohteista :D

20. SUOSIKKIYSTÄVÄSI
Siskot kai ihan viimeiseksi vaihtaisin pois. Vaikken ketään tietenkään tahtoisi vaihtaa :)

21. UNELMA-AUTOSI?
Jos vaikka ilmaisen, saasteettoman, meluttoman, lentävän auton sais?

22. USKOTKO KUOLEMANJÄLKEISEEN ELÄMÄÄN?
Haluaisin uskoa, mutten voi sanoa mitään suuntaan tai toiseen.

23. MITÄ AJATTELET AVIOLIITOSTA?
Tunnen paljon onnellisia aviopareja. Voin itsekin mielelläni mennä naimisiin, jos tilaisuus kohdalle sattuu.

24. RAKASTUISITKO IHMISEEN, VAIKKA TIETÄISIT HÄNEN LÄHTEVÄN?
Ei rakastumista voi hallita, mutten ko. tilanteessa välttämättä kertoisi tunteistani. Toisaalta en valehtelisi.

25. PARAS TAPA KERTOA TOISELLE, MITÄ HÄN MERKITSEE?
Ihmiset sanovat tällaisia asioita liian harvoin suoraan.

26. VALITSE NUMERO VÄLILTÄ 1-100
42.

27. BLONDI VAI BRUNETTE?
Riippumatta hiusten konkreettisista väreistä, minä olen loppuikäni mielikuvablondi, Eini brunetti ja Marjukka punatukkainen.

28. KEHEN PIDÄT ENITEN YHTEYTTÄ PUHELIMELLA?
Vanhemmat ja siskot.

29. MIKÄ ÄRSYTTÄÄ ENITEN?
Besserwisserit, jotka kuvittelevat itsestään liikoja. (Sen sijaan pidän besserwissereistä, jotka ovat oikeasti fiksuja.)

30. HEIKKOUTESI?
Laiskuus ja asioiden lykkääminen.

31. VIIMEKSI ANTAMASI LAHJA?
Joululahjojen jälkeen en ole varmaan antanut mitään. Silloin annoin perheelle kaikenlaista.

32. SUOSIKKIJUHLAPÄIVÄ?
Jouluaatto.

33. MITÄ TEIT ENNEN TÄTÄ?
Söin lounasta ja katselin digiboksilta HBO:n In Treatmentia.

34. MINKÄ KAUNEUSLEIKKAUKSEN TEETTÄISIT?
Nenästä saisi nenänpäätä muuttamalla kauniin ja suoran. Teettäisin nimenomaan sellaisen pienen leikkauksen, jossa potilasta ei nukuteta eikä nenää murreta, vaan vain nenänpään pehmeää kudosta muutetaan.

35. MITÄ SINUSSA KEHUTAAN?
Silmiäni varmaan kehutaan useimmin. Lauluääntä joissakin porukoissa. Meikkejä ja vaatteita. Ulkomailla tietysti sitä, miten puhun englantia. Kielentajua on kehuttu oikein kahden kesken usean opettajan toimesta. (Vaatimattomuuttani ei yleensä ylistetä :D)

36. MITÄ TEKISIT, JOS ALKOHOLISTA TULISI LAITONTA?
Joisin sitä harvemmin tai en ollenkaan, riippuen lain tiukkuudesta. En joutuisi elämäni pahimpaan kriisiin.

37. MITÄ HALUAT SYNTTÄRILAHJAKSI?
Yllätyksiä. Ajatus ja idea on kaikki kaikessa, arvolla ei ole väliä.

38. ONKO SINUT NIMETTY JONKUN MUKAAN?
Periaatteessa Anna-kirjojen Annan, mutta koska isän entinen avovaimo oli Anna, minusta tulikin Anne. Hassuahan tässä on se, että Anne on Annan nimi alkukielellä (Anne of Green Gables). Englanniksi korostan aina "Anne with an E" aivan niin kuin Anna kirjassa. Äidin toive siis toteutui:D

39. DO YOU WISH ON STARS?
A question in English all of the sudden? No, never have.

40. MILLAISET ALUSVAATTEET SINULLA ON?
Jotkut perusmustat.

41. TYKKÄÄTKÖ KÄSIALASTASI?
Tykkään ihan.

42. SUOSIKKIVIHANNES?
Kukkakaali on tosi hyvää. Ja parsakaali. Ja Bambunversot. Ja sipuli. Tykkään melkein kaikista vihanneksista.

43. PAHOJA TAPOJA?
Lykkään asioita. Sanoin sen jo.

44. NOLOIN CD-LEVYSI?
Omistan tosi vähän CD-levyjä. Ei mulla ole noloja.

45. JOS OLISIT JOKU MUU, OLISITKO ITSESI YSTÄVÄ?
Saattaisin ensin ärsyttää itseäni, mutta sitten toivottavasti voittaisin itseni kunnioituksen. Kts. besserwisser-vastaukseni.

46. OLETKO KOSKAAN PALJASTANUT SALAISUUTTA, VAIKKA VANNOIT, ETTET KERRO KENELLEKÄÄN?
En tietääkseni koskaan ole paljastanut salaisuutta niin, että se olisi lähtenyt leviämään. Yleensä kuitenkin puhun perheeni kanssa kaikesta. En laske sitä salaisuuden paljastamiseksi.

47. ONKO ULKONÄÖLLÄ VÄLIÄ?
Olisi valetta väittää, ettei ole. Mutta ulkonäkö ei ikinä ratkaise kaikkea, ei edes missikisoissa.

48. MITEN PURAT KIUKKUA?
Alan itkeä, vittuilen, saatan haatan huutaa. En sen sijaan ole koskaan paiskonut tavaroita.

49. MISSÄ ON TOINEN KOTISI?
Äidin ja isän luona on toinen ensimmäinen kotini, sitten varmaan esim. Glasgow'ssa.

50. LUOTATKO MUIHIN HELPOSTI?
Luotan. Haluan luottaa.

51. SUOSIKKILELUSI LAPSENA?
Barbinuket.

52. PELKÄÄTKÖ KASVAMISTA?
Henkistäkö? En. Fyysisesti en haluaisi enää kasvaa.

53. HARRASTATKO SARKASMIA?
"En."

54. OLETKO USKONNOLLINEN?
En lainkaan, mutta kristinusko on kiinnostavaa ja tunnen paljon kivoja kristittyjä.

55. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA?
Perheelläni on läheisemmät välit kuin yhdelläkään tuntemallani. Kysyn aina ensimmäiseksi neuvoa äidiltä ja isältä ja he minulta.

56. AVAATKO KENGÄNNAUHAT ENNEN KENKIEN RIISUMISTA?
En, jos ne lähtevät jalasta ilman.

57. MITÄ LÄIKYTIT VIIMEKSI?
Läikytän aika usein juomia ja roiskutan vettä. En nyt muista, mitä viimeksi.

58. ONKO SINULLA LEMMIKKEJÄ?
Ei.

59. MITÄ KARVAISTA KOSKETIT VIIMEKSI?
Varmaan jotain karvaista vaatekappaletta Lontoon vaatekaupoissa. Tai jos omat hiukset lasketaan, niin ne, viimeksi tänä aamuna harjatessa.

60. MITKÄ OVAT LEMPIVÄREJÄSI?
Lämmin oranssi. Harmaa. Ihan tietynlainen tarpeeksi kellertävä vihreä, mutta useimmista vihreistä en tykkää yhtään.

61. VIIMEKSI LUKEMASI KIRJA?
Parhaillaan kesken: To Kill a Mockingbird.

62. TAHDOTKO KAIKKIEN VASTAAVAN NÄIHIN KYSYMYKSIIN?
Vastauksia on aina kiinnostavaa lukea.

63. UNELMALOMASI?
En oikeasti keksi parempaa paikkaa kuin Lontoon Theatreland. Tai no, vielä joskus haluaisin luksusristeilylle, Karibialle tms.

64. MITÄ SÖIT/JOIT VIIMEKSI?
Ruisleipää ja jälkkäriksi Nutrilett-suklaapatukan.

65. KENELLE PUHUIT VIIMEKSI PUHELIMESSA?
Äidille eilen.

66. MINKÄ HUOMAAT EKANA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA?
Silmät.

67. USKOTKO RAKKAUTEEN ENSISILMÄYKSELLÄ?
Ei ole omalle kohdalle sattunut, muttei ole syytä olla uskomattakaan. Vrt. kuoleman jälkeinen elämä.

68. LEMPIJUOMASI?
Vesi.

69. SUOSIKKIURHEILULAJI?
Ryhmäliikunta. Body Balance on kivoin tunti. Ja pyöräilen mielelläni.

70. HIUSTENVÄRISI?
Oikeasti maantientummanvaalea/vaaleanruskea. Tällä hetkellä aika lähellä sitä, vaaleilla raidoilla.

71. SILMIENVÄRISI?
Siniset.

72. PITKÄ VAI LYHYT?
Pitkä, mutta semmoinen melko lyhyt pitkä. (= olisin vain just ja just riittävän pitkä malliksi, ja oikeasti pitkät naiset voivat olla minua 10 cm pidempiä.)

73. SISARUKSET?
Kaksi pikkusiskoa.

74. SUOSIKKIKUUKAUSI?
Ehkä marraskuu. Silloin saa alkaa odottaa joulua, mutta silleen haikeasti.

75. TYKKÄÄTKÖ SUSHISTA?
Joo, paljon.

76. MITÄ KATSOIT VIIMEKSI?
HBO:n In Treatment digiboksilta.

77. SUOSIKKIPÄIVÄSI VUODESSA?
Jouluaatto.

78. OLETKO LIIAN UJO PYYTÄMÄÄN KETÄÄN ULOS?
En välttämättä liian ujo, mutten halua pyytää. Olen kai sen verran vanhanaikainen. Voin rohkaista, mutta minusta miehen pitäisi pyytää.

79. KESÄ VAI TALVI?
Kesä JA talvi. Keväästä ja syksystä en niin tykkää.

80. SUHTEET VAI YHDEN ILLAN JUTUT?
Puhtaita yhden illan juttuja en ole koskaan tajunnut. Miksi lähtisin jonkun matkaan, jos TIETÄSIN, etten halua suhdetta? --> yhden illan juttu potentiaalisena suhteen alkuna teoriassa OK, mutta silloinhan molemmat jo edustavat kolikon samaa puolta.

81. ONKO JOKU RAKASTUNUT SINUUN?
Ei tietääkseni..?

Evan Rachel Wood ja Alan Cumming Spider-Man-musikaaliin

2009-06-29T10:15:00.002+02:00

(C&P Do You Hear the People Sing?)

Playbill News: Evan Rachel Wood and Alan Cumming Cast in Spider-Man Turn Off the Dark

Ensimmäiset roolit Bonon & Edgen säveltämään hämismusikaaliin on jaettu (ks. linkki yllä). Evan Rachel "Marilyn Mansonin ex-lapsimorsian" Wood saattaa olla outo ja pelottava, mutta lahjakkuuttaan ei käy kieltäminen. Teki minuun todellisen vaikutuksen Across the Universessa. Tarvitsemme lisää ihmisiä, jotka osaavat tosissaan sekä laulaa että näytellä.

Skotlantilainen Alan Cumming onkin edustanut ko. ryhmää (ja monia muitakin ryhmiä :P) jo kauan. Sekä lavojen että elokuvien karismaattinen konkari.

Onko väärin, että alan olla aika innoissani? Kaksi minulle rakasta asiaa, musikaalit ja supersankarit, yhdistyvät ensi kertaa. Ja U2:n musa on potentiaalisesti todella hyvä juttu. Hyviä esiintyjiä. Hui sentään.

Eri asia, milloin mä tämän näen. Broadwaylle on tarkoitus mennä taas syksyllä, mutta tää saa ensi-iltansa vasta keväällä. Huoh. Katsotaan.

Olen taas kotona...

2009-06-25T23:16:00.005+02:00

...ja vahva tarkoitukseni on muuntaa Lontoon matka ja varsinkin musikaalit blogikirjoituksiksi.

Raapustelin lentokoneessa loppuun pitkät muistiinpanot joka esityksestä. Puuttuu enää järjestely ja naputtelu.

Olipa huumaavaa laskeutua keskelle Suomen yötöntä yötä. Sattuu vielä olemaan näin lämmin. En tiedä, mitkä kukat tähän aikaan tuoksuvat, mutta se oli piste I:n päälle. Aah sentään.

Päivitys 28.06: Kaikista päivistä on jo facebook-tiivistelmät esillä, ja olen päivittänyt päivän 3 kokonaiseksi. Jatkoa seuraa.

Lontoon juhannus 2009: päivä 8, torstai 25.06.

2009-06-25T16:40:00.000+02:00

Going home today. Will go wander around in the sunshine for the last couple of hours, visit the amazing shop at the Globe once again, etc.

Am home. Ah, Finnish summer night! It's light out although it's nearly midnight. And the smell of flowers. I'll NEVER be able to sleep.

Lontoon juhannus 2009: päivä 7, keskiviikko 24.06.

2009-06-24T16:36:00.000+02:00

Last London day is warm & sunny. Have wondered around town, bookshops etc. Went to TKTS without a plan, ended up getting Billy Elliot.

Surprising parallel: Billy Elliot = Les Mis 150 yrs later. VERY similar battle songs, workers unite! etc. (+ dancing & cross-dressing)

Lontoon juhannus 2009: päivä 6, tiistai 23.06.

2009-06-23T16:33:00.001+02:00

Weather getting warmer and sunnier, just in time for me to die of heat stroke at the Globe. Yay.

Counting the hours to Les Mis with @mnoo tonight. Les Mis is one of the greatest things in life. I can only hope she doesn't HATE it.

Also, lugged back bags of stuff from Primark and Boots this morning. Shopping: done. Updating for now: done.

Marianne did not dislike Les Mis, yay. However, on average, new cast was weak. Only Enjolras REALLY shone. Not impressed w understudy Valjean.

(Feel unfair not mentioning Javert - probably the best 'Stars' I have ever heard. And Eponine had a strong voice. But on average, meh.)

Lontoon juhannus 2009: päivä 4, sunnuntai 21.06.

2009-06-21T23:10:00.007+02:00

Have spent an hour obsessively doing my hair. Will be in 2nd row --> Jude Law will see me today. It won't mean anything to him, but he will.

Hamlet-aamuna tunnelma oli erikoinen. En ollut tietoisesti mitenkään hysteerisen täpinöissäni, mutta jotenkin vaan meikki ja hiukset ei sitten millään näyttäneet hyviltä. Kun asettelin otsatukkaa alusta asti neljättä kertaa, laskin yhteen yksi plus yksi enkä voinut kuin naureskella.

Sunnuntaisin useimmat teatterit ovat pimeinä, joten Theatreland on yleisesti ottaen kuollut ja autio. Wyndham'sin edessä oli kuitenkin kuhinaa, kun noudin miltei puolitoista vuotta sitten (!!) varatun lippuni. Minulla oli etuoikeutettu olo, kun kävelin pitkän, kateellisen perutuslippujonon ohi. Näytelmän kaikki esitykset on myyty loppuun jo kauan sitten. (Se myös siirtyy Broadwaylle myöhemmin tänä vuonna. Tämä selvisi pari päivää sitten.)

Onpa puolitoista vuotta muuten mennyt nopeasti. Paljon mikään ei ole muuttunut. Osapuilleen samat ihmiset kommentoivat silloinkin :)

Teatterissa oltiin todella tarkkoja lippujen noudosta. Ne piti oikeasti hakea ajoissa ja piti oikeasti näyttää ostettaessa käytetty luottokortti. Nämä varoitukset yleensä aina lukevat lippujen varausvahvistuksessa, mutta useimmiten lipputoimiston ihminen kysyy vain sukunimeä ja ojentaa liput. Mutta tää olikin vähän eri asia.

Minut on itse asiassa yllättänyt, MITEN paljon suositumpi Jude Law on kuin monet Lontoon teattereissa siipiään kokeilevat filmitähdet. Viime vuosina Christian Slaterin, Orlando Bloomin, Daniel Radcliffen, Josh Hartnettin ynnä muiden esityksiä ei todellakaan ole myyty loppuun etukäteen. Useimpiin on saanut puolen hinnan lippuja samana päivänä. Juden Hamlet-lipuista sen sijaan tapellaan verissä päin, eikä niitä ole saanut laillisia teitä enää ainakaan... kuukausiin? En itse asiassa tiedä, milloin tämä myytiin loppuun. En seurannut, koska mulla oli jo lippu.

Jude on siis suuren kaliiperin tähti, vaikkei olekaan onnistunut löytämään nappipäärooleja sitten 2000-luvun alun, jolloin varasti kaikki leffat sivurooleissa.

Teatterissa oli runsaasti muitakin naisia, jotka olivat selkeästi laittautuneet. Heidän rinnallaan tunsin itseni hillityksi ja tyylikkääksi. Onneksi britteihin voi luottaa siinä suhteessa. :P Minä olin ihan arkivaatteissa, meikannut vain vähän enemmän ja laittanut hiukset huolella.

Vieressäni istuneet naiset kysyivät minulta, tiedänkö, mistä näytelmä kertoo. Täysin tosissaan. Yritin olla pyörittelemättä silmiäni. Tanskan prinssi? Isä kuollut, äiti nainut sedän? Isän haamu? Kosto? Ei sanonut näille naisille yhtään mitään. En kehdannut kysyä, tiesivätkö edes, että tämä on Shakespearea. Tai, kuka Shakespeare on. Huhhuh.

Tuntui äkkiä erittäin tärkeältä, että minua ei sekoitettaisi pelkästään Juden vuoksi paikalle tulleisiin pimuihin. Minä tunnen Shakespeareni! Olen käynyt Globessa jo vuosia ja rakastanut, rakastanut, rakastanut sitä. Katson kaikki eteen sattuvat Shakespearen näytelmät.

Toivottavasti näytin sen verran asialliselta, että minussa oli jotain uskottavuutta. En tiedä.

Jude Law saw me today. Totally.

He looked me straight in they eye at "frailty, thy name is WOMAN", paused for the longest time and only looked away when I couldn't keep a straight face anymore. (Cue audience laughter.)

I'm sure he does it to a random person every night, but today it was ME. He happened to stop on the stage directly in front of me for that part. Surreal.

I can die happy now.

I'll not state the obvious re: mr. Law's looks. I will tell you two things that might or might not be more interesting.

(1) I have seen my share of West End standard Shakespeare by now, and Jude Law can speak verse with the best of them. It is all too easy to go wrong and start RECITING and over-articulating (which this production's Laertes and ... Read moreOphelia did, not a fan), but Jude got it 110% right. He was natural, conversational, funny, able to talk fast and change his tone in the middle of a sentence. Not the SLIGHTEST hint of a celebrity guest trying to keep up with others.

(2) This doesn't really come across on screen (or hasn't to me anyway), but on stage, mr. Law is amazingly graceful and athletic. Not something I was expecting. Mesmerizing.

Ok, before bed, I can't resist stating the obvious. This is how my subconscious put it during the play:

I suppose the genetic lottery was at some point bound to create someone who looks perfect from all angles. It makes sense, really, depressing as it may be for the rest of us.

You CAN film someone from only the good angles, but in this case the filmed image doesn't even do justice. FYI.

Njoo. Siinä varmaan tärkeimmät esityksestä tämän blogin tarpeiksi. Ihan aluksi oli hetkittäin hankalaa keskittyä sanoihin, kun Jude oli lavalla. Oli jotenkin niin epätodellista... sitä unohtui katselemaan ja unohti kuunnella, mitä se sanoi. Hyvin nopeasti pääsin kuitenkin yli tästä, totesin hänet loistavaksi Hamletiksi ja nautin esityksestä siinä missä kaikesta Shakespearesta. Lisäbonuksella.

Show loppui klo 18.15. Pyörin vähän aikaa takaovella, kunnes Jude tuli sinne jakamaan nimmareita, mutta se oli hirmuinen ja masentava sirkus. Jude hymyili huomattavan etäisesti ja toisteli mekaanisesti "kiitos käynnistä". Lavalla se oli ollut elossa ja näyttänyt nauttivan olostaan, ja kumartaessaan se oli hymyillyt aidon onnellisen oloisesti. Nyt se oli ihan eri ihminen. Jengi meni ihan sekaisin, huusi ja tungeksi. Katselin vähän aikaa kauempaa ja totesin, että paras kunnianosoitus tuon luokan tähdelle on kiertää se kaukaa ja olla pyytämättä mitään helvetin nimmaria. Sitä ei voi ilahduttaa menemällä selittämään, miten nautti esityksestä. Lähdin pois.

Loppuillan pidin vapaata. Olisin kai voinut mennä leffaan tai jotain, mutta notkuin kaupungilla ja menin varhain hotellille. Olin netissä, rentouduin ja menin aikaisin nukkumaan.

Lontoon juhannus 2009: päivä 3, lauantai 20.06.

2009-06-21T12:47:00.005+02:00

Today is West End Live, please don't rain.

West End Live on jokavuotinen, ilmainen tapahtuma Leicester Squarella. Teatterifanien ei tarvitse liikkua metriäkään normaalin reittinsä ulkopuolelle: lava pystytetään TKTS-kojun taakse. Ei uskoisi, että kyseiselle pienelle aukiolle mahtuu satojatuhansia ihmisiä. Seisovat ihmiset menevät pieneen tilaan. Aukiokin tuntuu isommalta, kun se on aidattu ja ahdettu täyteen porukkaa. Jännä juttu.

Pitkiä jonoja ei kannata hätkähtää. Olen käynyt paikalla kahtena vuonna, ja molemmilla kerroilla tulin paikalle vasta 5 - 10 minuuttia ennen esitysten alkua, kun jono jo liikkui. Ihmiset valuvat sisälle todella nopeasti. Ja ihmeen lähelle silti pääsee.

Eturiviin haluavat ovat tietysti paikalla jo aamuyöstä, mutta se ei ole millään lailla välttämätöntä, ellei halua metrin päähän esiintyjistä. EI kuitenkaan kannata saapua esim. 15 min. show'n alkamisen jälkeen. Kun puisto on täynnä, jono pysäytetään. Sisään pääsee, kun entisiä katsojia lähtee pois, eikä kovin moni lähde heti ekan tunnin aikana. Varmistin teoriani tänä vuonna kuuntelemalla vieressä seisoneiden ihmisten turhautunutta puhelinkeskustelua jonoon jumahtaneiden kavereidensa kanssa.

Watched West End live till back couldn't take it anymore. Among other things, saw Jerry Springer sing with Chicago cast, hahaha.

Esiintyjien joukossa olivat myös Hairspray, Jersey Boys, Wicked, We Will Rock You, Dirty Dancing, Priscilla Queen of the Desert, Oliver!, Sister Act... ynnä muita.

Olen pannut merkille, että jukeboksimusikaalit tuntuvat tässä tilaisuudessa aitoja musikaaleja paremmilta. Niiden laulut on helpompi irrottaa kontekstistaan ja esittää mukaansatempaavina potpureina. Kahden vuoden perusteella ei ole We Will Rock Youn ja Jersey Boysin voittanutta. On lievästi sanottuna siistiä, kun 25 musikaaliammattilaista vetää Bohemian Rhapsodya (kuulostaa nimittäin aika hyvältä) ja yleisö laulaa mukana niin kovaa, ettei omaa ääntään kuule edes päänsä sisällä. Tulee semmoinen illuusio, että kyseiset esitykset olisivat hyviäkin.

Olen kuitenkin nähnyt We Will Rock Youn, ja potpuriversiossa tulee nähtyä sen parhaat puolet ilmaiseksi. ON sykähdyttävää kuunnella Queenin hyvää musiikkia huippuammattilaisten esittämänä (vaikkakin tässä erikoistapauksessa musikaalitähdet ovat fantastisen mr. Mercuryn kalpea korvike), mutta juoni on huttua, vitsit huonoja ja näyttelijäntyö suhteellisen heikkoa. Parempi siis katsoa jukeboksimusikaalit puistossa!

Jukeboksimusikaalit myös selkeästi tiedostavat vetovoimansa ja panostavat puistoesiintymiseen täysillä. Isoista esityksistä Jersey Boys oli ainoa, joka vaivautui esiintymään kahtena päivänä, enkä voi kyllin ylistää sen komeiden miestähtien ammattimaisia stemmoja, hillityn hallittuja pukumieskoreografioita, karismaa ja energiaa. On varmasti iso uhraus raahautua esiintymään viikon ainoana vapaapäivänä, mutta sitä ei näytetä. Olen nähnyt puistoesitykset kahtena vuonna, ja melkein tekee mieli katsoa tämä jukeboksimusikaali niiden pohjalta. Luultavasti virhe, mutta olen elävä todiste siitä, että markkinointi toimii ja panostaminen kannattaa.

Osa suurista musikaaleista panostaa huomattavasti vähemmän. Wickedistä raahautui paikalle vain Elphaba, eikä edes vihreänä, siinä missä We Will Rock Yousta saimme koko 20-30 hengen miehityksen täysissä rooliasuissa.

Tilaisuus sisältää paljon odottelua numeroiden välissä. Muuta vikaa siinä ei ole. Se on maailman suurin ilmainen teatteritapahtuma. On upeaa olla keskellä samanhenkisiä ihmisiä, kuulisittepa miten musikaaleille hurrataan. :)

Up next: bought a brilliant ticket to La Cage Aux Folles on a whim, because TKTS queue was so short when walked past. Got middle of 7th row from front, on a Sat 1,5 hrs before showtime... hope that doesn't mean the show's in trouble.

La Cage Aux Folles: brilliant. Highly recommended. No commercial fluff, Real Theatre. Bliss. Menier Chocolate Factory = consistently great.

Carousel: 1st act good, 2nd act made me gag. If I'd lived in Rodgers & Hammerstein's time, would NOT have been a fan of musical theatre.(But in all fairness, Carousel not commercial fluff either, level of professionalism & ambition extremely high. Just not my thing.)

Esityksistä lisää myöhemmin. Aion oikeasti kirjoittaa niistä, olen aloittanut jo. :)

Tähän päivään ei muuta mahtunut kuin teatterifestivaali ja kaksi esitystä. Oli ehkä hieman liikaakin. Yksi show olisi riittänyt.

Lontoon juhannus 2009: päivät 1 & 2, to 18.6. & pe 19.6.

2009-06-19T12:54:00.009+02:00

Lontoossa ollaan. Lomani on koittanut!

Alkuviikko meni töidenviimeistely-, pakkailu- ynnä muissa kiireissä. Nyt en kuitenkaan viikkoon edes ajattele töitä. Olen Lontoossa, hengailen ja RENTOUDUN.

1. matkapäivä:

Matkustus alkoi vasta klo 21.00 to-iltana. Se Ryanairin lentoajassa on kätevää. Kaikki matkavalmistelut ehtii tehdä vasta samana päivänä. En hakenut edes matkalaukkua kellarista aiemmin.

Matka meni hyvin. Lento lähti klo 23.05 ja laskeutui klo 23.50. Lontoon passijonot alkavat vetää vertoja New Yorkille. Yli puoli tuntia jonossa vierähti. Liikkuvat sentään nopeammin, kun ainakaan EU-vierailijoilta ei kysellä kysymyksiä. Koneluetaan vaan passi ja katsotaan naamaa tarkemmin kuin ennen.

Ympärillä oli paljon italialaisia. Italian kone laskeutunut samaan aikaan. Oli aivoille hämmentävää saapua yhtäkkiä keskelle kahta vahvinta vierasta kieltäni. Miltei pelkäsin alkavani puhua passintarkastajalle vahingossa italiaa.

Huvitti, kun italialaiset eivät voineet arvatakaan, että ymmärsin niitä. Melkein toivoin, että joku olisi vaikka kommentoinut jotain minusta (niin kuin minun tulee tehtyä ulkomailla - käytettyä omaa kieltä salakielenä). Olisin voinut heittää takaisin jotain "Scusi, ma ho capito tutto". Olisivatpa hämmästyneet!

Tulin kentältä Terravisionin bussilla Liverpool Streetille, sieltä bussilla St. Paul'sille hostellin lähelle. Terravision-bussi Liverpool Streetille on halpa ja kätsy (toisin kuin Victoriaan, halpa on mutta menee kauan). Paikallisbussiviritystä suosittelen kuitenkin vain tuttuun paikkaan matkustettaessa. Ei olisi ollut millään lailla helppoa jäädä pois oikealla pysäkillä, jos en olisi valmiiksi tiennyt reittiä. Nyt kumminkin sujui hyvin.

Pääsin hostellisänkyyni lopulta puolikuolleena klo 03.00 - Suomen aikaa viideltä aamulla. Tämä on Ryanairin aikataulun ehdoton huono puoli. Urgh.

2. matkapäivä, perjantai 19.06, koottuna facebook-päivityksistä ja lisäkommenteista. Pahoittelen kielten sekamelskaa. Ei jaksa toistella samoja asioita.

Using free wi-fi @ Pret. Knackered: due to Ryanair's crappy schedule got to bed at 3AM. Woke up at 8.30AM to brain screaming "Hey, it's 10.30AM, high time to rise and shine!" It wasn't 10.30AM here, idiot brain.

Kaikissa Pret A Manger -kahviloissa on nykyään ilmainen langaton netti. Se on hienoa. Olen hyödyntänyt. Ilmaisia nettipisteitä oli ennen turhauttavan vaikea löytää Lontoossa. Ei enää.

Thus far have walked from St Paul's to Oxford Circus via Strand, Trafalgar Square & Leicester Square, topped up Oyster card and purchased a dirt cheap £19.50 day ticket for Grease @ 5.30PM.

Aion taas tulla toimeen 7 päivän bussilipulla + lataamalla hiukan rahaa kortille. Eihän noilla busseilla hullukaan mitään työmatkoja kulkisi, ovat järkyttävän hitaita, mutta jos on turisti eikä ole kiire minnekään, kyydissä voi körötellä ja katsella katujen vilinää. On halvempaa kuin metro ja näkee enemmän Lontoota.

Am contemplating trip to Primark next, because I just can't resist. Problem is it'll be far too crowded already. Should have been there at nine.

Lopputulos: EI Primarkia klo kymmenen jälkeen aamulla.

How many times do I need to learn the same lesson? Do not go to the Oxford Street Primark after 10:30AM. It is hell on earth. Go at 9AM when it opens.

Mesta muuten aukeaa nykyään klo 8.30. Huhhuh. Mutta ymmärrän kyllä. Asiakasmäärä on jotain järkyttävää. Niillä täytyy olla valtavat varastot. En tajua, miten hyllyt eivät tyhjene.

Also need to decide whether want to watch something after Grease. Avenue Q might be the only option due to late finish time. But might go to bed early instead. There's time.

En ostanut lippuja mihinkään muuhun. Hyvä päätös. Illalla väsytti. Primarkin sijaan kiertelin muita kauppoja esitykseen klo 17.30 asti, kävin hostellilla lepäämässä ja heittämässä kamat pois kyydistä ennen esitystä.

How did I ever live in this country and not spend ALL my money on theatre, books and awesome cosmetics? I could live in these bookshops. And survive solely on lunch sandwiches.

Täältä saa niin paljon enemmän erimerkkisiä meikkejä ja kosmetiikkatuotteita, että voisin tuhlata koko omaisuuteni. Taisin kyllä käyttääkin enemmän rahaa kosmetiikkaan briteissä asuessani. Suomessa ostan halvempaa helpommin. Ei ole niin paljon houkutuksia.

Lounasleivillä elän lomaviikon onnellisesti. Ne on niin hyviä ja valikoima valtava. Tätä on NIIN ikävä Suomessa.

Grease is a good show... unfortunately this celebrity Danny couldn't act his way out of a paper bag. When will showrunners learn that if you cast a celebrity who can't carry the show, keeps grinning like an idiot and mumbling his lines, and then has to measure up to Travolta, the result will be a train wreck?

On a brighter note: Rizzo was genuinely good at both acting and singing and had real tears in her eyes during There Are Worse Things I Could Do. Unfortunately her character doesn't need to carry the show.

Esityksestä lisää musikaaliblogissa, toivon ja lupaan! Esityksen jälkeen pyörähdin H&M:llä toteamassa, ettei siellä oikein ollut mitään. Palasin hostellille ja olin nukkumassa jo kymmenen maissa.

Hostellihuoneessa ei toistaiseksi ole ollut niin kivoja ihmisiä kuin viimeksi. Suurin osa ei viivy kauaa. Ainoa kiinnostava on japanilainen tyttö, joka puhuu oikeesti hyvää englantia (varsinkin japanilaiseksi) ja etsii Lontoosta asuntoa ja käännöstöitä kahden vuoden viisumilla.

Click! (Nelonen tänään su 14.6. klo 21)

2009-06-14T16:11:00.003+02:00

(C & P Laatikosta näkee kauas)

Tänään telkkarista tulee leffa, joka sai minut tekstittäessäni itkemään kuin vesiputous. Ihan vaan, jos joku haluaa tarkistaa, reagoiko samalla tavalla. (Mulle tää oli jotenkin sellainen "kivikin itkisi" -elämys, vastoin KAIKKIA odotuksia.)

Mielestäni en kuitenkaan tekstittänyt Neloselle, joten tässä on vissiin eri tekstit? Outoa sinänsä. Pitäisi ehkä tarkistaa, onko samat, koska silloin multa pimitetään uusintakorvauksia.

Järkyttävän pitkä teksti otsikolla The Sims 3

2009-06-14T09:50:00.007+02:00

Pelasin Sims-sarjan uusinta osaa eilen 12 tuntia putkeen. Ainakin melkein. Taisi mulla olla yksi ruokatauko.

Sims on hemmetin addiktiivinen peli.

Uutta peliä on ilo pelata nyt, kun uusi tietokoneeni saapui. Kone on niin hieno ja tehokas, että aktiivipeliharrastajakin olisi kateellinen. Jee, jee, jee. (Uusi hieno näytönohjain, Quad Core, kaikkee.) Kaiken lisäksi onnistuin itse parantamaan koneen, joka oli kuljetuksessa sairastunut. Kone sanoi hetken käytön jälkeen "CPU fan error". Latasin ohjelman, jonka mielestä prosessorituuletin ei pyörinyt ollenkaan ja prosessorin lämpötila oli hirveän korkea. Tein diagnoosin: prosessorituuletin ei pyöri (niin fiksu minä olen!). Otin ruuvimeisselin käteen ja avasin tietokoneen. Se oli aika pelottavaa, olen ehkä kerran aiemmin avannut koneen, ja se oli semmoinen malli, jonka sai auki ihan jotenkin nostamalla. Tässä oli ruuveja. Kun ruuvaa ruuveja auki, tulee semmoinen olo, että on hajottamassa jotain.

Koneen sisältä tunnistin onnistuneesti prosessorituulettimen. Se ei ollut kovin vaikeaa, se näytti tuulettimelta ja siinä taisi lukeakin CPU fan. Huomasin, ettei se TIETENKÄÄN pyöri, kun paksu paikoiltaan luiskahtanut kaapeli estää sitä pyörimästä. Nostin kaapelin varovaisesti pois tuulettimen päältä ja tungin muiden kaltaistensa taakse niin, että toivottavasti pysyy paikallaan. Laitoin koneen takaisin kiinni.

Toimenpiteen jälkeen prosessorituulettimeen tuli kierroksia ja prosessorin lämpötila laski normaaliksi. Tunsin saavuttaneeni jotain hienoa. Ongelman korjaaminen oli helppo juttu, mutta osaan kuvitella monta ihmistä, jotka eivät koskaan avaisi tietokonetta. Siinä sitä sitten soiteltaisiin korjaajille, jotka saisivat ilmaista rahaa ja naureskelisivat salaa. Vältin sen, hyvä minä.

Entä Sims 3?

Ihmiset ovat hassuja. Ne ovat tottuneet pelaamaan sarjan edellistä osaa varustettuna yhdeksällä lisälevyllä, käyttäjien suunnittelemilla kauniilla hiuksilla ja meikeillä ja hakkereiden massiivisilla parannuksilla. Kun ne saavat eteensä sarjan seuraavan inkarnaation pelkkänä peruspelinä, ne saavat astmakohtauksia raivosta ja pettymyksestä. Missä kaikki tavarat? Missä sisältö? Simit ovat rumia! Näin kävi Sims kakkosen kanssa, ja näin on käynyt nytkin. Olen lukenut kommentteja netistä ja naureskellut.

Minusta Sims 3 -peruspeli tuntuu vähintään yhtä vaikuttavalta kuin Sims 2 -peruspeli aikoinaan. Edistystä ON tapahtunut. On mahtavaa päästä tutkimaan avointa kaupunkia. Minuakin turhauttaa se, että simit ovat rumia, mutta ne OVAT kauniimpia kuin Sims 2 -peruspelin yksilöt. Miehet ovat itse asiassa ihan OK. Ainakin minun pelissäni on paljon niin komeita miehiä, että harmittaa, että tässä uudessa jatkuvasti eteen päin tikittävässä pelimaailmassa ne ikääntyvät vanhuksiksi, ennen kuin tyttöni ehtivät naimaikään. (Ko. piirre vaatii totuttelua ja asennemuutoksia! Olen tottunut bongailemaan upeita yksilöitä ja toteamaan tyynesti, että jossain tulevassa sukupolvessa tuokin pitää napata.)

Ikävä kyllä naiset ovat oikeasti järkyttävän rumia. Ne näyttävät kaikki pallopäisiltä, kaksoisleukaisilta Kelly Osbourne -klooneilta. Kelly ei ole maailman rumin nainen, mutta en halua, että KAIKKI näyttävät siltä! Vaikka tekisi miten laihan naisen, se näyttää naamasta lihavalta. Järkyttävää. Lisäksi meikit ovat tietysti rumia. EA ei ole koskaan osannut tehdä meikkejä, joissa sim-parka ei näyttäisi venäläiseltä ilotytöltä.

Okei. Otetaan vähän takaisin. Jos laittaa pelkkää huulipunaa, se on hyvinkin OK, ja uudet rajaukset ovat valtava parannus edellisistä. Mutta poskipunaan ja luomiväreihin koskette omalla vastuullanne. Brrh. Tämä on minulle tosi kurjaa, koska Sims kakkosessa olen päässyt toteuttamaan sisäistä meikkitaiteilijaani ja tekemään rumistakin kaupunkilaisista viehättäviä taitavalla maskeerauksella. Mutta siihen vaaditaan pikkuisen paremmat välineet kuin pelin mukana tulevat perusmeikit. Ei auta kuin odotella.

Ja hiukset. Ei puhuta niistä. Tai ehkä sen verran, että ne OVAT valovuosia parempia kuin Sims kakkosen mukana tulleet perushiukset. Me olemme vain liian tottuneita amatöörien uskomattomiin luomuksiin.

Riittää kosmeettisesta puolesta, entä itse peli?

Itse peli on mainion tuntuinen. Avoin maailma toimii, ja on hauskaa (vaikkakin pelottavaa) että koko kaupunki ikääntyy samaa tahtia. Simit ovat yksilöitä enemmän kuin ennen. Grafiikka on joiltakin osin upeaa: vesi näyttää huikaisevalta ja puut huojuvat tuulessa.

Peli tuntuu näin aluksi jopa hiukan haastavalta (ts. kaikkien perheenjäsenten mittarit eivät ole täysillä koko aikaa, vaan romahduksia tapahtuu tarkoittamattani), mikä on hyvä, koska se ei ehkä muutu naurettavan helpoksi yhtä nopeasti kuin Sims 2. Tekemistä ja löydettävää on minusta paljon enemmän kuin TS2-peruspelissä.

Katkera olen siitä, ettei vuodenaikoja otettu peruspeliin. Ne tuntuvat nykyään niin elimelliseltä osalta kakkososaa. On vaikea tottua taas ikuiseen kesään. Lisäosahan siitä tulee, rahastusta, mutta toivottavasti se edes tulee ekojen joukossa.

Kommentti lisäosista. Niitähän pidetään järkyttävänä rahastuksena ja todisteina siitä, että EA on saatanasta. Mutta monet Sims-pelaajat eivät pelaa tai osta muita pelejä. Normaali peliharrastaja laittaa vuodessa runsaasti rahaa moniin eri peleihin. Sims-harrastaja ostaa kahdesti vuodessa laajennuksen. Ei kai se ole niin eri asia? Laajennuksia ilmestyy tosiaan vain kaksi vuodessa. Kuinka moni aktiivipelaaja ostaa pelejä niin harvoin?

Genetiikasta olen kuullut paljon huonoa, ja se pelottaa minua etukäteen. Itse en ole vielä saanut tehtyä yhtään vauvaa muualla kuin Create A Simissä (totta myös tosielämässä! :D). En tajua, miksi geenejä olisi viety monta askelta taaksepäin. Jos se on totta, olen aivan raivona. Mutta kokeilen ja katson, ja odotan Pescadon ja muiden korjausliikkeitä. (Korjaan: Pescado on näköjään jo korjannu t ainakin ihonvärien periytymisen ja sekoittumisen. Ja tuhat muuta pientä bugia. On se kumma, että palkkaa saavien ammattilaisten armeija häviää nopeudessa tuhat-nolla tälle miehelle, vakavienkin bugien kohdalla. Pelaan kuitenkin vielä hetken ilman, jotta tiedän kunnolla, mitkä vaihtoehdot haluan valita tuossa korjausohjelmassa.)

Kaupunki näyttää upealta. Tosi upealta.

Liveteatteritekstittäjä, c'est moi!

2009-06-10T18:16:00.004+02:00

Minun tekstittämiäni näytelmiä saa tänä vuonna nähdä Tampereen teatterikesässä.

Yksi opiskelukaveri on tämän vuoden käännöskoordinaattori ja oli kuulemma ekana ajatellut minua, kun piti etsiä teatterista kiinnostuneita kokeneita tekstittäjiä. Onpa kumma juttu! :P

Mutta oikein oli ajateltu. Mikä mahtava tilaisuus. Olen ihan täpinöissäni. Saan istua näytelmissä painelemassa livetekstitysnappia. Pääsen vähän niin kuin kulissien taakse. Teatteriin. Ja samalla saan katsoa kaksi näytelmää kahdesti. Ihan mieletöntä. On ainakin teorian tasolla samanlainen olo kuin Glasgow'ssa, kun minulle maksettiin huipputähtien konserttien katsomisesta (olin paikannäyttäjä, opiskelijan hanttihommia).

Mulle ei yleensä tule samanlainen olo normaalista tekstittäjän työstä, ainakaan usein. Outoa sinänsä. Jonkun poikkeuksellisen antoisan leffan tms. kohdalla ehkä joskus. Ei tässä mittakaavassa.

Vähän tietysti jännittää, kun en ole ennen livetekstittänyt, mutta kokeilemallahan sen oppi. Eli siis muokkaan tekstityksen etukäteen jonkun toisen, toivottavasti natiivienglanninpuhujan, käännöksen pohjalta, ja napitan sen näytöksessä ulos sitä mukaa kun näyttelijät puhuvat. Eniten mietityttää replojen tiivistäminen ja yhdistäminen. Normaalissa tekstitystyössä tietää 100% varmasti, miten tiiviisti vuorosanat seuraavat toisiaan, ja kannattaako ne näin ollen pistää samaan replaan vai erikseen. Vähän on semmoinen olo, että ehkä tiivistämistä pitäisi välttää livenäytelmässä, jos tuleekin pitkä tauko. Replat lienee järkevämpää napittaa turhankin nopeasti peräkkäin kuin että seuraava repliikki tulisi ihan liian aikaisin hengailemaan samalle ruudulle edellisen kanssa. ?

No, tätä ehtii miettiä, kun oikeasti muokkaan käännöksiä tekstiksi. Jos joku on tehnyt tällaista, vinkkejä otetaan ilolla vastaan :)

Olen innoissani. On unelmien täyttymys päästä työskentelemään teatterin parissa kääntäjänä, missä ominaisuudessa hyvänsä. Yliopiston professori oli oikeassa: kyllästytä ihmisiä puhumalla intohimon kohteistasi joka tilaisuuden tullen. Ne yhdistävät sinut ko. asiaan ja ottavat yhteyttä, jos ko. asia tulee vastaan. Nyt voin todistaa, että TOIMII. Pakkomielteitään EI kannata salailla. Heh.

Päivän sana: crashworthiness.

2009-06-08T07:49:00.003+02:00

crashworthiness = törmäysturvallisuus

Lähdin vakiintunutta vastinetta hakemaan. Jopa löytyi sanakirjasta.

Päivän Discovery-aihe: törmäystestit ja ajoturvallisuus. Jälleen valoisaa katsottavaa.

Star Trek - 02.06.2009

2009-06-06T08:49:00.001+02:00

My review, copied from facebook & extended somewhat:

I would undoubtedly have enjoyed this more if I'd focused less on differences from original movies. No can do, so there you go. Still enjoyed it.

Good: Karl Urban as Bones was a standout, the only one truly channeling the original character / actor. Uncanny. (Don't tell me channeling wasn't the point. I wish it had been.) He's also very handsome, but honestly, I was awed by his performance. The looks were a bonus.

See? See? (But again, not just looks or similarity in looks - acting. If everyone had done as good a job as Urban, it would have been Star Trek heaven.)

Also liked Chris Pine's Kirk and enjoyed Kirk & Bones's banter. Simon Pegg's Scotty spoke much like a Glasgwegian, so obviously close to my heart... not close to the original, but not a major character anyway. Anton Yelchin (Chekov) has a disarmingly earnest air about him, impossible to dislike the boy in anything, despite the over-the-top russian accent.

Bad: Spock was a serious disappointment: character too emotional, actor so VERY wrong in the face department. Just. Not. Spock. This was one of my biggest problems with the film, as I adore the original Spock (was heartwarming yet sad to see Nimoy so old and frail). After a good Kirk and a great Bones, the holy trinity was sadly left incomplete. The hole was the size of a house, and the main reason this film was just OK to me, not more.

Uhura and Sulu were seriously miscast. Uhura should not be some skinny doe-eyed model girl, and Sulu should not be a Korean from Harold and Kumar, and that's that.

What I mean about Spock being bumpy:

Arched eyebrows suit certain people (Hugo Weaving springs to mind as a prime example). They do not suit people with droopy eyelids. If you have droopy eyelids to start with, you end up looking like a bumpy Whedon vampire. I kept thinking 'Argh! Spock looks disfigured!' all the way through the film. Shallow and mean-spirited, but the thought wouldn't leave me alone.

Bottom line:

The next one ought to be easier, as I have already made these comparisons and know what to expect. The parallel universe plotline is clever, gives them freedom to take liberties.

At times the film felt more Star Wars than Star Trek. (Not a compliment, although I do enjoy the original Star Wars trilogy: Wars replaces Trek's depth and intellectuality with action scenes that go on forever, right?) However, was mostly redeemed towards the end.

Rating: 3,5/5

X-Men Origins: Wolverine - 07.05.2009

2009-06-03T18:56:00.001+02:00

Kopioin facebookista leffa-arvosteluni.

Kirjoitin sinne tänään myös Star Trekistä, voin kopioida senkin myöhemmin. Facebook-kieleni on englanti, joten kielikylpyä lukijoille. :)

Here's the thing:

Even if one were normally attracted to non-macho metrosexual types, so metrosexual that a lot of other girls go "What, someone finds THAT attractive? What about this latin lover right next to it?", but you just go "Nah, I prefer this" (completely hypothetically speaking, cough)... Even if one were generally that way inclined, Wolverine is just SO macho that he appeals directly to the cavewoman deep within the subconscious of every (heterosexual?) female, bypassing normal evaluation processes so that you mostly just go weak at the knees, "You carry me somewhere? Now?", and also start to type in run-on sentences.

I fail to understand how anyone's favourite comic book character can NOT be Wolverine. He has it all. I have now decided that Hugh Jackman should only ever play this guy until the day he retires. (And occassionally sing and dance. I actually think he could make a Wolverine musical work, but I'm probably in the minority on that one.)

I could rave about Jackman all day, but the rest of the film was just OK. Entertaining, cool action, no huge flaws, would have been massively improved by cutting the number of minor characters by 50 to 70%. (And what the hell were the ugly CGI claws?! Those were SO obviously put in afterwards, beyond embarassing.)

Rating: 3,5/5.

Päivän sana: natural gas.

2009-06-01T14:30:00.004+02:00

Natural gas = maakaasu.

Tuntuu, että googlaan tätä jatkuvasti. Mietin: "Luonnonkaasu? Eei, nyt on jotain vikaa."

Maakaasu, natural gas. Natural gas, maakaasu. Maakaasu. Jospa nyt muistaisin. Tässä on joku false friend -juttu. Eri kielten tutut sanat eivät yhdisty päässä. Luonnonkaasukin voisi olla jotain.

On ollut hiljaista päivän sanojen suhteen, sillä olen kääntänyt Discoveryn dokumentteja. Niissä on niin paljon vieraita termejä, että tuntuisi turhalta alkaa kirjata niitä tänne. Menis koko päivä.

Laitoin sivupalkkiin Twitter-syötteen.

2009-06-01T13:26:00.005+02:00

Sieltä voi katsoa, mitä puuhailen, jos blogissa on hiljaista. Jopa silloinkin, kun ei ole.

Anne_aa Twitterissä

Olen myös facebookissa, mutta päästäkseen fb-kaverikseni minut pitää tuntea, vähintään pitkähkön kommentointisuhteen kautta :)

Mikä ihana helle!

2009-05-31T19:34:00.004+02:00

Tulee vahvoja takaumia Italiasta.

Lämpömittari Tampereen torilla näytti tänään samoja lukemia, 28 C, kuin mittari yleensä Perugiassa aamulla tunneille kävellessä. Juuri tätä kyseistä katua, löysin kuvan ekalta kuvasivulta, kun googlasin "Perugia". Outo sattuma.

Jotenkin kaupunki tuoksuukin samalta. Kai se on aurinkovoide ja hiki.

Kunnon kesä on ihana. On harmillista, että kunnon kesän määritelmä alkaa minulla noin 27 asteesta. Noussut Italiassa oleskelun myötä. Suomessa on harvemmin tarpeeksi kuuma. (Kipuraja saavutetaan melko nopeasti 30 asteen paremmalla puolella... Yli 35 on ehdottomasti liikaa.)

Tykkään helteestä ja pakkasesta. Välimuotovuodenajoista en niin tykkää, ainakaan välistä +2 - +15.

Laatuaikaa sisarusten kanssa

2009-05-30T09:21:00.004+02:00

Eini-sisko on käymässä, vielä huomiseen asti. Ollaan nautiskeltu kesästä. Eilen syötiin lounasta Treen keskustorilla The Grillin terassilla (lämmin näin keväällä, kesällä liian kuuma), nautittiin mahd. Suomen parhaasta italialaisesta jäätelöstä, jota saa siitä vierestä, käytiin ennakkoäänestämässä Hervannassa vain, koska Marjukka-sisko on siellä vaalivalvojana (ei ennakkoäänestämässä vain siksi, Hervannassa vain siksi), syötiin Marjukankin kanssa ristikkoperunoita ja jälkkäriä American Dinerissa ja todettiin leffojen alkavan huonoon aikaan, joten mentiin kotiin laulamaan SingStaria ja katsomaan Little Shop of Horrors (Einin mielestä 4,5 tähteä/5 kuten minunkin, Marjukan mielestä "vähän sweeneytoddmainen ja outo").

Kotona Movielen s kertoi meille, että The Boat That Rocked miellyttää meitä kollektiivisesti enemmän kuin Star Trek, joten menemme tänään katsomaan sen. Itse haluan kovasti katsoa myös Trekin. Teen sen tod. näk. Finnkinon superpäivässä tiistaina.

Syksyllä Eini lähtee opettajavaihtoon Durhamiin ja Marjukka opiskelijavaihtoon Kanadaan. Mulle tulee matkusteluntäyteinen vuosi.

TKTS myy tästä lähin alennuslippuja myös ennakkoon.

2009-05-27T09:53:00.003+02:00

(C&P Do You Hear the People Sing?)

TKTS, tuo Lontoon saman päivän lippuparatiisi ja luojan lahja teatterin suurkuluttajille, on alkanut myydä lippuja myös ennakkoon. Tämä ei sinänsä ole uutinen - ainakin minä olen tiennyt tulevasta uudistuksesta jo kauan.

Uutinen sen sijaan on, että osa ennakkolipuista myydään alennettuun hintaan! Olin luullut, että ennakkoliput ovat täysihintaisia ja ettei mikään halpojen lippujen aamujonotuksessa muuttu. Mutta uudistushan vetääkin pasmat täysin sekaisin.

Nythän niihin esityksiin, joihin alennuslippuja myydään ennakkoon, on huonommat mahdollisuudet saada alennuslippuja samana päivänä! Hintatietoisen henkilön on siis pidettävä kirjaa myös siitä, mihin esityksiin TKTS myy ennakkoalennuslippuja ja ostettava liput ko. esityksiin ensimmäisenä päivänään Lontoossa (tai jos asuu Lontoossa, heti kun uusia tulee myyntiin). Hurlumhei. Hyvä pitää mielessä.

Tässä tekstissä (tavallaan) paljastuu American Idolin voittaja.

2009-05-26T14:28:00.001+02:00

Älä lue, jos et halua tietää.

Semifinaalin perusteella (finaalia siis vielä näkemättä) en yhtään ihmettele kisan loppuratkaisua. Kris Allenin omaperäinen kitaraversio Kanye Westin biisistä Heartless oli selkeästi semifinaalin paras esitys. Minulle tuli kylmiä väreitä koko biisin ajan. Yleensä niin innovatiivinen Adam Lambert ei päässyt lähellekään mieleenpainuvuudessa tai kylmissä väreissä. Ei toivoakaan. Minäkin olisin äänestänyt Krisiä semifinaalin perusteella. (Lisäksi se on niin söötti, niin söötti... ja sen pieni blondivaimokin on söötti. Ei noin herttaisen oloisille ihmisille voi toivoa kuin hyvää.)

Katsellaan nyt sitten vielä finaali ensi viikonloppuna. Odotan innolla, vaikka tuloksen tiedänkin.

Heartless AI:n semifinaalissa:

Heartless Ellen DeGeneres Show'ssa:

Olin ihanissa häissä :)

2009-05-25T18:17:00.005+02:00

Kaikki, siis aivan kaikki, meni hienosti. Oli kiireinen päivä, mutta minä nautin joka hetkestä. Oli hauskaa päästä organisoimaan juhlien kulkua, varmistaa, että kaikki pysyi aikataulussa, kommunikoida pitopalvelun, hääparin ja kanssaorganisaattoreiden (bestman, sulhasen sisar) kanssa ja pidellä kaikin tavoin lankoja käsissään. Jonkun mielestä se voisi olla stressaavaa, minä voisin tehdä tuota aina.

Kaikki kunnia kuitenkin hääparille, joka oli huolella miettinyt kaiken valmiiksi ja viimeistä piirtoa myöten mieleisekseen jo etukäteen. Saimme käydä läpi valmista listaa ja aikataulusuunnitelmaa - varmistimme vain, että kaikki toteutui. Jos koko häät olisivat olleet yhtä kaaosta ja pitopalvelu tullut kyselemään asioita, joita kukaan ei olisi miettinyt etukäteen, kuvani kaasona olosta olisi varmaan huomattavasti vähemmän ruusuinen :D

Ei ollut pelottavaa edes juontaa ohjelmaa. Jostain syystä minua kuvitellaan usein huonoksi tai vastahakoiseksi julkiseksi puhujaksi (?)... kenties, koska en isossa porukassa tykkää kamppailla puheenvuorosta. Jos paikalla on synnynnäisiä viihdyttäjiä ja seuramiehiä, ottakoot he roolinsa. Jos minulla kuitenkin on oikeaa asiaa, julkinen puhuminen on usein mukavaa. Omaa puhetta en silti olisi halunnut tehdä, onneksi ei edes pyydetty. Olisin varmaan selvinnyt siitäkin, mutta paljon mieluummin vedin yleisempää ohjelmaa.

Ajattelin nyt tehdä historiaa ja vetäistä tähän blogin ensimmäisen päivän asu -kuvan. Häävaatteiden etsimisestä tuli niin paljon puhuttua. Olkaa hyvät:

Pitelen kuvassa morsiamen kimppua, en mitään omaa suuruudenhullua asustetta. Kengissä oli todellisuudessa 5-6 cm:n piikkikorko, mutta korko katoaa harhaanjohtavasti nurmikkoon.

Kuten näette, vihkiminen tapahtui luonnon helmassa, juhlapaikan takana virranneen pienen joen rannassa. Oli todella kaunista.

Nyt ne häät sitten on.

2009-05-22T10:13:00.002+02:00

Siis huomenna. Minusta ei 99,9% varmuudella kuulu ennen sunnuntaita.

Olisipa hyvä ilma!

Soijapirtelö!

2009-05-21T13:47:00.006+02:00

Se on kokkaamista inhoavien pelastus proteiininlähteenä.

Mitä, minäkö kirjoitan ruoanlaitosta? En olis uskonut, että näin joskus käy. Minä en siis laita ruokaa. Ikinä. Munakkaan saatan tehdä noin kerran viikossa, mutta muuten suuritöisin ruoanlaittoprojektini on lämmin juustoleipä mikrossa. Jos haluan lämmintä ruokaa, syön ulkona tai yliopistolla. Elämäntapani ei ole yllätys ainakaan äidilleni: lapsena söin kuulemma muodon vuoksi puolikkaan perunan ja pikkuisen kastiketta ja täytin sitten mahani ruisleivällä ja hedelmillä. (Ei vissiin ollut epäterveellinen ruokavalio, kun kasvoin 11 vuodessa 175 cm...) Nykyään kyllä nautin hyvästä ruoasta muiden tekemänä, mutta ruoanlaitto ei kiinnosta sitten yhtään enkä kaipaa lämmintä ruokaa päivittäiseen elämääni.

Mutta siis se soijapirtelö? No niin. Äiti ja isä lahjoittivat minulle tarpeettomana tehosekoittimen, siis semmoisen blenderin, jolla baareissa sekoitetaan jäämurskadrinkit ja kahviloissa smoothiet. Voi hitsi, että sillä saa tehtyä hyviä ja proteiinipitoisia ruokia! Juon nykyään pirtelöä joka päivä.

Eikä siihen tartte jäätelöä tai mitään epäterveellistä. Tämän havaitsin jo ollessani töissä yhdessä kahvilassa. Siellä "pirtelö" tehtiin jäisistä mansikoista, maidosta ja banaanista, ja maistui AIVAN aidolta. Kunhan marjat ovat jäässä ja kone saa käydä vähän aikaa, jotta seos kuohkeutuu, jäätelön puuttumista ei huomaa.

Hyvä perusresepti: pari desiä soijamaitoa (ja /tai vitaminoitua mehua, käy tavallinenkin maito mutta minusta soija on paljon parempaa)
1 banaani
0,5 dl soijajauhoa
2 kukkuraista rkl maitorahkaa (Tätä viimeistä ei edes maista, mutta tulos on kermainen ja mielettömän proteiinipitoinen!)

Lisäksi maun mukaan hedelmiä ja marjoja. Jos haluaa pirtelömäistä, runsaasti jäisiä marjoja. Ilman kylmiä elementtejä tulee smoothie-tyyppinen ratkaisu, joka on myös hyvää.

(Kuva ei omasta pirtelöstäni vaan netistä.)

Tänään...

2009-05-20T20:07:00.003+02:00

...sain mekon ostettua. Tuli tosiaan semmoinen mink, muttei turkismateriaalia vaan mitä lie raskaasti laskeutuvaa, kreikkalaisvaikutteinen olkaimeton. Ekassa sovituksessa eilen oli liian avonainen, mutta aiemmin tänään löysin Aleksi 13:sta 50% alennuksella minijakun (onko vaatekappaleen nimi bolero?), joka sopi tuon kanssa kuin nakutettu. Ja näin asuni onkin suht' valmis.
...ihmettelen, loppuuko Sunset Boulevard sittenkin 30.5. Kaikkialla tuntuu nyt lukevan niin. Jossain vaiheessa se ilmoitti jatkavansa läpi kesän, ihan varmasti! Mutta ehkä jatko on peruttu..? Kohtalo on mua vastaan, ja mun olisi pitänyt tehdä toukokuun alussa ekstramatka West Endiin. Varmaan olisin tehnytkin ilman näitä häätohinoita. Olis ollut James McAvoy näytelmässä Three Days of Rain, Spring Awakening ennen loppumistaan ja nyt ehkä vielä Sunset Boulevardkin. Mutta ei ollut mahdollisuutta ehtiä, oli - ja on - tärkeitä, kivoja menoja. Kaikkea ei voi saada, ei edes tässä yhdessä pienessä asiassa, vaikka kovasti yrittääkin. 21.5. Uutinen löytyi. Totta se on, harmin paikka.
...joudun vielä palaamaan hommiin, koska työt pitää tehdä huomisen aikana pois.

Blogi on tekstipainotteinen. Tää ei nyt ehtis tai jaksais etsiä (tai ottaa) kuvia :)

What else is new?

2009-05-19T21:23:00.002+02:00

Taas olis nimittäin kiireinen viikko.

Tänä viikonloppuna on Inkerin ja Jarnon kauan odotetut häät. Matkustan paikkakunnalle jo perjantaina päivällä, ja sitä ennen pitäisi tehdä sitä sun tätä ja työt myös.

Tänään kävin etsiskelemässä itselleni mekkoa. Huomenna teen toisen kierroksen.

Minulle on yleensä täysi mysteeri, mitä haluan, ennen kuin menen kauppoihin ja huomaan poimivani kyytiin tietyn mallisia ja värisiä yksilöitä. Tällä kertaa totesin yllätyksekseni etsiväni asua skaalalla minkki-vaalea-ruskea-harmaa - muttei missään nimessä pelkkä tumma ruskea tai harmaa eikä toisaalta liian vaalea, ei sovi häihin - puh - joten ko. värien yhdistelmiä tai sopivan vaalea ruskean sävy, jonka nimi on tietääkseni "mink" (= jossain ruskean ja vanhan roosan välissä). Ja helmasta en halua ihan lyhyttä, kun viime häissä oli. Polvipituinen olis kiva, jopa pidempi. On se vaan kumma, etten tiennyt YHTÄÄN, mitä halusin, kun astuin Sokoksen ovesta!

Löysin muutaman aika hyvän. Vilalla oli monta, Mexxillä yksi. Koko valikoimaa en ehtinyt vielä käydä läpi. Jatkan huomenna.

Ostin kylläkin Sokoksen alennustangoista hauskan pikkumustan 10€ ja röyhelöisen paidan (tavoittelemaani mink-sävyä, tajusin nyt...) 9€. Sokoksella on todella hyvät alennukset, jos malttaa penkoa tankoja.

Nämä vaatteet mahtuivat mainiosti normaaliin kengännauhabudjettiini, joka on edelleen seuraava: topit ym. pienet. 10€, neuletakit, tunikat, hameet 15€, mekot ja housut (jälkimmäisiä ostan ehkä joka toinen vuosi, en käytä...) 20€. Ja onnistun saamaan säännöllisiä kehuja tyylistäni näillä hinnoilla! Halvat vaatteet eivät myöskään hajoa päälleni. Yhtä kauan mielestäni käytän samoja kuin muutkin ihmiset, luultavasti keskimääräistä kauemmin.

Kuten olen ennenkin todennut, vaatesäästelyssä EI varsinaisesti ole järkeä, kun voin silmää räpäyttämättä maksaa kosmetiikkatuotteesta 50€. Olen kuitenkin saavutuksestani ylpeä, se on hauska haaste, enkä ole ajatellut lähiaikoina korottaa hintarajoja. Toisaalta nautin juhlavaatteiden ostamisesta kaksin verroin juuri siksi, että silloin eivät mitkään säännöt päde. Saa maksaa paljon, kunhan näyttää hyvältä.

Ei mulla silleen mitään pointtia ollut... :D

Lontoon musikaalit näyttävät seuraavilta:

2009-05-17T20:39:00.007+02:00

Tarkkailin TKTSin tarjontaa, tutkin nettitarjoukset, alla tilanne, ensin infoa.

Vertailen korkeimman hintaluokan (AKA top price - £50-£60) lippujen alennettuja hintoja. Hattuhyllylle en mene, mutta tällä katseluvolyymillä säästän satasia, kun vähän jaksan miettiä. Nautin vertailusta :)
Kaikki, joissa ei lue "jukeboksimusikaali", ovat oikeita musikaaleja. Jukeboksimusikaalissa juoni on rakennettu olemassa olevien biisien ympärille, enkä arvosta sitä taidemuotona. Parhaimmillaan se voi tarjota hauskan, konserttiin verrattavissa olevan illan, huonoimmillaan vituttaa rajusti.
Lontoossa on muitakin musikaaleja. Ne eivät tällä kertaa kosketa minua. Osa on jo nähty eikä tartte nähdä toiste, ja toisissa (esim. Oliver!) odottelen rauhassa hintojen laskua.
Listalta puuttuvat The King And I @ Royal Albert Hall (ensi-ilta 12.6, ei hajuakaan, saako alennuslippuja) ja Been So Long @ Young Vic (kokeellinen uusi juttu, ensi-ilta 17.6, pitää selvittää, onko mistään kotoisin) .

Kategoria A: "en ole nähnyt"
La Cage aux Folles £30 (alennuslippuja miltei aina, matineat to & la) - Siis Birdgage-komedia mutta musikaali. Luonnollinen siirtymä.
A Litte Night Music £30.50 (ainakin ma, ke, ke mat, pe) £33 (la, la mat) netistä saa ennakkoon £29.50 - Sondheimia Bergmanin elokuvasta 1800-luvun Ruotsissa. Ellen erehdy, tää on se, joka on kokonaan valssia?
Carousel £33.50 (aina paitsi ma ei esitystä, matineat ti & la.) netissä ennakkoon £29.50 - Klassista Rodgers & Hammersteiniä, huvipuistotyöläinen oppii kuolemansa jälkeen perheen arvon.
Sunset Boulevard £35 (aina, matineat ke & la) netissä ennakkoon £30 - Lloyd Webber-musikaaliversio samannimisestä elokuvasta. Ikääntyvä näyttelijätär & nuori kirjailija.
Jersey Boys £38 (ainakin ma, ke) - Jukeboksimusikaali bändistä Frankie Valli & the Four Seasons. Yllättävän svengaavaa oli se, mitä näin West End Livessä viime vuonna.
Billy Elliot £38 (useimmiten paitsi la ilta, matineat to & la) - Tuskin tarttee linkittää leffaa. Vihdoin tullut TKTS:iin, pitänee katsoa, uusi Broadway-versio putsasi palkintopöydän.
Dirty Dancing £39.50 (ainakin ma, ke) - Toinen leffa, jota tuskin tarttee linkittää. Jukeboksihöttöä.
Priscilla Queen of the Desert £40 vain netissä ennakkoon - Jukeboksimusikaali drag queen -leffasta.

Kategoria B: "nähty muualla kuin West Endissä"
Avenue Q (vasta palaamassa tauolta, yksityiskohdat ei tiedossa, mutta ennen aina sai TKTS:istä) netissä pe mat £22.50 - Härskiä kieltä pursuava muppet-komedia. Olen nähnyt Suomessa ja Broadwaylla, West End täydentäisi kokoelman. Kiinnostaa, mitä muutoksia vitseihin on tehty.
Grease £29.75 (ainakin ma, ti, ke, la mat). Day tickets £19.50, lienevät fiksumpi diili. - Tuskin esittelyjä kaipaa. Olen nähnyt livenä vain suomeksi.

Kategoria C: "nähty West Endissä, mutta voisin katsoa uudelleen"
Les Misérables £34 (ainakin ma, ti, ke, ke mat, to, la mat) - Kurjuutta ja vallankumousta 1800-luvun Ranskassa Hugon samannimisestä kirjasta. Tässä on taas uusi Valjean, tuskinpa pystyn vastustamaan.
Hairspray £34.25 (ma) £39.59 (ke) £40.50 (ti, to) £45.50 (la mat, la) - Musikaalin leffaversio ja / tai alkuperäinen leffa lienevät tuttuja. Läski tyttö tanssii ja vastustaa rotuerottelua 60-luvun Baltimoressa. Irrationaalinen halu nähdä Michael Ball roolissaan vielä kerran ennen kuin lopettaa, mutta tuskin ehdin kun on muutakin.

---
Satavarmojen listalla ovat ainakin Les Misin uusi miehitys ja Sunset Boulevard, joka on kiinnostanut jo kauan mutta osuu nyt ensi kertaa kohdalle. Luultavasti Billy Elliot, johon on ensi kertaa järkevä tilaisuus. Muiden osalta päätöksiä tehdään vähitellen, osittain vasta saman päivän aamuna. (Ynnä kenties sen mukaan, mihin Marianne uskaltautuu..? :D)

Lisäksi olisi ollut upea Spring Awakening, mutta argh, se lopetetaan ennenaikaisesti 30.5. Turhauttaa. Odotin niin, että pääsisin vertaamaan suomalaista ja alkuteosta.

Urgh, oli kyllä semmoinen viikko...

2009-05-15T18:40:00.005+02:00

...että oksat pois. Blogin kirjoittamisesta oli ihan turha haaveilla, hyvä kun ehti tehdä työt ja käydä jumpassa edes kerran ja pyörittää arkea mitä pakollisimman minimin mukaan (ei MITÄÄN ylimääräistä, pyykkivuoret odottavat pesijäänsä, tiskit tiskaajaansa ja lattia ja sohva raivaajaansa, jotta täällä voi ylipäätään liikkua ja olla).

Olen tehnyt pari ylitäyttä työviikkoa hiljaisemman toukokuun vastapainoksi. On ollut ihan mukavia töitä, leffajuttuja sun muita, aika paljon vaan.

Ja hemmetin euroviisut, jotka tietysti oli yhtenä vuoden kohokohdista pakollisen pakko katsoa, vaikkei aikaa olisi ollut. Niistä sen verran, että aika hyvät pääsi jatkoon varsinkin ekasta karsinnasta, erät jännän epätasaiset, esim. kaikki rock kasaantunut ekaan semifinaaliin ja itseironiset perus-peruseuroviisut jälkimmäiseen. Varmasti söivät toistensa ääniä. Suomen oli helppo päästä jatkoon, koska ihan hyvin vedettiin (vaikkakin aiemin hienot stemmat jostain syystä epäpuhtaita, yleisön meteli?) eikä KUKAAN kilpaillut kanssamme samoista äänistä. Finaalissa on hieman sama tilanne. Siinä mielessä Suomi voi pärjätä jollain lailla. Odotan huomista joka tapauksessa innolla, ja kuten usein korostan, sama se mulle, vaikkei Suomi olisi finaalissakaan. Katson näitä kisoja nautiskellakseni esityksistä. Jos haluan tuulettaa Suomen menestystä, katson ennemmin lätkää ;) (Jota mulla on ollut ikävä kisojen loputtua, mutta ajatukset ensi vuoteen.)

Lopetin työviikon nukkumalla päikkärit klo 15-19. Että sen verran väsytti. Päässä soi unen läpi vuorotellen eri euroviisut: "Baby, I can save your world / I'm your anti-crisis girl" / "I'm in love with a fairytale" / Viron sikahieno omankielinen biisi sanattomana muminana... kaikkee.

Yritän koota itseäni, tekstiä varmaan syntyy viikonlopun aikana. On päällä tuttu tyhmä tilanne: olisi liikaa sanottavaa, liian uuvuttavaa ryhtyä purkamaan sekavia ajatuksia, joten ei sano paljon mitään. (Eh? Onko tämä "ei paljon mitään"? ...siltä kai tuntuu, koska olis paljon sanottavaa.)

Viron edustaja on mielettömän kaunis, näyttää mangatytöltä. Tää on hiipinyt yllätyssuosikikseni. Muttei mulla ainakaan vielä ole yhtä suosikkia. Kattellaan sit finaalissa.